Sivut

sunnuntai 24. lokakuuta 2021

Once @ Lilla Teatern

 Näin esityksen bloggaajalipulla, kiitos Lillan!
kuvat © Otto-Ville Väätäinen

Näin Once-musikaalin Lilla Teaternissa 23.10.

Killen (Tuukka Leppänen), irlantilainen imurinkorjaaja-katusoittaja, ja Flickan (Emma Klingenberg), Dubliniin muuttanut tšekkiläisnainen, tapaavat kadulla ja tutustuvat toisiinsa muutaman päivän aikana. Imurinkorjaamisen ja musiikin luomisen lomassa käsitellään rakkautta, ystävyyttä, perhettä, elämää, iloja ja suruja sekä musiikin voimaa.

Olen nähnyt Oncen kerran aikaisemmin, kahdeksan vuotta sitten Lontoossa. Esitys teki silloin vaikutuksen, ja vaikka en siitä aivan kaikkea muistanut Lilla Teaternin katsomoon astellessani, muistin energian, lämmön ja onnellisen tunteen, jonka esitys jätti. Tämä Lilla Teaternin Once kiinnosti monestakin syystä, siis sen lisäksi, että tykkään musikaalista tosi paljon. Tuukka Leppänen lavalla, Jakob Höglundin ohjaus ja koreografia, pieni teatteri, trailerin perusteella loistava tunnelma... Odotukset olivat korkealla ja sanoisin, että ne täyttyivät jo ennen esitystä musiikkiprologin aikana. Varttia ennen esityksen alkua näyttelijät ilmestyvät lavalle fiilistelemään ja musisoimaan, ihana tapa virittää tunnelmaa ja ilahduttaa yleisöä jo ennen shown alkua. Ja hyvä meno tuntui olevan niin lavalla kuin katsomossakin.

Esitykseen saa suomenkielisen tekstityksen sovelluksella, joka toimi yllättävän hyvin verrattuna toiseen tekstityssovellukseen, jota olen käyttänyt. En luota ruotsinkielentaitooni niin paljoa, että olisin uskaltanut katsoa tätä ilman tekstityksen tukea, mutta aika vähän minun sitten kuitenkin tarvitsi vilkuilla käännöstä. Mutta vaikka pysyinkin tässä mukana hyvin, tekstitys ehdottomasti madaltaa kynnystä mennä katsomaan esitystä toisella kotimaisella, kun tarpeen tullen voi tarkistaa, onko ymmärtänyt oikein. Ja missä sitä mieluummin kielikylpisi kuin teatterissa?

Tuntuu, että toistan itseäni, mutta kyllä vaan tämäkin Jakob Höglundin ohjaus- ja koreografiatyö on upean tarkka, kaunis, vivahteikas ja oivaltava. Höglund on valjastanut 12-henkisen ensemblen erinomaisiin suorituksiin, ja esitys on alusta loppuun harkittu, sujuva ja täynnä tunnetta. Höglund tuo lavalle liikettä, joka heijastelee onnistuneesti kohtausten energiaa, herkkyyttä, huumoria, lämpöä ja haikeutta. Hänen ohjauksessaan Once rakentuu lavalle vahvasti, tarinan sydämellisyys täyttää koko teatterin ja katsomossa saa nauttia, liikuttua ja hymyillä, kun esitys etenee varmalla tavalla. Ohjauksessa on paljon yksityiskohtia, jotka syventävät hahmoja ja tarinaa, ja jotka tekevät esityksestä elävän ja hengittävän kokonaisuuden. Lavastuksesta ja puvustuksesta vastaa Sven Haraldsson, ja hienolla tavalla on löytynyt juuri tähän esitykseen sopiva ulkoasu aina instrumenttien varaan rakennetusta lavastuksesta hahmojen persoonaan sopivaan, mukavan yhtenäiseen vaatetukseen. Lavalla ei ole mitään ylimääräistä, mutta ei sieltä mitään puutukaan, ensemble instrumentteineen täyttää lavan sopivasti ja näppärästi asetellut ja siirreltävät soittimet, tuolit ja laatikot luovat tarinalle toimivat kehykset.

