Luettuani Poznanskin Sokeat linnut päätin heti lukea myös sarjan ensimmäisen osan Vii5i. Kun äidinkielen kurssilla piti lukea dekkari, tämä sopi siihen hyvin.
Vii5i kertoo Salzburgin rikospoliisin etsivä Beatrice Kasparystä, joka alkaa tutkimaan kalliolta pudotetun naisen kuolemaa. Naisen jalkapohjiin on tatuoitu koordinaatit, joista löytyy irtonainen miehen käsi ja viesti, jonka arvoitus johtaa seuraaviin koordinaatteihin. Pian Beatrice kollegoineen vedetään mukaan kieroutuneeseen versioon geokätköilystä, tällä kertaa pelissä on panoksena elämä.
Vii5i valottaa paljon Sokeiden lintujen tapahtumia, onhan se sarjan ensimmäinen osa, joten olisi ollut järkevämpää lukea tämä ensimmäisenä. Nyt Beatricen menneisyys ja yksityiselämän ongelmat tuntuvat elävämmiltä. Tässäkin kirjassa lempihahmoni on Florin, joka on kuvailtu tarkemmin kuin Sokeissa linnuissa, kuten aiemmin arvelinkin. Myös muut poliisiaseman hahmot on esitelty ja nyt hahmotan heidän ajatusmaailmaansa paremmin kuin Sokeiden lintujen jälkeen.
Älkää nyt olko mikään tyttö on yksi lause, jota poliisipäällikkö Hoffman toistelee, ja jostain syystä se jäi minulle kirjasta mieleen. Viidessä on paljon vuoropuhelua, jota on mukava lukea, ihan arkista höpöttelyä, poliisisanastoa, kuulusteluja ja murhaajan kanssa keskustelua.
Poznanski kirjoittaa koukuttavasti ja kirja pitää otteessaan koko ajan, huomasin lukevani sitä vaikka kuinka pitkään yhdellä kertaa, eikä lukemiseen kulunutkaan kuin pari päivää. Vaikka kirjassa tapahtuu paljon ja se on 426 sivua pitkä, se on nopea lukea ja mahtava lukukokemus, Poznanskin tyyli vetoaa minuun ja on juuri sellaista rikoskirjallisuutta, josta tykkään.
Murhaajaa yritin arvailla koko ajan, luulin jo kerran tietävänikin, mutta yllättämäänhän tuo pääsi! Olin vähän pettynyt siihen, kuka murhaaja oli, kuvittelin hänet jotenkin ihan erilaiseksi tyypiksi kuin miksi hän sitten paljastui. Viiden loppu oli aika samankaltainen Sokeiden lintujen lopun kanssa, ei nyt ihan samanlainen tietenkään, mutta yhtäläisyyksiä löytyi. Kuitenkin loppuratkaisu oli yllättävä ja lopetti kirjan sopivasti, murhaajan motiivit eivät jääneet epäselväksi eikä hän ollut läpeensä paha.
Vii5i on koukuttava ja nerokas kirja, se on kirjoitettu kivalla tyylillä ja pitää otteessaan yllättäen kuitenkin lopussa. Lukijalla on samat mahdollisuudet kuin Beatricella ja kumppaneilla selvittää murhaaja, mutta yhtä kauan siihen ainakin minulla meni.
Suosittelen kirjaa lämpimästi, jännittävää ja hyvin kirjoitettua rikoskirjallisuutta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti