Metsäjätti

Metsäjätti-elokuva on pyörinyt leffateattereissa reilun viikon, ja minä olen ehtinyt näkemään sen kahdesti. Ville Jankerin ohjaama Metsäjätti perustuu Miika Nousiaisen samannimiseen romaaniin, joka minun on ollut tarkoitus lukea jo pitkään, kirja löytyy hyllystä mutta on vielä jäänyt lukematta. Nyt elokuvan näkemisen jälkeen odotan innolla romaanin lukemista, tarina ja hahmot ovat todella hyviä ja usein kirja on elokuvaa parempi, eli saa nähdä, josko luvassa olisi vielä astetta hienompi kokemus Metsäjätin tarinasta kuin "vain" leffan tarjoamana. Tämä tosin on todella onnistunut elokuva, mainio katsomiskokemus ja täynnä sujuvaa tarinankerrontaa sekä loistavia roolisuorituksia, eli aikamoisen kiva elämys. Romaanin pohjalta elokuvan ovat käsikirjoittaneet Jankeri ja Timo Turunen, päärooleissa ovat Jussi Vatanen (Pasi), Anu Sinisalo (Katariina), Hannes Suominen (Janne), Sara Soulié (Linda) ja Tommi Korpela (tehtaanjohtaja).

Homman nimi on se, että Pasi lähtee ylennys mielessään lapsuuden kotipaikkaansa Törmälään tehostamaan vaneritehtaan toimintaa. Siellä vastassa on tuttuja ihmisiä, tuttuja paikkoja, unohdettuja asioita ja lapsuus, jonka muistot nousevat väkisin mieleen. Kotona Helsingissä on vaimo Linda, kiikarissa oleva uusi asunto ja elämä, jonka Pasi on itselleen rakentanut. Nämä joutuvat enemmän tai vähemmän törmäyskurssille, kun Pasi saapuu Törmälään. Metsäjätin alkuasetelma on juuri sellainen, joka lupailee minun makuuni sopivaa tarinaa. Kun juoni sitten kulkee eteenpäin, paljastuu, että tämä on monellakin tapaa vaikeuksien kautta voittoon-juttu, kasvutarina, tarina ystävyydestä ja sisältää monta muuta teemaa, joita käsitellään mainiosti. Hyvin sopii minulle siis, erityisesti pari juonenkulkua ilahduttivat kovasti. Hahmot ovat myös tosi hyviä, kuten jo ehdin mainita, ja näyttelijät herättävät roolihahmonsa eloon poikkeuksetta onnistuneella tavalla. Ja kun hahmoista saa vielä tietää lisää takaumien muodossa, koko homma saa yhden tason lisää ja takaumat tuovat elokuvaan paljon sävyjä ja ovat tärkeä osa kokonaisuutta.

Vaneritehdas ja sen vaikutus koko yhteisöön, ei vain työntekijöihin vaan myös heidän perheisiinsä sekä koko kaupunkiin ja kokonaisiin sukupolviin näkyy Metsäjätissä selvästi, se tulee esiin sekä vaivihkaa että suoraan. Koko tarina kietoutuu tehtaan ympärille, metsäteollisuuden verkkoon ja siihen, miten bisnes toimii. Kokonaisuus rakentuu kuitenkin tasapainoisesti, tehtaan lisäksi elokuvaan ja tarinaan mahtuu paljon ihmissuhdejuttuja ja monenlaisia tapahtumia niin tehtaaseen kuin muuhunkin elämään liittyen, aina kunnallisvaaleista yhtiön fuusioitumiseen ja yt-neuvotteluihin sekä lapsen syntymään, asunnon ostoon ja Metallican keikkaan. Kaikki tämä on mahdutettu puolentoistatunnin leffaan näppärästi, rytmi ei ole kiireinen ja tarina saa tarpeeksi aikaa. Ainostaan loppu vähän häiritsi, se on aika positiivinen ja optimistinenkin, mutta suotakoon se elokuvalle ja miksei tosimaailmallekin, kyllähän kaikenlaista hienoa voi tapahtua ja tapahtuukin, vaikka se ehkä vaikuttaisi epätodennäköiseltä. Jos leffaa olisi venyttänyt pari minuuttia, olisi lopun voinut pedata paremmin, mutta se toimii kyllä näinkin ja onnellinen loppu on aina kiva juttu. Loppua lukuunottamatta (tai no, kyllä myös sen kanssa) leffa lunasti kaikki odotukseni, jotka ilman romaanin lukemista olivat aika maltilliset, ja tarjosi hienon elokuvakokemuksen. Pidin tosi paljon siitä, että elokuva sijoittuu pienelle paikkakunnalle ja maaseudulle, ja siitä, millaisen tunnelman moni kohtaus onnistuu luomaan, paljon kivoja hetkiä luvassa tätä katsoessa.

Jussi Vatanen on pitkään ollut yksi suosikkinäyttelijöistäni, ja myös Pasin roolissa hän tekee loistavaa työtä. Vatanen tuo hahmonsa valkokankaalle tarkalla tavalla, hän lukee hahmoaan taitavasti ja kaikki yksityiskohdat ovat kunnossa, on suuri ilo katsoa näin hyvää roolityötä. Pasin hahmo on monitasoinen ja kokenut paljon, ja Vatasen näytteleminen tavoittaa hienosti kaiken sen, mitä Pasi kokee ja tuntee palatessaan lapsuutensa kotimaisemiin ja vanhaan elämäänsä. Sujuvaa työtä kohtauksesta toiseen, Vatanen jatkaa onnistuneita roolisuorituksiaan ja tämä Pasin rooli nousee kyllä yhdeksi suosikeistani. Hannes Suominen tekee erinomaisen roolin Jannena, Pasin lapsuus- ja nuoruuskaverina. Suomisella on toimiva ote mukavaan hahmoonsa, ja hän sopii rooliinsa täydellisesti. Pasin ja Jannen ystävyys on lempparijuonikuvioitani elokuvassa, ja sekä Suominen että Vatanen tekevät tosi hienoa työtä erityisesti ystävysten välisissä kohtauksissa. Yksi kohtaus täytyy nostaa kaikkien muiden ylle, vaikka leffa pursuaakin toinen toistaan mainiompia kohtauksia, minusta kaikista paras hetki on Pasin ja Jannen riita-/selittelykohtaus Jannen autossa. Hienoa dialogia, vahvaa näyttelijäntyötä ja onnistunut tunnelma, siitä on tämä mainio kohtaus tehty, ja pelkästään tämän kohtauksen vuoksi voisin mennä leffan vielä kolmannen kerran katsomaan.

Anu Sinisalo tekee sujuvan roolin Pasin pomona Katariinana, hän tuo hyviä juttuja kaikkiin kohtauksiin jossa on mukana, ja tulkitsee hahmoaan jämerällä otteella. Sara Soulié on oikein hyvä Linda, hän tekee vivahteikkaan roolin ja herättää hahmonsa eloon taitavasti. Jalmari Honka nuoren Pasin roolissa on myös todella hyvä, samoin Tomi Alatalo Pasin isän Maunon roolissa. Takaumakohtaukset ovat onnistunut osa elokuvaa, ja niissä varsinkin Pasin ja tämän isän suhde on iso osa sitä, miten takaumat heijastuvat elokuvan nykyhetkeen. Honka tuo nuoren Pasin valkokankaalle varmoin ottein ja onnistuu roolissaan mainiosti. Alatalo rakentaa hahmonsa sujuvasti ja tekee hyvää työtä kaikissa kohtauksissaan. Mainitaan vielä ainakin hurmaava Anna-Riikka Rajanen Jannen naisystävän roolissa, Tommi Korpelan uskottava rooli tehtaanjohtajana sekä Iikka Forss pääluottamusmies Kuisman roolissa, hyvä rooli häneltä.

Metsäjätti iski minuun oikein hyvin, se on sujuva elokuva ja tarjoilee minun makuuni aika sopivasti ihmissuhdeongelmia, työelämän sotkuja, hyvän ja pahan kamppailua sekä muita ominaisuuksia, joista tämä leffa rakentuu. Kaikkea olisi voinut olla vähän lisää, vaikka nytkään ei tuntunut, että tarina loppui kesken, olisi sen tasoissa ollut mahdollisuuksia pidempäänkin elokuvaan. Positiivinen kokemus tämä ehdottomasti oli, suosikkijuttujani ovat tarina, näyttelijäntyö ja hahmot sekä kokonaisuuden sujuvuus. Odotan innolla romaanin lukemista, leffan perusteella voi olla, että se tekee ison vaikutuksen.

Linkki Metsäjätin traileriin

Keikkaa pukkaa @ Riihimäen teatteri

 Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Riihimäen teatteri!
kuvat © Nils Krogell

Näin Keikkaa pukkaa-esityksen ensi-illassa Riihimäen teatterissa 17.9.

Reijo (Jani Karvinen) on juuri saanut potkut pankkivirkailijan työstä, mutta raskaana olevan vaimonsa kanssa hänellä on nerokas suunnitelma konttorin ryöstöön. Keijo (Hannes Suominen) on vakavasti otettava näyttelijä, joka on suostunut agenttinsa hankkimaan omituiseen keikkaan sillä ehdolla, että saa seuraavaksi yhteiskunnallisesti merkittävän roolin. Teijo (Mikko Töyssy) on monenlaisia selityksiä keksivä koirapukuinen heppu, joka saapuu ilmoittamaan että "tämä on ryöstö". Kun kolmikko ajautuu samaan konttoriin, Reijon entiseen työpaikkaan, he päätyvät yhdessä yrittämään rahojen ryöstämistä. Mutta kuinkas sitten käykään?

Käsiohjelma varoitteli, että "jos pieruhuumori ei nappaa, vielä ehdit paeta", mutta onneksi en sentään lähtenyt pakenemaan vaan hyvällä mielellä astelin katsomoon. Petja Lähteen käsikirjoittamasta ja ohjaamasta näytelmästä löytyy nimittäin pieruhuumorin lisäksi paljon kaikkea nokkelaa, monessa kohtaa viihdyttää ja ilahduttaa terävä sanailu ja yllättävät tilanteet. Hauskaa tuntuu olevan myös lavalla, ja sehän tietysti on kivaa. Ihan kaikki huumori ei iskenyt, suurin osa iski, ja kuten käsiohjelma toteaa, tällä hetkellä nauru on tärkeää. Tärkeäähän se on aina, mutta kyllä koronarajoitusten keskellä piristää kun pääsee katsomoon huvittumaan ja nauramaan. Koronatoimista sellainen huomio, että turvavälit, käsidesipisteet ja väljä liikkuminen on Riihimäen teatterissa erinomaisesti hoidettu, kasvomaskeja näkyi katsomossa aika hyvin eikä tungosta syntynyt väliajalle siirtyessä tai esityksen jälkeen poistuessa, tämä on oikein hyvä juttu. Turvallisen tuntuisesti sai siis katsomoon suunnata ja seurata, miten Reijo-Keijo-Teijo-kolmikko selviää ryöstösuunnitelmastaan, kun yksikään heistä ei oikein tiedä mitä kaikkea olisi tarkoitus tehdä, millainen ryöstöjuoni nyt olikaan ja kukas tässä onkaan se "näyttelijä" jonka vaimo on palkannut ryöstöä toteuttamaan? Entäs kuka on outo neljäs henkilö, joka konttorissa on ilmeisesti hiippaillut?

Ryöstökeikkaa pukkaa siis koko kolmikolla, ja rahat houkuttelisivat jokaista. Monenlaista käännettä on luvassa ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei jää puuttumaan, niitä aiheuttavat muun muassa kevätkääryleet ja synnytys-sana, musiikin soiminen ja koirapuvun vetoketju. Esitys etenee reippaassa rytmissä ja varsin hilpeä tunnelma pysyy yllä lähes koko ajan, vaikka käsikirjoituksessa on viittauksia melko vakaviinkin aiheisiin. Niitä ei sen suuremmin haudata muttei myöskään nosteta esiin, huumori edellä mennään selvästi ja se toimii. Yleisöstä kuuluu naurunpyrskähdys toisensa jälkeen, ja maskin takana hymyilyttää läpi shown. Petja Lähteen ohjaus pitää paketin kasassa ja tuo tilanteet lavalle mainiossa vireessä, iskut ovat kohdallaan ja kaikki sujuu sulavasti. Keikkaa pukkaa on hyväntuulinen ja hilpeä esitys, sitä on mukava katsoa ja aika menee nopsasti. Ensimmäisellä puoliskolla rytmi on vähän parempi kuin väliajan jälkeen, vaikkei suurempia lipsahduksia tulekaan, on meno kakkospuolikkaalla hiukan hitaampaa. Ei se katsomista häiritse, ja kun vauhtiin päästään ja kiemurat alkavat selviämään, meno alkaa taas kiihtymään. 

Näyttelijäkolmikko selviää ryöstöhommista ja niiden suunnittelusta puhtaasti, vaikka välillä onkin pokassa pitämistä. Jani Karvinen tekee mainiota työtä Reijon roolissa, hän kaivaa hahmostaan kaiken irti ja varsinkin koominen ajoitus on kunnossa. Reijolla on paljon meneillään vaimon raskauden ja potkujen sekä ryöstön kanssa, ja Karvinen näyttelee näppärästi sen, miten mies tasapainottelee näitä asioita tai ainakin yrittää, ja vielä pitäisi selvitä musiikille ehdollistuneesta näyttelijästripparista ja koirapukuisesta hepusta. Hannes Suominen tuo Keijon hahmon lavalle varmoin ottein, Suomisella on lava hallussaan ensimmäisestä kohtauksesta lähtien ja hänen roolisuoritukseensa mahtuu monta tosi onnistunutta hetkeä. Mikko Töyssyllä on hyvä ote hahmoonsa Teijoon, ja hän tuo lavalle vastustamatonta huumoria ja eläytyy kaikkeen tekemiseensä sataprosenttisesti. Kolmikko tarjoilee tarkkoja ajoituksia, mainiota hahmonrakennusta ja vitsikkään vakavaa ryöstelyä, heidän käsissään tämä show rakentuu lavalle sujuvasti.

Keikkaa pukkaa tarjoaa riemuisan parituntisen, esitys hymyilyttää ja naurattaa, ja katsomosta saa poistua hyvällä tuulella ja iloisesti naureskellen nokkelan huumorin ja vauhdikkaan juonen piristämänä. Oikein sujuvaa menoa kaikin puolin, viihdyin katsomossa hyvin.

Pride-viikon luku-, leffa-, tv- ja teatterivinkkejä 🌈

 Tällä viikolla vietetään Pride-viikkoa, ja sen kunniaksi kokoan tähän postaukseen sateenkaarevia vinkkejä niin luettavaksi kuin katsottavaksikin. Iloista, ihanaa Pride-viikkoa kaikille!

Kirjavinkkejä

Siiri Enoranta: Josir Jalatvan eriskummallinen elämä (kirjasta löytyy postaus täältä)
Benjamin Alire Sáenz: Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe (minua ilahduttaneena tietona mainittakoon, että äänikirjan lukee mm. In the Heights- ja Hamilton-musikaalien takaa löytyvä Lin-Manuel Miranda)
Mackenzi Lee: The Gentleman's Guide to Vice and Virtue (kirjasta löytyy postaus täältä) & The Gentleman's Guide to Getting Lucky 
Becky Albertalli: Simon vs. the Homo Sapiens Agenda (suom. Minä, Simon, Homo Sapiens)
Becky Albertalli & Adam Silvera: What If It's Us
Adam Silvera: More Happy Than Not & They Both Die At The End
Christina Lauren: Autoboyography
Tommi Kinnunen: Lopotti
Sari Luhtanen: Isadella - sydän kylmänä & Isadella - sydän murskana

Leffavinkkejä

God's Own Country (Yle Areenassa (huom! vain 28 päivää)
Kelet - Ole mitä haluat, honey! (Yle Areena)
Disclosure - transsukupuolisuus valkokankaalla (Netflix)
Handsome Devil (Netflix)
Patrik 1,5 (Netflix)
A Moment in the Reeds (Kirjastokino)
Private Romeo (Vimeo)

Tv-vinkkejä

Skam (Yle Areena, erityisesti kausi 3)
RuPaul's Drag Race UK (Yle Areena)
RuPaul's Drag Race (Netflix)
Hollywood (Netflix)
Sense8 (Netflix)
Eliittikoulu (Netflix)
Sex Education (Netflix)

Teatterivinkit

Mercury Theatre Colchester, 2018: Pieces of String (Digital Theatre, musikaali)
Arts Theatre, 2013: Beautiful Thing (Digital Theatre, näytelmä)
Royal Shakespeare Company, 2015: The Merchant of Venice (Digital Theatre)
Royal Shakespeare Company, 2018: Troilus and Cressida (Digital Theatre)

Josir Jalatvan eriskummallinen elämä (Siiri Enoranta)

Siiri Enoranta hurmasi minut sekä kirjoitus- että tarinankerrontatyylillään Tuhatkuolevan kirouksella, joten en tuhlannut aikaa vaan varasin samantien kirjastosta hänen vuonna 2017 ilmestyneen teoksensa, Josir Jalatvan eriskummallisen elämän. Kirja on nimensä mukaisesti eriskummallinen sukellus niin Josir Jalatvan kuin hänen rakastettunsa, Micholei Rostuksen, sirkus Minimissimin työntekijöiden, reportteri Pitir Lonkajevon sekä Jumalan hylkäämän, sodassa runnoutuneen Aurosian mantereen elämään. Perintöään juhlimalla ja nautiskelemalla ahkerasti kuluttava Josir iskee silmänsä historiaa opiskelevaan Micholeihin ja nuoret miehet rakastuvat intohimoisesti. Hetken elämä on kirjaimellisesti yhtä juhlaa, kunnes eräs yli tuhat vuotta sitten häipyneen Jumalan seuraajista langettaa Mihon ylle monikehollisuuden kirouksen. Helppo ja huoleton, onnen ja ilojen täyttämä elo on tiessään, kun Micholei seilaa kehosta toiseen ja epätoivo saavuttaa sekä Mihon että Josirin. Josir on kuitenkin päättäväinen, hän kerää kokoon isänsä vanhan sirkuksen, Maximissimin entisiä esiintyjiä sekä uusia tuttavuuksia, onnistuu mahdottomassa tehtävässä ja hankkii junan, ja perustaa Minimissimin, kiertävän sirkuksen, jonka kyydissä alkaa takaa-ajo kohti vasaria, joka kirosi Micholein.

Kuten Tuhatkuolevan kirouksessa, myös Josir Jalatvan eriskummallisessa elämässä Enoranta on luonut tarkasti suunnitellun ja kerros kerrokselta rakennetun tarinamaailman, joka noudattaa omia lakejaan ja tottumuksiaan, jotka selviävät lukijalle ennemmin tai myöhemmin tarinan edetessä. Koska teoksen maailma eli 5200-luvun Aurosia ja sen monet maat on tarinassa niin vahvasti läsnä, ei lukiessa tule sellaista oloa, että onpa todella vieras tämä paikka, häiritsevää, vaan ennemmin ajattelee, että onpa kiehtova ja jännittävä, ruma ja kaunis paikka, täynnä salaisuuksia ja yllätyksiä. Tarinassa on vahvasti läsnä Jumala tai oikeastaan hänen poissaolonsa, Jumalasta kertovat vain vasarit, joista yksi siis kiroaa Micholein. Vasarit vaikuttavat arvoituksellisilta, heillä on suuria voimia ja taitoja, joista osoituksena on Mihon kirouksen lisäksi muun muassa Aurosiaa halkova, tuhoutumaton junarata. Jumala, jumalallisuus ja se, onko tekojen ja tapahtumien taustalla kenties jokin suurempi suunnitelma vai onko kaikki sattumanvaraista, vaikuttaa vahvasti moniin asioihin, joita kirjassa tehdään ja tapahtuu, ja tätä käsitellään mielenkiintoisella tavalla. Aurosian manner itsessään on tuntematon ja vieras, mutta sekä teoksen hahmoissa että maailmassa on myös paljon tuttuja, tunnistettavia ja samastuttavia piirteitä

Teoksen hahmot ovat sanalla sanoen loistavia. Koska kirja on melko pitkä, 513 sivua, hahmot mahtuvat kasvamaan ja kertomaan asioita itsestään ja toisistaan pidemmän kaavan mukaan kuin vaikkapa sadan sivun kirjassa. Nyt Josiriin ja Mihoon sekä muuhun joukkioon saa tutustua kiireettä, lukija tosin repäistään vauhdikkaalle matkalle heti kirjan alkupuolella, mutta mitään hätäisyyden tuntua teoksessa ei ole, tarinan tapahtumissa toki. Teoksen rakenne on näppärä ja sujuva, se liikkuu takaumien ja nykyhetken välillä vaikeuksitta ja tapahtumissa pysyy hyvin mukana. Tarinaa kehystää junamatka, jonka varrelle kaikki suurimmat juonenkäänteet Mihon kirotuksi tulemista ja tietenkin Josirin ja Mihon ensitapaamista lukuunottamatta sijoittuvat. Vaikka sirkuksen siirtyminen paikasta toiseen ei olekaan koko ajan samanlaista, tuo se tapahtumiin rytmiä ja huomio pysyy enemmän siinä, mitä hahmoille tapahtuu ja miten heidän välistensä suhteiden vire muuttuu kuin siinä, missä he milloinkin ovat. Ja kun kirjassa on näin monta näin hyvää hahmoa, on ilo päästä lukemaan siitä, mitä he tuntevat, ajattelevat, tekevät ja kokevat. Erityisen kiehtovaa on ilman muuta Micholein vaihtuvat kehot, se, miten hän voi olla mies, nainen, vanha, nuori, mitä tahansa, ja sitten taas palata omaan kehoonsa, täysin omaksi itsekseen. Vai voiko? Monikehollisuuden karuselli ei ole hyvä kokemus, se on raastavaa, pelottavaa, ahdistavaa, karmivaa, eikä vain Miholle. Myös Josir kärsii poikaystävänsä vaihtumisista, vaikka onkin hyvin määrätietoisesti korjaamassa tätä ongelmaa.

Josirin ja Mihon suhde kuvataan hienolla tavalla, siinä näkyvät rakkauden kaikki muodot ja Enoranta on kirjoittanut teoksensa pääparista kaunistelematta mitään, mitä he kokevat tai tekevät. Välillä kaikki on ihanaa, lukiessa tekee mieli hymyillä näiden kahden nuorukaisen söpöstelylle ja sille, miten täydellisen rakastuneita he ovat. Välillä tunnelma taas on raastava, jännittynyt ja häijy, Mihon kirous ja matka Aurosian halki kiristävät molempien hermoja ja ärtymys purkautuu joskus riitoihin, jotka onneksi kyllä sovitaan. Yksi suosikkikohtiani Josir Jalatvan eriskummallisessa elämässä on itseasiassa Micholein ja Josirin riitakohtaus vähän ennen teoksen puoltaväliä. Onpahan voimakkaasti kirjoitettu luku tämä, monta sivua uskottavaa, kouriintuntuvaa riitelyä, jonka lukemisestakin tulee epämukava olo. Enoranta kirjoittaa taidokkaasti myös sen, miten Mihon senhetkinen keho, punapäinen nainen, lietsoo riidan aiheita ja suuntaa, sukupuoliroolit ovat vahvasti läsnä niin riitelyssä kuin monessa muussakin kirjan kohtauksessa. Tämä sukupuolten välisten roolien, sukupuolen moninaisuuden, seksuaalisuuden ja monen muun juurikin sukupuolen enemmän tai vähemmän määräävän seikan käsittely on teoksessa hyvin onnistunutta, mielikuvituksellista ja monipuolista. 

Mutta takaisin hahmoihin, joista kirjoittaminen lähti ihan sivuraiteille. Hahmot ovat siis loistavia, varsinkin pääparista pidin sivu sivulta aina vain enemmän, Josir ja Miho ovat molemmat hurmaavia tyyppejä ja vangitsevia persoonia. Myös sirkus Minimissimin mukana kulkeva, Josirin elämästä reportaasia kirjoittava Pitir on mielenkiintoinen hahmo, salamyhkäinen nuorimies, josta ei aina ihan saa selvää. Lisäksi tykkäsin kovasti Magnoliasta, Hugosta, Hurhurista ja Salemista, sekä aika monesta tarinassa vilahtavasta sivuhenkilöstä. Hahmogalleria on monipuolinen ja kiehtova, Enoranta on luonut ristiriitaisia, kokonaisia henkilöitä, joiden tarina oikeasti kiinnostaa. Henkilöissä on valtavasti yksityiskohtia, heidän taustatarinansa yhdistettynä henkilön luonteeseen ja toimintaan tekee heistä todella onnistuneita. Hienoa on myös se, että useasta sivuhenkilöstä rakentuu aika monitasoinen kuva, he eivät siis jää mitenkään ohuiksi hahmoiksi vaikka ovat tarinassa läsnä vain muutaman sivun ajan. Näin nämä kohtaamiset ovat tarinankin kannalta merkityksellisempiä, jos sivuhahmot vain piipahtaisivat menossa mukana hetken vailla sen suurempaa persoonallisuutta, eivät he jäisi lukijalle mieleen. Nyt moni tyyppi jää, vaikka he eivät pitkää aikaa ole tapahtumissa mukana.

Josir Jalatvan eriskummallinen elämä oli ihastuttava, hurmaava lukukokemus, ja tulen ihan varmasti lukemaan sen uudelleen aika pian. Suosittelen lämpimästi tutustumaan tähän tarinaan, Enorannan teksti on upeasti kirjoitettua ja pitää otteessaan, ja tarina on huikean monipuolinen, vauhdikas, kiehtova, kaunis ja kiivas, täynnä mainioita hahmoja ja yllättäviä käänteitä. Lukekaa, tämä on hieno!

Teatteritärppejä loppuvuodelle 2020

 Tämän syksyn tärppipostaus on hieman lyhyempi kuin ennen, näin koronatilanteen aiheuttaman epävarmuuden aikana tärppilista nimittäin koostuu vain kymmenestä minua eniten kiinnostavasta esityksestä. Teattereissa on otettu koronajärjestelyt todella hyvin huomioon, olen ehtinyt syksyllä kaksi kertaa teatteriin ja molemmat vierailut ovat tuntuneet turvalliselta ja kasvomaskin takaa on ollut ihanaa vihdoin seurata teatterin taikaa livenä ja paikan päällä. Silti teatteriin meneminen tai ylipäätään muu kuin välttämätön liikkuminen aiheuttaa tänä syksynä enemmän harkintaa kuin koskaan ennen, enkä varmasti viiletä esityksestä toiseen sellaisella tahdilla mihin olen tottunut. Se harmittaa vähän, tiedän että missaan kymmeniä loistavia esityksiä ja elämyksiä, mutta onneksi kaikenlaista hienoa esitetään ensikin vuonna eikä kaikkea upeaa muutenkaan pääsisi näkemään. Haluan nauttia teatterista mahdollisimman turvallisesti ja vastuullisesti, joka tietysti onnistuu teattereiden ohjeistusten ja toimien ansiosta sekä siten, että joka ilta ei mene uusiin porukkoihin ja paikkoihin. Minulla on kyllä ollut valtava ikävä teatteriin muutaman viime viikon aikana, ei ole helppoa tämä kun on tottunut joka viikko sukeltamaan vähintään yhteen tai parhaimmillaan useaan tarinamaailmaan teattereiden katsomoissa ja nyt satunnaisia teatterikäyntejä lukuun ottamatta taukoa on ollut puolisen vuotta. Toiveikkaalla mielellä kuitenkin eteenpäin, varmasti kaikki haluavat toimia niin, että teattereiden tai minkään muunkaan ei tarvitsisi enää sulkeutua kokonaan vaan hommat voisivat pyöriä ainakin pienemmällä kapasiteetillä ja turvaohjeet huomioiden. Kyllä se tästä, uskon, luotan ja toivon niin.

Mahtavaa, yllättävää, ihastuttavaa, ilahduttavaa, hauskaa, koskettavaa ja kaunista teatterisyksyä kaikille myös näissä poikkeusoloissa.

Ja sitten postauksen aiheeseen, eli Teatterinnan kymmeneen syystärppiin!

1. Hamlet - Tampereen Työväen Teatteri

© Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Minun teatterikatsojan historiassani on muutamia sellaisia esityksiä, joita olen odottanut todella paljon ja innolla, enemmän kuin mitään muuta näkemääni, ja tämä TTT:n Hamlet on ehdottomasti sellainen. Pääroolissa Saska Pulkkinen, Shakespearea rock-musikaalina, uusia biisejä ja uutta musiikkiteatteria... Kukapa sitä ei odottaisi? Tänä vuonna olen laajentanut Shakespeare-tietouttani vihdoin yli suosikkini Romeon ja Julian, ja nyt olen aivan herran näytelmien lumoissa. Tämä Hamlet tulee juuri oikeaan saumaan siis, en ole nähnyt suomeksi muuta Shakespearea kuin R&J:n paristi, joten vihdoin ja viimein pääsen laajentamaan kotimaisten Shakespeare-esitysten kokemuksiani. Hamletista pidän, vaikka se ei Shakespearen tuotannosta ihan suosikkejani olekaan. Hamlet on hieno hahmo ja tarinassa on paljon hyviä juttuja, vaikka luulenkin, että tämä esitys lähestyy tarinaa ja tapahtumia aika erilaisesta näkökulmasta kuin voisi odottaa. Se on myös hyvä, sillä ainoa tähän mennessä näkemäni Hamlet eli Royal Shakespeare Companyn esityksen tallenne vuodelta 2016, jonka katsoin pari kuukautta sitten, oli todella hyvä. Koska se on myös ainut kosketukseni Hamletiin, olisi ehkä liian aikaista nähdä nyt toinen "perinteinen" näytelmäversio, sillä se tuskin voisi nousta tuon RSC:n version tasolle. Nyt kun tarinaa käsitellään musikaalimuodossa ja uudella tavalla, en usko vertaavani näitä kahta versiota toisiinsa niin vahvasti, vaikka eipä vertailu aina pahastakaan ole. No, nyt lähdin jo ihan sivuraiteille tässä. Odotan TTT:n Hamletia siis tosi paljon, kuvien perusteella esityksen visuaalisuus on komeaa ja pari musiikkipätkää kuulleena odotan että pääsen kuulemaan kaikki biisit. Hamlet saa myös kunnian aloittaa tulevaisuudensuunnitelmani, joka on käydä katsomassa enemmän Shakespearea. Luulenpa, että tämä on aikamoisen hieno aloitus tuolle suunnitelmalle.

HAMLET
Tampereen Työväen Teatteri

alkuperäisteksti William Shakespeare
ohjaus Otso Kautto
suomennos ja sovitus Michael Baran
säveltäjät Eeva Kontu, Jarmo Saari, Verre Vartiainen
laulujen sanat William Shakespeare, Michael Baran, Eeva Kontu
liikeidentiteetti Tero Saarinen, Satu Halttunen

rooleissa mm. Saska Pulkkinen, Inke Koskinen, Petra Karjalainen, Jari Ahola, Pentti Helin ja Jussi-Pekka Parviainen

2. Once - Lilla Teatern

© Helsingin kaupunginteatteri

Ihana, ihana Once tulee vihdoinkin Suomeen, ja vielä Jakob Höglundin ohjaamana ja Tuukka Leppänen toisessa päärooleista. Mahtavaa! Näin Oncen ihan ekalla Lontoonreissullani vuonna 2013 eli seitsemän vuotta sitten, se oli hurmaava, ihastuttava, lämmin ja kaunis musikaali, jonka musiikki oli upeaa ja tarina täynnä hienoja yksityiskohtia. Erityisen hauskaa oli tietenkin päästä väliajalla pyörähtämään lavalla, sillä siellä toimi baari, joten katsojat saivat astella ihka aidolla West End-näyttämöllä. No, tokihan musikaali itsessään oli myös upea kokemus, ja olenkin pitkään odottanut ja toivonut, että se kotimaahan saataisiin esitettäväksi. Nyt sitten onkin luvassa varmasti todellista herkkua, sillä Lillanin Oncea on tekemässä niin monta taitavaa tekijää, ettei tämä voi olla muuta kuin ihana esitys. Ihana on ehkä muutenkin se sana, jolla Oncea kuvailisin niiden muistojen perusteella, joita minulla sen näkemisestä on. Oncessa on ihan omanlaisensa tunnelma, en ole koskaan nähnyt samanlaista musikaalia kuin se. Musikaalin hienous on siinä, että näyttelijät itse soittavat musiikin, siinä, että hahmot ovat taidolla rakennettuja, siinä, että tarina ja laulut ovat niin kauniita, vahvoja ja lempeitä, ja siinä, että Once nyt vain sattuu olemaan aikamoisen onnistunut kokonaisuus, jossa kohdallaan on aivan kaikki. Yksi Once-innostustani lisäävä seikka on musikaalin ohjaava ja koreogafioiva Jakob Höglund sekä lavastuksesta ja puvustuksesta vastaava Sven Haraldsson. Tämä kaksikko vastasi samoista osa-alueista Vaasan kaupunginteatterin Romeo+Julia-esityksessä, joka oli minulle yksi viime vuoden kohokohtia. Nyt on mielenkiintoista ja hienoa nähdä, miten heidän käsissään rakentuu musikaali, R+J kun oli näytelmä vaikka siihen olikin rakkauslauluja lisätty. Innoissani olen myös siitä, että juuri Tuukka Leppänen tekee tässä toisen päärooleista. Hän vinkkasi silloin seitsemän vuotta sitten minulle, että Lontoossa menisi sellainen musikaali kuin Once ja siksipä sen suuntasin katsomaan, ja nyt pääsen näkemään Leppäsen samassa musikaalissa. Aika kivaa! Ai että, tämä Once kyllä on yksi parhaista jutuista, joita tänä syksynä ensi-iltaan tulee, ihan varmasti. En malta odottaa!

ONCE
Lilla Teatern

käsikirjoitus Enda Walsh
säveltäjät Glen Hansard ja Markéta Irgalová
ohjaus ja koreografia Jakob Höglund
dialogin ruotsinnos Annina Enckell
laulujen ruotsinnos Tobias Zilliacus

rooleissa mm. Emma Klingenberg, Tuukka Leppänen, Robert Kock, Ulriikka Heikinheimo, Santeri Helinheimo Mäntylä ja Alexander Wendelin

3. West Side Story - Jyväskylän kaupunginteatteri

© Jiri Halttunen

Kuten mainitsinkin jo Hamletin kohdalla, Romeo ja Julia on suosikkini Shakespearen näytelmistä, ja West Side Storyhan pohjautuu R&J:hin, eli totta kai minä haluan tämän nähdä. Olen nähnyt Westiksen monta vuotta sitten, muistaakseni pidin siitä kyllä, mutta kovin kirkkaita muistoja ei mieleen kyllä nouse. Lavastuksesta jotain ja jonkinlaista tappelukoreografiaa, musiikista sentään muista aika paljon, olen toki biisejä kuunnellut ja kuullut tässä vuosien varrella muutamasti. Kuusi vuotta sitten en tietenkään osannut vielä heijastaa West Side Storyä Romeoon ja Juliaan, mutta nyt aikeeni on katsoa musikaalia erityisesti sellaisesta näkökulmasta, että vertaan sitä Shakespearen näytelmään. Olen kesän aikana katsonut useamman Romeo ja Julia-tallenteen ja vuoden 1968 leffankin sekä lukenut pari suomennosta, joten se tarina alkaa olla tiukasti mielessä, ja onkin hauska katsoa, kuinka paljon Shakespearen näytelmän piirteitä musikaalista näkyy. Totta kai West Side Story on myös oma teoksensa, ja varmasti katson sitä osittain ihan ilman mitään vertailunäkökulmaa, jos nyt ylipäätään muistan että suunnittelin R&J-vaikutteita etsiväni. Erityisesti odotan Tuomas Korkia-Ahoa Tonyn roolissa, hän oli loistava Teatteri Päivölän Niskavuoren naiset-esityksessä viime kesänä, ja onkin kiva nähdä hänet uudestaan lavalla. Muutenkin näyttelijäkaarti näyttäisi olevan täynnä nuorta verta, kuten West Side Storyn kohdalla kuuluukin. Luvassa siis luultavasti paljon nuoruuden iloa, vimmaa, intoa ja ihastusta, ja sekös vasta on mahtavaa. Onpa kiva päästä palaamaan tämän musikaalin pariin, kuvien perusteella se vaikuttaa huiman hienolta.

WEST SIDE STORY
Jyväskylän kaupunginteatteri

teksti Arthur Laurents – Jerome Robbins
musiikki Leonard Bernstein – Stephen Sondheim
suomennos Sami Parkkinen
ohjaus Snoopi Siren
koreografia Ari Numminen

rooleissa mm. Nathalia Hyvärinen Kanerva, Tuomas Korkia-Aho, Petri Knuuttila, Sami Ulmanen, Tytti Vänskä ja Pekka Hiltunen

4. Cabaret - Turun kaupunginteatteri

© Otto-Ville Väätäinen

Cabaretia en ole koskaan nähnyt, mutta nyt on Turussa niin timanttinen tiimi että täyttä timanttia on varmasti koko esitys. Myös tässä ohjaaja-koreografina toimii Jakob Höglund ja lavastus on Sven Haraldssonin käsialaa, eli Oncen lisäksi heidän kädenjälkeään pääsee ihailemaan Cabaretin muodossa. Seremoniamestarin roolissa nähdään Miiko Toiviainen, jonka kuvittelisin sopivan tähän rooliin superhyvin, ja odotankin tosi innolla, että pääsen näkemään sekä Toiviaisen että muiden näyttelijöiden roolisuoritukset sekä koko musikaalin. Cabaret on tunnettu teos, sitä on esitetty Suomessakin paljon, mutta minä en muista kuulleeni siitä kuin yhden biisin enkä tarinastakaan tiedä mitään. Onkin hauska nähdä tämä ihan uutena tutavuutena, kun moni muu suuntaa katsomoon katsomaan tuttua tarinaa ja kuuntelemaan tuttua musiikkia. Varsin komean näköinen esitys on tämä Turun Cabaret kuvien perusteella, ja luulenpa, että komea on myös musikaalikokemus, kun katsomoon ehtii.

CABARET
Turun kaupunginteatteri

perustuu John van Druten näytelmään ja Christopher Isherwoodin tarinaan
sävellys John Kander
teksti Joe Masteroff
laulujen sanat Fred Ebb
suomennos Esko Elstelä
laulujen suomennos Jukka Virtanen
ohjaus ja koreografia Jakob Höglund
taistelukoreografia Ville Seivo

rooleissa mm. Olli Rahkonen, Anna Victoria Eriksson, Miiko Toiviainen, Stefan Karlsson ja Riitta Salminen

5. Jekyll & Hyde - Lahden kaupunginteatteri

© Aki Loponen

Jekyllin ja Hyden olen nähnyt kerran musikaalina ja kerran samasta tarinasta jonkin verran sovitettuna näytelmänä, ja tämä tarina on oikein mainio, sopivan synkkä ja täynnä hienoja tunnelmia. Musiikista pidän myös, olen aika paljonkin kuunnellut Jekyll&Hyde-soundtrackeja ja biisit ovat mahtipontista kuunneltavaa. Lahdessa pääroolin/roolit saa hoidettavakseen Joel Mäkinen, jonka olen muutamassa roolissa nähnyt ja jonka näkemistä tässä musikaalissa odotan kovasti. Jekyllin ja Hyden kaksijakoinen rooli on haasteellinen ja kiehtova, ja on kiva nähdä, mistä kulmasta Mäkinen hahmo(j)aan lähestyy. Rooleissa on tuttuja tyyppejä monista produktioista, ja uskoisin, että porukka herättää tämän tarinan henkiin sujuvalla ja onnistuneella tavalla.

JEKYLL & HYDE
Lahden kaupunginteatteri

perustuu Robert Louis Stevensonin pienoisromaaniin
käsikirjoitus Leslie Bricusse
musiikki Frank Wildhorn
sanat Frank Wildhorn, Leslie Bricusse, Steve Cuden
suomennos Kari Arffman
ohjaus Jukka Keinonen
koreografia Jouni Prittinen

rooleissa mm. Joel Mäkinen, Anni Kajos/Miila Virtanen, Jon-Jon Geitel, Anna-Sofia Tuominen ja Laura Huhtamaa

6. Kinky Boots - Tampereen Työväen Teatteri

© Kari Sunnari

Toinenkin Työviksen juttu pääsee tälle listalle. Upea Kinky Boots matkaa Helsingin kaupunginteatterin ja TTT:n yhteistyön kautta Tampereelle, ja tämä nyt ei voi olla muuta kuin hieno. Päärooleihin palaavat HKT:n produktiosta tutut Petrus Kähkönen ja Lauri Mikkola, ja ohjaajana on Samuel Harjanne, kuten Helsingissäkin. Myös muutama muu Helsingin versiosta tuttu kasvo on mukana Tampereen Kinky Bootsissa, ja uusista näyttelijöistä odotan erityisesti Niki Rautenin roolia Enkelinä, hän teki minuun vaikutuksen viime vuonna Vaasan kaupunginteatterin Romeo+Julia-esityksessä. Kinky Bootsista tuli aikamoinen ilmiö kun sitä HKT:llä esitettiin, minäkin ehdin sen kahdesti katsomaan ja täytyy sanoa, että samanlaista hurmosta ei kotimaisissa teatterikatsomoissa ole ennen eikä jälkeen Kinkyn vallinnut (no, TTT:n Poikabändi pääsee lähelle). Onhan tämä hurmaava musikaali, hahmot ovat loistavia, musiikki soi mainiolla tavalla ja iloa, valoa ja riemua riittää, eikä katsomossa voi kuin hymyillä. Kinky Boots on kuin bussilastillinen värikästä elämäniloa, se vie mukanaan ja jättää niin hyvälle fiilikselle, että musikaalia ei voi kuin rakastaa. Jo näkemättäkin uskallan sanoa, että melkoista tykitystä ja onnellisuutta on TTT:n suurella näyttämöllä luvassa, kun Kinky Boots saapastelee ja tanssahtelee paikalle. Minä odotan jo paljon sitä, että pääsen sukeltamaan tähän tarinaan, niin ihanaa se viimeksikin oli.

KINKY BOOTS
Tampereen Työväen Teatteri

perustuu Miramaxin elokuvaan
käsikirjoitus Harvey Fierstein
musiikki ja laulujen sanat Cyndi Lauper
suomenkielinen käännös Kari Arffman ja Hanna Kaila
ohjaus Samuel Harjanne
koreografia Gunilla Olsson-Karlsson

7. Mary Poppins - Svenska Teatern

Pääroolissa Mary Poppinsina nähdään Josefin Silén
© Valtteri Kantanen

Maija Poppasen olen nähnyt musikaalina kerran, yksitoista vuotta sitten, mutta muistan siitä yllättävänkin paljon. Tarina on hurjan kiva, pidän hahmoista tosi paljon ja musiikki on muistaakseni myös oikein menevää, joitain lauluja lauleltiin ala-asteella paljon. En varmaankaan ole Disney-leffaa nähnyt, ainakaan kokonaan, sillä siitä minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa. Mary Poppins Returns-leffan katsoin vähän aikaa sitten, koska siinä on Lin-Manuel Miranda. Nyt tämä vuorossa ruotsiksi, ja luulenpa, että Svenska Teaternin näyttämöllä nähdään jotain taianomaista. Rooleissa on muutama tuttu kasvo, mutta suurin osa näyttelijöistä on uusia tuttavuuksia.

MARY POPPINS

Svenska Teatern

perustuu P.L. Traversin tarinaan ja Walt Disney-elokuvaan

alkuperäismusiikki ja laulujen tekstit Richard M. Sherman ja Robert B. Sherman

käsikirjoitus Julian Fellowes

uudet laulut, lisätty musiikki ja teksti George Stiles ja Anthony Drewe

ohjaus Markku Nenonen

koreografia Markku Nenonen, Osku Heiskanen, Säde Kajovaara

rooleissa mm. Josefin Silén, Denny Lekström, Nea-Maria Alanko, Aaro Wichmann ja Laura Allonen

8. Kirka - surun pyyhit silmistäni - Kouvolan teatteri

© TAVATON Media

Kirka - surun pyyhit silmistäni meni Helsingin kaupunginteatterissa muutama vuosi sitten, musikaali oli silloin aikalailla myös ensikosketukseni Kirkaan, vaikka hänen biisejään olin totta kai kuullut ennenkin. Pidän kovasti siitä, miten Matti Laineen kirjoittama musikaali kertoo Kirkan tarinan, ja onkin mielenkiintoista nähdä, miten esitys nousee Kouvolassa lavalle. Kirkan ja Sammyn väliset kohtaukset ovat tässä suosikkihetkiäni, ja kun Kouvolassa Kirkana ja Sammynä nähdään tosielämän veljekset Mikael Saari ja Markus Waara, uskoisin heidän tuovan hienoa lisävivahdetta musikaalin veljestarinaan. Kirkan musiikki on upeaa, musikaalissa on vaikka mitä hienoja biisejä, ja odotan innolla, että pääsen kuulemaan Kirka-biisejä Mikael Saaren esittämänä.

KIRKA - SURUN PYYHIT SILMISTÄNI
Kouvolan teatteri

käsikirjoitus Matti Laine
sovitus ja ohjaus Niko Taskinen
koreografia Antti Lahti

rooleissa mm. Mikael Saari, Markus Waara, Veli-Matti Karén, Tommi Kekarainen ja Satu Lemola

9. Lemmen Jättiläinen - Valkeakosken kaupunginteatteri

© Valkeakosken kaupunginteatteri

Lemmen Jättiläinen valikoitui tärppilistalle kahdesta syystä - se näyttää kuvissa superkivalta ja lavalla nähdään paljon nuoria. Esitys perustuu Aki Sirkesalon musiikkiin, ja tarina vie nuorison ja aikuisten elämänkohtaloihin, ihmissuhteisiin, riemuihin ja suruihin. Sehän kuulostaa oikein mainiolta, ja tämä musiikkinäytelmä vaikuttaisi sopivalta tavalta tutustua Valkeakosken kaupunginteatteriin. En ole kuullut kovinkaan montaa Sirkesalon biisiä, ainakaan niin, että tietäisin niiden olevan hänen kappaleitaan, mutta kyllä ne varmaankin kääntyvät näppärästi teatterin lavalle tarinaksi. Tämä vaikuttaa kyllä tosi mukavalta, innoissani olen menossa katsomaan.

LEMMEN JÄTTILÄINEN
Valkeakosken kaupunginteatteri

käsikirjoitus Harri Salminen
musiikki Aki Sirkesalo
ohjaus Minna Kangas
koreografia Juuli Välimaa

rooleissa mm. Eero Löövi, Kalle Koskinen, Jesse Soini, Ronja Norojärvi ja Senni Raappana

10. Kultarinta - Lahden kaupunginteatteri

Tärppilistalle nousee myös toinen juttu Lahden kaupunginteatterista. Listan ainoa puhenäytelmä perustuu Anni Kytömäen romaaniin ja kertoo sukupolvitarinan. Lahdessa on tehty vuosien mittaan toinen toistaan vahvempia puheteatteriproduktioita, ja Lahden kaupunginteatteri onkin ehkä suurin suosikkini juuri puheteatterin puolella. Draama on aina herkästi ja yksityiskohtaisesti tehtyä, hienolla tavalla lavalle tuotua ja täynnä upeita roolisuorituksia, luulen että niin on tämänkin kohdalla. En ole lukenut Kultarintaa enkä tiedä tarinasta oikein mitään, mutta uskon, että tulen pitämään esityksestä paljon.

KULTARINTA
Lahden kaupunginteatteri

perustuu Anni Kytömäen romaaniin
sovitus Ari-Pekka Lahti
ohjaus Heidi Räsänen
koreografia Jyrki Karttunen

rooleissa mm. Saana Hyvärinen, Mari Naumala, Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki ja Mikko Pörhölä