Tuukka Leppänen ja Emma Klingenberg päärooleissa tekevät upeaa työtä, samoin koko muu ensemble eli Robert Kock, Ulriikka Heikinheimo, Riku Vartiainen, Aili Järvelä, Santeri Helinheimo Mäntylä, Pia Runnakko, Joachim Wigelius, Kalle Ruusukallio, Alexander Wendelin ja Tekla Tolonen. Lavalla on sellainen määrä taitavuutta, energiaa, tarinankerrontataitoa ja kykyä tuoda hahmot eläviksi että ei voi kuin ihailla. Ja mitä soittotaitoja porukalta löytyy, ihan mahtavaa! Näyttelijät soittavat esityksen musiikin sujuvasti ja hyvällä energialla, sävelet soljuvat voimakkaina, haaveellisina ja mainiolla fiiliksellä. Jokainen näyttelijä sopii rooliinsa ja tuo esitykseen osan sen taianomaisuudesta ja lämmöstä. On ilo katsoa, miten hienosti porukka esiintyy, näyttelijät pelaavat saumattomasti yhteen ja tekevät esityksestä elämyksen, joka varmasti säilyy muistoissa pitkään.

Tuukka Leppäsen roolityö on hienon tarkkavireinen ja monitasoinen. Hän tuo hahmonsa lavalle varmalla otteella, niin, että tämän ajatukset, toiveet ja pelot tuntee katsomossa saakka. Killen on tosi kiva hahmo, ja Leppänen tavoittaa onnistuneesti hänen persoonansa, roolityö on terävää, tarkkaa ja lämmintä. Emma Klingenberg on ihana Flickan, pidin tosi paljon hänen tavastaan rakentaa hahmoaan ja tuoda tämän energiaa lavalle. Klingenberg tekee vahvan roolin, jossa sykkii monia tunteita, hänen läsnäolonsa lavalla on itsevarmaa, herkkää ja avointa. Muista rooleista suosikkini olivat Santeri Helinheimo Mäntylän Andrej (hieno, vivahteikas rooli), Pia Runnakon Baruska (hurmaava, rempseä, lämmin hahmo), Robert Kockin Billy (mahtava tyyppi, Kock rakentaa hahmonsa erinomaisesti), Ulriikka Heikinheimon Reza (vangitsevaa ja vahvaa työtä) sekä Alexander Wendelinin pankinjohtaja (hurmaava hahmo, ja En olycklig kärlek-biisi on mahtava).

Oncen musiikki on ihanaa, minulla on siitä kaksi selvää suosikkikappaletta ja molemmat, Faller sakta ja Ser att du ser, soivat Lillanissa kauniisti ja vahvasti, ja melkoisen ihanaa on kuunnella muitakin biisejä. Kuten jo kirjoitin, näyttelijät soittavat onnistuneella fiiliksellä ja lisäksi laulavat yhtä hyvin. Tuukka Leppäsen ja Emma Klingenbergin sooloista ja duetoista on helppo nauttia, esimerkiksi jo mainittu Faller sakta sekä Om du ser mig ja Ditt val ovat huikeita. Myös muu porukka pääsee ihastuttamaan laulutaidoillaan, ensemblen äänet soivat yhteen erinomaisesti, ja jokainen saa lavalla tilaa. Ej pada pada on hurmaavan vauhdikas biisi, Ser att du ser-kertaus soi hienosti ja, kuten mainittu, Alexander Wendelinin vetäisemä En olycklig kärlek on varsin riemastuttava. Loistavaa musiikkia ja loistava näyttelijäjoukko tulkitsemassa sitä.

Tämä Lillanin Once on teatteria parhaimmillaan, ja juuri sellaista musikaalin tekemistä, joka iskee syvimmälle sieluuni tai sydämeeni tai jonnekin sisimpääni. Musikaali on toteutettu ammattitaidolla, se on viimeisen päälle hiottu kokonaisuus jossa jokaisella esineellä ja esiintyjällä on paikkansa, ja heti ensimmäisestä kohtauksesta lähtien kaikki iskut osuvat kohdalleen. Mutta tässä on myös jotain enemmän, ehkä teatterin taikaa, se jokin, jonka ansiosta esitys saa kokemaan niin vahvasti ja hymyilemään niin leveästi. Katsomossa oli sanalla sanoen täydellistä istua, sillä esitys soljui eteenpäin vaivattomasti ja juuri sillä energialla ja lämmöllä, jonka muistin hurmanneen minut Lontoossa.

Ihana, kaunis, haikea ja vaikuttava esitys, ei tätä kyllä paremmin olisi voinut tehdä. Sydän täynnä onnea ja iloa astelin teatterista ulos, tämä Once tarjosi kaikkea mitä odotin ja paljon enemmän. Nyt toivon, että seuraava Once-vierailuni siintää lähempänä kuin kahdeksan vuoden päässä, siinä ajassa olin nimittäin vähän unohtanut, miten rakastan tätä musikaalia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti