Näin esityksen kriitikkolipulla, kiitos Sappeen kesäteatteri!
![]() |
kuvat © Henry Toivari |
Näin Jope – Matkiva kulkuri-esityksen 5.7.
Jope Ruonansuu ei ole minulle kovin tuttu taiteilija, vaikka Jopet-Shown, muutaman Ruonansuun kappaleen ja joitain imitaatioita tiesinkin ennen tämän esityksen näkemistä. Pääosa Sappeen kesäteatterissa nähtävän näytelmän kertomista asioista oli kuitenkin uusia, ja Mika Räinän kirjoittama ja ohjaama musiikkikomedia onkin oiva tapa tutustua mieheen, joka oli muun muassa monitaituri, imitaattori, viihdyttäjä, tulkitsija, veli, puoliso ja isä. Ruonansuu oli monipuolinen viihdeammattilainen, ja koki ja teki paljon niin urallaan kuin sen ulkopuolella. Kaikkea ei näytelmässä tokikaan ehditä läpi käydä, mutta monta tärkeää hetkeä ja tapahtumaa kyllä. Näyttämöllä nähdään pääroolissa Jopena Mikko Penttilä ja muissa rooleissa Karlo Haapiainen, Marika Heiskanen, Tuukka Huttunen, Aleksi Seppänen, Kerttu Nieminen ja Anniina Koivuniemi.
Jope – Matkiva kulkuri-näytelmä on sujuvasti kirjoitettu, lämminhenkinen, hauska ja päähenkilönsä tarinan onnistuneesti kertova esitys. Siinä näkyy hienosti se, että käsikirjoittaja-ohjaaja Räinä on tehnyt lavalle tarinan ystävästään. Räinä on ollut kirjoittamassa muun muassa Jopet-Showta ja Jope ite-dokumenttielokuvaa, ja myös näytellyt Jopet-Showssa. Pitkä yhteistyö ja ystävyys Ruonansuun kanssa lienee tuonut näytelmän tyylilajiin, yksityiskohtiin, hahmokuvauksiin, huumoriin ja herkkyyteen paljon sellaisia tasoja, jotka juuri Ruonansuusta kertovaan esitykseen sopivat ja kuuluvat. Pidin varsinkin siitä, miten esitys ehtii käsitellä montaa Ruonansuun elämän käännekohtaa ja tärkeitä tapahtumia, miten kerrontaratkaisu välillä rikkoo neljättä seinää ja puhuttelee yleisöä suoraan, miten vakaville ja herkille sävyille annetaan tilaa, ja miten hyvin kappalevalinnat ja komedialliset ratkaisut kokonaisuuteen istuvat. Katsomossa on moneen otteeseen tosi hauskaa, ja monesti myös pala kurkussa. Räinän ohjaus on sujuva ja etenee erinomaisessa rytmissä. Hän on kirjoittanut näytelmään iskevää komediaa ja koskettavaa draamaa, ja tasapainottaa tunnetilojen vaihtelut, taiteilijaelämän auvot ja kiroukset sekä kansanviihdyttäjän julkisen ja henkilökohtaisen puolen onnistuneesti. Esitys pitää otteessaan ja siinä on monta tosi hyvää kohtausta, oivallusta ja yksityiskohtaa. Huumori on lämmintä ja railakasta, vakavammat teemat käsitellään aidosti, ja esityksen sävy on sydämellinen. Musiikkikomedia on siis kyseessä, ja lavalla luonnollisesti kuullaan Ruonansuun kappaleita ja vähän muutakin musiikkia. Nostettakoon näistä esiin ainakin Työnnä kännykkä hanuriin, Enkeleitä toisillemme, Essayahh, Nocturne ja Tähdet taivaan takana, sekä biisi jota lauletaan kun Jope tapaa Marin ensimmäistä kertaa. Käsiohjelmassa ei ole listaa kappaleista, joten ihan jokaista en muista, mutta nämä mainitut jäivät erityisesti mieleen. Kapellimestarina on toiminut Antti Paavilainen. Pääosin musiikki tulee nauhalta, mutta kitaraa soitetaan lavalla livenäkin.
Mikko Ahdin koreografia tukee tarinankerrontaa ja on sekä viihdyttävää ja humoristista että näyttävää. Liikekieli inspiroituu kuultavien kappaleiden tunnelmasta, tarinan tapahtumista ja lavastuksen mahdollisuuksista, ja koreografioissa on niin herkkyyttä kuin vauhtia, komediaa ja kimallusta. Lavastus on koottu pääasiassa kuormalavoista, ja toimii sujuvasti tarinan raameina. Pienillä muutoksilla vaihdetaan tapahtumapaikasta toiseen, edetään uralla ja luodaan lavalle niin levytysstudio, eri asuntoja kuin kapakoita. Elina Vätön pukusuunnittelussa ollaan sekä tapahtuma-ajoissa kiinni useamman vuosikymmenen mitalta, että luodaan kimaltavaa showtunnelmaa, tunnistettavia asukokonaisuuksia, hahmoja ja ihmisiä, ja laskeudutaan arkisiin tunnelmiin viihdemaailman myllerryksestä. Iina Rajamo vastaa maskeerauksesta, ilmeisesti myös peruukeista. Maskeeraus ja hiukset/peruukit/viikset luovat tunnistettavia hahmoja ja ovat tärkeässä osassa myös nopeissa vaihdoissa, samoin kuin Vätön puvustus. Näyttelijät hyppäävät hahmosta toiseen hengästyttävällä tahdilla, siinä saa pukea ja riisua vaatetta ja laittaa peruukkeja ja irtoviiksiä melkoisella vauhdilla, että ehtii kohtauksesta toiseen. Vaihtojen vauhdikkuus näkyy vähän lavallekin, eikä se ole yhtään huono juttu, vaan tuo esitykseen mainiota, hyväntuulista tunnelmaa. Saman tekee myös pieni käsikirjoituksesta poikkeaminen ja improvisaatio, johon näkemässäni esityksessä innostivat ainakin lavalla pörrännyt paarma/ampiainen ja vähän sekaisin menneet sanat.
