Peter asui talossa – delfiini pisteestä pisteeseen @ & Espoon Teatteri

mainos/kutsuvieraslippu saatu & Espoon Teatterilta

kuvat © Jonatan Sundström

Näin Peter asui talossa-esityksen ennakkonäytöksessä 9.2.

1960-luvulla toteutettiin tieteellinen koe, jossa delfiiniä yritettiin opettaa ymmärtämään ja puhumaan englantia. Peteriksi nimetty delfiini asui opettajansa Margaretin kanssa vedellä täytetyssä talossa, kunnes kokeen rahoitus loppui ja delfiini vietiin toiseen laboratorioon. Siellä Peter päätti olla enää nousematta pintaan hengittämään, ja kuoli ammeensa pohjalle. Tämä on totta, näytelmässä muistutetaan. Ei tarina, ei keksittyä, ei mielikuvitusta. Totta.

Pipsa Longan kirjoittama näytelmä nousee lavalle & Espoon Teatterin ja WAUHAUS-kollektiivin yhteistyönä, Juni Kleinin ohjauksena. Lavalla ovat näyttelijät Anna Airola, Ria Kataja ja Iida Kuningas. Eläinrakkautta ja sen kummia kaikuja ja vaikeita totuuksia, kieltä, puhetta, sanoja, kuuntelemista ja ymmärtämättömyyttä käsittelevä näytelmä on vahvasti toteutettu. Se taipuu teatterin keinoin esitetyksi luennoksi, pohdinnaksi, tarinaksi, dokumentiksi, kysymykseksi, vastaukseksi, hämmennykseksi. Millaista on ihmisen rakkaus eläimeen, mitkä sen oikeutukset, syyt, seuraukset? Millaista rakkautta se on, että toinen osapuoli kärsii toisen uteliaisuuden, mielenkiinnon, tahdon ja kokeilunhalun vuoksi? Mitä toisenlajinen eläin meidän kielellämme tekee, miksemme itse voi kuulla sen toisen kieltä? Miten voisimme ymmärtää, jos emme edes yritä, ja vaikka yrittäisimmekin? Olen nähnyt tätä näytelmää sosiaalisessa mediassa nostettavan esiin aika paljon nimenomaan näytelmätekstinä, mutta en itse ollut Longan teosta lukenut ennen kuin suuntasin katsomoon. Sen sijaan olen sattuneesta syystä lukenut viime vuosina paljon eläinfilosofiaa ja tutkimusta ihmisen ja toisenlajisten eläinten suhteesta, sillä sekä maisterintutkielmassani että tulevassa väitöskirjassani tutkin ihmisen ja hevosen suhdetta sotakirjallisuudessa. Tällä hetkellä minulla on menossa myös eläimen ja ihmisen suhde runoudessa-aihetta käsittelevä kurssi, joten Peter asui talossa osui juuri sopivaan hetkeen elämässä. Oma tutkimukseni keskittyy toki fiktiiviseen, mutta etenkin sitä varten luettu teoriakirjallisuus antoi paljon välineitä näytelmän katsomiseen ja katsomiskokemuksen käsittelyyn.

Tyylikäs lavastus (Ville Seppänen) on esteettisesti tasapainoinen ja sopii esityksen kerrontatapaan ja tyyliin todella hyvin. Näyttämötilan kliinisyys ja seesteisyys toimii yhdessä Seppäsen ja Ville Tolvasen video- ja valosuunnittelun sekä Jussi Matikaisen ja Heidi Soidinsalon kanssa erinomaisesti, sillä valot, videot ja äänet luovat seesteisyydelle onnistunutta ristiriitaa ja katsojaa haastavia tilanteita. Esitys on sekä tekstissään että toteutustavassaan tosi onnistunut, sillä vaikka sen käsittelemät aiheet ovat herkkiä ja varmasti aiheuttavat sitä epämukavampia tunteita mitä enemmän "eläinihminen" katsoja on, niin varsinaista syyllistämisen tai syyttelyn sävyä tässä ei ole. Sitä ei myöskään tarvita, ja jos sitä jotenkin alleviivattaisiin, menettäisi esitys mielestäni tehoaan. Kun totuudet annetaan totuuksina ja kiistämättömän paikkansapitävinä, tekee teksti ja sen esittäminen tehtävänsä ilman turhan painokasta osoittelua. Välillä äänet tuovat myös seesteisempää ja sellaista haikeanpuhuttelevaa tunnelmaa, kun Lempikuoron musiikki tulee osaksi kohtauksia (sävellys Marianna Liik). Riku Suvitien puku- ja rekvisiittasuunnittelu jatkaa lavastuksen tyylikästä ja tasapainoista linjaa, ja sekä puvustuksen että peruukkien ja maskien (maskeeraus Kaisa Pätilä) kautta tehtävät vaihdot hahmosta toiseen tapahtuvat sujuvasti. Vaihtoja on myös kiva seurata livenä sekä lavalla että videokuvan välityksellä.

Tämä ei ole varsinaisesti tarinallinen esitys, vaan enemmänkin ehkä jonkinlainen dokumentaarinen kommentti dokumentille (The Girl Who Talked to Dolphins, 2014), yritys purkaa sitä mitä tapahtui ja mikä on totta, pyrkimys antaa tilaa toisenlajisen eläimen kokemukselle tekemättä siitä ihmisen kautta tulevaa tarinaa, pohdinta tunteista esityksen aiheisiin, Peteriin, eläimiin ja ihmisiin liittyen. Esityksen kerronnassa on mukana myös tunnetta, mutta näyttelijäntyö on melko tasaista ja hillittyä, joka osaltaan sopii myös siihen, miten tämä näytelmä on lavalle tuotu. Anna Airola, Ria Kataja ja Iida Kuningas ovat lavalla taitavasti läsnä ja hyvin kiinni esityksen tyylilajissa. Heidän näyttelijäntyössään on vahva ote siihen, miten esitys pyrkii etualaistamaan toisenlajisen eläimen kokemusta, ja toisaalta sen tunnistaminen, että se on hankalaa ja monimutkaista, kenties ei lainkaan mahdollista. Näyttelijät jakavat lavan hienosti yhdessä toistensa kanssa, jokainen on yhtä tärkeässä roolissa ja kolmikko pelaa saumattomasti yhteen esitystä lavalle tuodessaan. Jokainen näyttelee onnistuneella rauhalla ja luottaa siihen, että teksti ja muut osa-alueet tulevat yhteen näyttelijäntyön kanssa ja kantavat. Ja niin myös tapahtuu, Peter asui talossa on erinomainen osositus siitä, että myös vähäeleinen näyttelijäntyö voi parhaimmillaan olla todella vakuuttavaa ja vaikuttavaa.

Esitykseen on mielestäni löytynyt erinomainen sävy ja kulma, joilla se katsoo teemojaan, aiheitaan ja esittämiään kysymyksiä, pohdintoja ja totuuksia. Toteavasti, niitä väistämättä, kriittisesti, mutta ei täysin toivottomasti. Itse olen aina elänyt eläinten rinnalla, niin isojen kuin pienten, niin kesyjen kuin luonnossa kohtaamieni villien. Peter asui talossa antoi siksi(kin) paljon ajateltavaa, ja sai aikaan paljon tunteita ja mietintöjä. Päällimmäinen niistä on ehkä kysymys siitä, miten me ihmiset voisimme parhaiten olla olemassa yhdessä toisenlajisten eläinten kanssa niin, että meidän olemassaolomme ei tukahduta toisen olemassaoloa. Onnistuuko ihmisen ja toisenlajisen eläimen rinnakkaiselo, vai rikkooko ihminen aina jotenkin toisen onnea ja tyytyväisyyttä? Tämäntyylinen teatteri on itselleni vähän vieraampaa ja siksi sellaista, mistä on hankalampi saada kiinni, mutta otteessaan esitys piti ja oli tosi vahva ja hyvä kokemus. Isoja tunnekokemuksia tarjosi myös, tarpeellisiakin sellaisia, ja antoi paljon ajattelemisen aihetta. Tekisi mieli myös lukea Longan näytelmä tekstinä, sillä se lienee muodoltaan ja tyyliltään aika erilainen kuin perinteinen tarinallinen näytelmäteksti. Vilkkuvia valoja on runsaasti, joten jos sellaisista ei pidä, niin tämä ehkä täytyy jättää välistä. Muuten Peter asui talossa antanee paljon hyvin monenlaisille katsojille, sillä vaikka esitys käsitteleekin yhtä delfiineihin liittyvää tieteellistä koetta, on sen aihepiiri ja teemallinen kokonaisuus paljon laajempi. Erityisesti ihmisille, jotka jakavat elämänsä, kotinsa ja aikansa toisenlajisten eläinten kanssa, suosittelen tätä vahvasti.