Titanic @ Järvenpään teatteri

kuvat © Kapina Oy

Titanic sai ensi-iltansa 17.9.

RMS Titanic suuntaa neitsytmatkalleen kyydissään matkustajia ja miehistöä, toiveita ja unelmia, loistoa ja musiikkia. Mukana ovat muun muassa laivan suunnittelija, herra Andrews (Heikki Mustakallio) ja omistaja, herra Ismay (Sami Karppanen), kapteeni Smith (Jouni Linkola), radisti Bride (Lassi Videnius), lämmittäjä Barrett (Kevin Sarinko), Strausin pariskunta Isidor ja Ida (Jarmo Holttinen ja Anja Veck), Beanen pariskunta Alice ja Edgar (Sannamaria Ojanperä ja Pertti Lehto) ja matkalla toisiinsa ihastuvat Kate (Meri Vahtera) ja Jim (Samuli Schultz). Ja lukemattomia muita, jotka todistavat aikansa suurimman ja loisteliaimman aluksen kulkua Englannista Amerikkaan. Mutta edessä on kohtalo, joka jää historiaan. Jäävuori raapii laivaa, pelastusveneet lasketaan ja uppoamattomaksi sanottu laiva katoaa hyiseen mereen vieden mukanaan yli 1500 ihmistä, joista yhdelläkään ei ole toivoa pelastumisesta.

Titanic on siitä harvinainen musikaali, etten ollut kuullut yhtäkään musikaalin kappaletta etukäteen. Olen vuosien aikana kuunnellut niin paljon musikaalimusiikkia, että ihan uusia tuttavuuksia tulee harvoin vastaan, mutta joskus näinkin. Nyt päätin säästää tämän loppuun asti yllätyksenä ja kuulla musikaalista ensimmäiset sävelet vasta katsomossa. Myöskään musikaalin tarkka tarina ei ollut tiedossa, tosin tiesin ettei se ole sama kuin leffassa ja että eiköhän tässä nyt lähdetä seilaamaan ja sitten upota, kun Titanicista on kyse. Ensi-iltaan suuntasin odottavin mielin ja iloisena siitä, että Järvenpään teatteri tarttuu rohkeasti näin isoon musikaaliin ja legendaariseen tarinaan. Vaikka teatteri on produktio produktiolta tehnyt minuun suuren vaikutuksen, on harrastajateatterille iso ponnistus toteuttaa tämänkokoinen musikaali, jossa porukkaa on paljon ja musiikissa riittää mahtipontisia joukkokohtauksia ja monenlaisia biisejä. Titanic oli myös ensimmäinen musikaali, jonka Järvenpään teatterissa näin (jos nyt en aivan väärin muista), joten vaikka olenkin teatterilaisten lauluvoimaa päässyt jo aiemmin todistamaan, niin nyt se vasta kokonaisuudessaan aukeni minulle. Mutta huoleen ei ole aihetta, päinvastoin, Järvenpään teatterissa yli 40 esiintyjää tuo Titanicin, niin musikaalin kuin laivankin, lavalle varmalla, koskettavalla, vangitsevalla tavalla.

Peter Stonen ja Maury Yestonin käsialaa olevan musikaalin on suomeksi kääntänyt Liisa Ryömä, jonka suomennos soljuu sujuvana ja tavoittaa laivan kannella kimpoilevat tunteet ihastuksesta ja ihmetyksestä hätäännykseen ja hämmennykseen. Onnistuneesti on käännetty erityisesti biisit, joiden sanat seuraavat melodiaa näppärästi myös suomeksi (on nimittäin ensi-illan jälkeen hiukkasen kuunneltu tätä nyt sitten englanniksi...). Ohjaaja Heikki Paavilainen pitää ison ensemblen järjestyksessä ja tunnelman ja tarinan hallinnassa, ja niin yhden ihmisen hetket lavalla kuin koko ensemblen yhteiskohtaukset ovat vaikuttavia. Ohjaus onnistuu poimimaan esityksen hahmoista riittävästi yksityiskohtia, jotta monen nimetyn hahmon tarinoista tulee yleisölle kiinnostavia ja heidän kohtalonsa koskettavat. Tämän musikaalin hankalin ominaisuus onkin ehkä se, että siinä ei ole varsinaista päähenkilöä vaan monta hahmoa, joiden tarinat kulkevat toistensa lomassa ja vähitellen yhteen kietoutuen. Onkin vaarana, että kaikki tyypit jäävät etäiseksi eikä kenestäkään pääse oikein perille. Näin ei Järvenpään teatterissa ole, vaan hahmojen huumori, haaveilevaisuus, päättäväisyys, turhamaisuus, vahvuus ja vastuullisuus ovat lavalla läsnä kaikissa eleissä, teoissa ja tapahtumissa. Esityksestä huokuu vilpittömyys ja aitous, näyttelijöiden työssä kaikki Titanicin kyydissä olevat maalautuvat ihmisinä, eivät matkustusluokkansa tai ammattinsa mukaan. Esitys etenee pääosin hyvässä rytmissä, välillä vaihdoissa on vähän hitautta, mutta se ei kokonaisuutta haittaa. Sen sijaan pienet äänentoisto-ongelmat / mikkien katkeilut vähän häiritsivät, mutta onneksi häiriöt olivat tosi lyhyitä, jolloin pois leikkautui vain pari sanaa, jotka pystyi aika hyvin päättelemään.

Jere Jääskeläisen koreografiassa pidin riemukkaasta ja vauhdikkaasta menosta, ja sitäkin enemmän herkistä, paljon kertovista hetkistä ja isoista kohtauksista, joissa näyttelijöiden asettumisella on tärkeä rooli. Loppu on huikean hieno, paljonpuhuva ja kaunis. Mikko Rantasen lavastuksessa hallitsee laivan kometosilta, jonka ruorin ympärillä tehdään Titanicin neitsytmatkan aikana monia päätöksiä. Portaikko tarjoaa alustan juhlille ja viestien toimittamiseen, ja laivan kantta rajaavien kaiteiden taakse pääsee sekä ihailemaan tähtitaivasta että hyvästelemään pelastusveneisiin pakenevia rakkaitaan. Lavalle rakentuu sujuvasti pienellä lavastemäärällä niin pelastusvene, ensimmäinen, toinen ja kolmas luokka kuin kokonainen laivakin. Sinikka Zannonin pukusuunnittelu luo ylellisyyttä ja säihkettä, vastuuta ja ammattimaisuutta, raskaiden töiden fyysisyyttä ja matkustajien luokkaeroja. Hienoja pukuja, tyylikkäitä univormuja ja tietenkin pelastusliivejä, jotka käsissään kaikki kulkevat epätietoisina. Jukka-Pekka Saastamoisen valosuunnittelu on onnistunutta ja tuo lavalle niin tanssiaisten lämpöistä tunnelmaa, uppoavan laivan sekalaista hätää kuin hyisen meren kirkkautta ja kylmyyttäkin. Erityisesti mieleen jäi sinisellä valolla nopeasti väläytetty jäävuori, mainio keksintö. Maiju Tahkolahden maskeeraussuunnittelu tekee näyttelijöistä asemansa ja matkustusluokkansa jäseniä ja toimii hyvin yhdessä muiden visuaalisten elementtien kanssa.

Entäs sitten se musiikki, jota en ollut koskaan kuullut? No, Titanic-musikaalihan on suorastaan täynnä mahtavia kappaleita! Sävellys on tosi kaunis ja vahva, melodiat kiinnostavia ja musiikki alusta loppuun sopivasti yhtenäistä. Vahva epäilys onkin, että näitä tulee tulevaisuudessa kuunneltua runsaasti, nyt jo soi moni laulu päässä. Jussi Hongiston kapellimestaroima orkesteri soittaa taidokkaasti ja tavoittaa tahdit reippaista ja riemukkaista surumielisiin ja mahtipontisiin. Hongisto itse maestro Hartleyn roolissa ottaa lavan haltuun muutamaan otteeseen laulamaan päästessään. Erityisesti pidin kohtauksista, jossa koko ensemble laulaa, upeasti tunnetta ja voimaa mukana. Lauluista varsinkin Edessämme uljaana, Nyt matkaan käy uljas Titanic, Barrettin laulu, Rouvan sisäkkö, Kosinta / Heräs yö elämään, Virsi / Kun uusin ragtime soi, Ensimmäisen näytöksen loppu, Syytös, Me vielä näämme huomisen, Kuin silloinkin, Hra Andrewsin hourekuva ja Finaali: Kautta aikain / Nyt matkaan käy uljas Titanic olivat ihan mahtavia. Näistä ekan näytöksen päättävä Ensimmäisen näytöksen loppu on pahaenteisyydessään ja tulevaa ennakoidessaan huiman hieno, musiikki pitää sisällään valtavasti nyansseja ja yhdistettynä hienoon näyttämökuvaan sekä ekan näytöksen loppu että koko esityksen loppu jäävät kyllä pitkäksi aikaa mieleen.

Näyttelijöitä ja hahmoja lavalla riittää, ja jokainen heistä erottuu joukosta omana persoonanaan. Koska Titanicissa on paljon hahmoja, joista useampikin on myös enemmän esillä, ei kukaan saa lavalla loputtomiin aikaa. Siksi näyttelijäntyössä korostuu taito kertoa paljon lyhyessä hetkessä, ja kyky rakentaa koko hahmo niin, että katsoja saa oppia hänestä tärkeimmän. Tässä musikaalin ensemble onnistuu kyllä erinomaisesti, sillä lähes jokaisesta hahmosta jäi jokin juttu mieleen ja tarina rakentuu lavalle hienosti siten, että erillisten hahmojen yhteinen kohtalo liikuttaa ja vaikuttaa. Koko näyttelijäjoukko tekee onnistunutta työtä, mutta nostan esiin muutaman roolisuorituksen vielä erikseen. Titanicin kapteenin, E.J. Smithin, roolin tekevä Jouni Linkola on rauhallisuudessaan ja varmuudessaan nappivalinta laivan ruoriin. Hän tekee roolissaan monitasoisen, tasapainoisen suorituksen. Sami Karppasen herra Ismay on varsin mainio, kyllä on laivan omistaja ylpeä aarteestaan ja sen ominaisuuksista. Mutta lopulta joutuu hänkin kohtaamaan asioiden todellisen laidan. Heikki Mustakallio tekee herra Andrewsin roolissa tarkkaa työtä, varsinkin toisella puoliskolla Mustakallio näyttelee Andrewsin lannistuksen ja syyllisyydentunnon taitavasti. Lassi Videniuksen radisti Bride on kiva hahmo, ja Videnius tuo rooliinsa sekä rentoa huumoria että vakaata vastuuta. Kevin Sarinko näyttelee lämmittäjä Barrettia, josta tuli nopeasti suosikkihahmoni. Sarinko tekee sujuvan roolin, jossa on hyviä nyansseja ja sopivasti sellaista johtoportaaseen kyllästymistä, mutta myös herkkyyttä ja itsevarmuutta. Lauluihin Sarinko tuo tunnetta, voimaa ja haikeutta. Ja kun Barrett lopussa luovuttaa paikkansa pelastusveneessä toiselle ja tuomitsee itsensä, niin kyllä siinä kurkkua kuristaa. Satu Prittinen joka paikassa asioita tiedottavana ja innolla työnsä tekevänä laivapoikana on tosi hyvä, myös Antti Wectroth vastuunsa alla murtuvana Murdochina ja Mikko Korhonen jämäkkänä Lightollerina tekivät vaikutuksen.

Matkustajajoukosta varsinkin juhlahumusta ja ylellisyydestä nauttivan herra Guggenheimin roolissa nähtävä Marjut Kamppinen, taitavasti hahmojensa yhteistä historiaa ja rakkaustarinaa tulkitsevat Jarmo Holttinen ja Anja Veck Isidor ja Ida Strausin rooleissa sekä sota-aikaa muistelevaa majuria esittävä Juha Sihvola jäivät mieleen. Sannamaria Ojanperä tekee hurmaavan ja hauskan roolin ykkösluokkaan halajavana, päättäväisenä Alicena, ja Pertti Lehto on hänelle hyvä, lämpimän käytännöllinen vastinpari aviomies Edgarin roolissa. Meri Vahtera Kate McGowanina laulaa vahvasti ja tuo roolihahmonsa lujuuden ja varmuuden hienosti näkyviin. Koko ensemble pelaa hyvin yhteen ja hahmojen tarinat muotoutuvat laivamatkan edetessä näkyviin kiinnostavina ja monenlaisina. Yhteishenki ja yhteistyö näkyvät lavalla vahvoina, ja koko esiintyjäjoukon tekemisessä on hieno tunnelma. Juuri siksi koko ensemblen yhteiset kohtaukset ovat kaikista vaikuttavimpia, niissä kaikuu ja väreilee tekijöiden tarinoiden välittämisen taito.

Hurraa ja onnea Järvenpään teatteri, sekä hienosta 50 vuoden taipaleesta että tästä komeasta musikaalista. Nautin Titanicin näkemisestä ja kokemisesta ja ihastelin sitä, miten vaivattomasti lavalle luodaan tunnelma toisensa jälkeen ja miten syvällä tuntui, kun Nyt matkaan käy uljas Titanic ja sen kertaus kajahtivat. Vaikka Titanic ei ehkä tarinallisesti olekaan mikään täysin mukanaan vievä esitys, onnistuu tämä produktio hurmaamaan toteutuksellaan ja aidosti tulkituilla, monitasoisilla henkilöhahmoillaan. Ja musiikki, se soi kauniina ja vahvana, viimeiseen saakka.

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Järvenpään teatteri!