Esiintyjäjoukko heittäytyy näppärästi usean eri hahmon nahkoihin, ja lavalla nähdään niin riemukkaan koomisia kuin aidon kokonaisia tyyppejä, joilla on Jopen tarinassa oma roolinsa. Mikko Penttilä näyttelee Jope Ruonansuuta monitasoisesti ja vakuuttavasti, taitavalla otteella. Penttilän roolityö on vahvasti läsnä Jopen kokemuksissa, ja hän astuu monitaiturin saappaisiin sujuvasti. Niin imitaattorin kuin muusikon otteita nähdään, samoin Penttilän taidot sekä välittömän ja vilpittömän komedian että syvemmän draaman tulkitsijana pääsevät esille. Muu porukka tarjoilee onnistuneesti niin perheenjäsenten, ystävien, työkavereiden kuin muiden elämässä vastaan tulevien ihmisten kohtaamisia herkällä, komediallisella, lempeällä ja innostuneella otteella. Tuukka Huttunen näyttelee niin Jopen veljeä ja isää kuin montaa ihmistä tämän uran varrelta manageri-Tapsasta Spede Pasaseen ja Ile Vainioon. Huttusella on moniin hahmoihinsa luonteva ote, ja hän taitaa niin humoristisen revittelyn kuin rauhallisemman näyttelijäntyön, ja tulkitsee roolejaan sekä pienin että vähän isommin sisäisin keinoin. Herkullista komediaa on etenkin moneen otteeseen Huttusen roolitöissä, esimerkiksi Jopen isän tulkinnassa. Marika Heiskanen tekee isoimmat roolityönsä Jopen siskon sekä Jopen puoliso Marin osissa, ja hänen läsnäoleva roolityönsä tuo rooleihin lämpöä ja sävyjä. Heiskasen näyttelijäntyö on aitoa ja tavoittaa vaivattomasti tunnetiloja ja kokemuksia, joita hänen näyttelemänsä hahmot käyvät läpi. Pidin varsinkin Heiskasen tulkinnasta Jopen Ulla-siskosta, Heiskanen rekee roolin hyvällä energialla ja siskoenergia on näyttelijäntyössä vahvasti mukana.
Karlo Haapiainen näyttelee muun muassa Jopen veljeä, Vesa-Matti Loiria sekä useampaa viihdebisneksen tyyppiä. Hän on komediassaan tarkka ja varsinkin one linereiden sutkauttelussa näppärä. Erityisen onnistunutta on vakavampien kohtausten ja hetkien tulkinta, ja Haapiainen näytteleekin varsinkin Jopen Seppo-veljen roolissa hienosti ja yksityiskohtaisesti sen, miten Seppoa alkaa huolestuttaa ja turhauttaakin Jopen kiivas tahti. Musiikillisesti Haapiaisen Nocturne-tulkinta on esityksen hienoimpia hetkiä. Aleksi Seppänen, Kerttu Nieminen ja Anniina Koivuniemi tekevät useampia sivurooleja ja tuovat lavalle myös tanssin taikaa. Tanssia on siis monenlaisissa tunnelmissa, kuten aiemmin kirjoitin, ja varsinkin herkemmistä koreografioista, väkevästä tulkinnasta ja vahvasta tunteesta tanssissa pidin kovasti. Varsinkin yhdistetty paritanssi-lavasteidensiirtämiskoreografia, jonka Seppänen ja Nieminen tanssivat vaaleissa vaatteissa, jäi mieleen, se on tosi upea. Seppäsen roolitöistä jäivät mieleen etenkin aivan loistava Sari Essayah (jokainen pikakävelijä oli kyllä huikea!) ja useampi tarjoilijahahmo. Nieminen on kaikissa rooleissaan oikein hyvä, Jopen baarissa tapaama nainen ja Elli ja Nelli-kaksikko, jonka toista osapuolta näyttelee Anniina Koivuniemi, etenkin ovat maininnan arvoisia. Koivuniemen roolitöistä etenkin Jopen ensimmäinen puoliso jäi mieleen, samoin Koivuniemen kaunis lauluääni Enkeleitä toisillemme-kappaleessa. Lavalla on rento ja hyväntuulinen meno, koko porukan yhteistyö toimii erinomaisesti ja esiintymisessä on mainiota energiaa.
Jope – Matkiva kulkuri on hieno elämäkertanäytelmä, päähenkilönsä näköinen hauska ja koskettava kunnianosoitus tämän elämälle ja työlle. Näytelmä nostaa esiin Ruonansuun monet roolit niin imitaattorina, taiteilijana ja viihdyttäjänä kuin poikana, veljenä ja isänä, ja tekee sen sujuvasti, ilot ja surut kuvaten ja lämpimästi elämän varrella tapahtuneita asioita katsoen. Seitsemän hengen esiintyjäporukka on lavalla varmassa ja vauhdikkaassa vedossa, ja tykittelee niin tanssia, laulua, huumoria kuin herkempiä tunnekuvauksia taitavasti. Katsomossa viihtyy, nauraa, nauttii ja liikuttuu, ja esityksen jälkeen tekee (ainakin näin vähemmän miehen työtä tuntevana) mieli tutustua Ruonansuun tuotantoon tarkemmin. Kiitos koko työryhmälle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti