Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen @ Salon Teatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Salon Teatteri!

kuvat © Mikko Pääkkönen

Näin Salon Teatterin Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen-musikaalin Vuohensaaren kesäteatterissa ensi-illassa 1.8.

Loiko Zobar (Jerry Sarlin) on hevosvarkaista paras ja Radda (Vilma Koskela) romanineidoista kaunein. Kun he kohtaavat ja rakastuvat, ei mikään ole enää entisensä. Samaan aikaan kiertelevää elämää elävät romanit ja raja-aitoja asettanut väestö joutuvat yhä usemmin vastakkain, eikä yhteenotoista aina selvitä vain puhumalla. Sekä rakkaudessa että elämässä riittää ristiriitoja, ja traagisia käänteitä mahtuu molempiin. 

Olipahan ihanaa käydä teatterissa! Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen oli ensimmäinen teatterivierailuni melkein viiteen kuukauteen, joten iloa ja riemua oli ilmassa heti aamusta ja automatka kohti Saloa sujui kihelmöivän innostuksen ja jännityksen läsnäollessa. Toki olen katsonut kymmeniä esitystallenteita nyt koronakevään ja -kesän aikana, eli en ole ehtinyt teatterista vieraantumaan enkä usko katsoneeni esitystä mitenkään vaaleanpunaisten lasien läpi tai romantisoiden, vaikka en pitkään aikaan olekaan nähnyt yhtään esitystä teatterissa. Tästä on kyllä tulossa melkoisen kehuva postaus, sillä esitys ansaitsee paljon kiitosta, mutta se johtuu puhtaasti musikaalin onnistuneesta toteutuksesta eikä siitä, etten ole vähään aikaan arvioinut mitään. Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen oli minulle pitkään tuttu vain nimenä, en ole ollut siitä kovinkaan kiinnostunut johtuen juurikin siitä, että en tiennyt, mistä tarina kertoo. Kun sain selville, että tässähän on hevosvarkauksia, traagista rakkautta ja voimakkaita tunteita, alkoi mielenkiinto kohota vauhdilla ja olenkin odottanut esitystä todella paljon jo viime vuodesta lähtien. Vähän jo ehti pelottamaan, että jääkö tämäkin näkemättä, mutta onneksi Salon Teatteri pääsee Mustalaisleiriä esittämään, sillä työryhmä on selvästi tehnyt paljon kunnianhimoista ja taitavaa työtä esityksen eteen.

Esityksen taustalta löytyy monta tuttua nimeä viimevuoden hienon Myrskyluodon Maijan tekijäryhmästä, ohjaus on Peter Nybergin, koreografia Venla Viisasen, puvut ja kampaukset Marjo Haapasalon, lavastus Timo A. Aallon ja musiikin sovitus Nybergin, Outi Ollilan ja Pasi Ketolan, joka vastaa myös äänisuunnittelusta. Ensimmäisenä paljon kehuja saa Haapasalon puvustus, porukka näyttää ihan superhienolta ja puvut sopivat kantajiensa luonteeseen, tyyliin ja temperamenttiin, vaatteet liikkuvat tanssiessa kauniisti ja niissä riittää upeita yksityiskohtia. Venla Viisasen koreografia ilahduttaa silmää monessa kohtaa, tässä esityksessä korostuu näyttävien ja komeiden joukkotanssien lisäksi se, miten hyvin näyttelijöiden asemointi ja vaikkapa kahden rakastavaisen askeleet ja kosketukset toisiaan kohti on mahdollista toteuttaa. Viisasella on koreografiassaan paljon kekseliäitä ja yllättäviä hetkiä, ja varsinkin vauhdikkaat joukkokohtaukset vaativat näyttelijöiltä paljon taitoa, jota heiltä kyllä myös löytyy. Myös Zobarin ja Raddan välisten kohtausten liike on moneen otteeseen tosi hienoa. Timo A. Aallon lavastus on näppärä ja tarjoaa hienoja näyttämökuvia toimien erinomaisesti yhteen Haapasalon pukujen kanssa. Romanileiri telttoineen ja vankkureineen on upea, ja kaupunki sekä talot ilmestyvät lavalle sujuvasti, maisemat vaihtuvat hyvässä rytmissä ja lavastus antaa tarinalle mainion ympäristön. Toki myös Vuohensaari itsessään on mahtava paikka esittää tätä, itse asiassa yksi suosikki kesäteatterinäyttämöitäni. Veden läheisyys, vasemmalla komeileva kallio, avara hiekkakenttä ja ympärillä kohoava metsä vievät katsojat ja esiintyjät syvälle tarinaan, ja tämä produktio toden totta hyödyntää ympäristön tarjoamat mahdollisuudet. Pidin Peter Nybergin ohjauksellisista ratkaisuista viime vuonna Myrskyluodon Maijassa, ja myös Mustalaisleirin ohjaksissa hän osoittaa tarkkaa tarinan- ja hahmojenlukutaitoa, kykyä virittää tarinan nyanssit huippuunsa ja taitoa levittää tunne suoraan katsomoon ja tuoda esityksen sävyt käsinkosketeltaviksi. Musikaali etenee paria hieman verkkaista kohtausvaihtoa lukuunottamatta terävällä rytmillä, alun riemukas ja hyväntuulinen, villi ja vapaa tunnelma väistyy pian synkemmän ilmapiirin tieltä ja eri tunteet ovat lavalla tasapainossa. Nybergin vahvuus ohjaajana, näin kahden esityksen perusteella, on se, miten hän osaa käsitellä tarinan hahmoja ja ohjata näyttelijät korostamaan juuri niitä piirteitä, jotka hahmojen kannalta ovat tärkeimpiä, jolloin myös tarina kohoaa parhaalle mahdolliselle tasolle. Toki esityksestä näkyy myös kokonaisuutena se into ja taito, mikä niin ohjaajalla kuin muullakin työryhmällä on ollut esitystä tehdessä, sillä ei kai tällaista jälkeä voi syntyä ilman yhteistä tekemisen iloa ja intohimoa.

Pasi Ketolan äänisuunnittelu pääsee oikeuksiinsa ja toimii todella onnistuneesti osana tarinaa, kylläpä äänimaisema on hienosti suunniteltu ja toteutettu. Kohtaukset saavat äänisuunnittelun myötä ryhtiä ja raameja, ja äänet täydentävät esityskokemusta erinomaisella tavalla. Musiikin ovat säveltäneet Yevgeny Doga ja Jyrki Heikkilä, suurin osa biiseistä tosin on perinnelauluja, mutta yhtä kaikki, sekä esitykseen sävelletyt että traditionaaliset laulut kuulostavat hienoilta. Mustalaisleirin musiikki on vähän erilaista kuin mihin olen tottunut, oikein komeaa ja tunteikasta, musiikista kuuluvat ilot ja surut, intohimo, rakkaus, viha ja riemu, ja sanoitukset loihtivat hienoja kuvia ja kertovat tarinaa. Kolmikko Ketola-Ollila-Nyberg on sovittanut biisit onnistuneesti, musiikki kaikuu kesäillassa vahvana ja on tärkeä osa esitystä, yksi sen peruselementeistä. Suosikkikappaleitani ovat Prologi/Kuule laulu muukalainen, Kaunis olen niin kuin ruusupuu, Jo sai tuo haukka merkin, Ratsu lentää, alla kiitää maa, Bubuljan laulu veitselleen ja Mustalaisten uhmalaulu. Hienoja biisejä taitavien esiintyjien esittämänä, kyllähän siinä kylmät väreet menee kun porukka laulaa tunteella ja kertoo tätä tarinaa.

Zobarin roolissa esiintyvä Jerry Sarlin tekee voimakkaan, ihastuttavan riehakkaan ja onnistuneen roolin. Tykästyin Zobariin heti, ja esityksen edetessä ihastelin monesti sitä, miten Sarlin on hahmonsa omaksunut ja miten hän eläytyy tilanteisiin ja näyttää sen, mitä Zobar tuntee. Zobar on vauhdikas tyyppi, mukavan ja hauskan oloinen, mutta myös päättäväinen ja itsepäinenkin, hän on monitasoinen hahmo, jota Sarlin luontevasti tulkitsee. Hieno, vahvasti tunteva ja aistiva rooli, paljon aplodeja Sarlinin suoritukselle. Vilma Koskelan Radda on ylpeä ja fiksu nuori nainen, joka ei taivu muiden tahtoon ja on selvästi tottunut sekä vastaanottamaan miesten ihailevia katseita että käsittelemään ihailijoitaan. Koskela tekee sujuvaa työtä esityksen läpi, hänen käsissään Radda kävelee lavalle vakuuttavasti, roolisuoritus on täynnä hienoja hetkiä ja erityisen onnistuneesti Koskela tulkitsee Raddan mielenmaisemaa. Elina Leikkonen tekee Isergilin roolin vakaalla otteella, onpahan mainio hahmo ja Leikkosella on rooliinsa tosi hyvä ote. Isergil on kiinnostava hahmo, salaperäinen ja hauska nainen tuntuu tietävän monenlaista, ja Leikkonen tuo rooliinsa sopivasti mystisyyttä ja räväkkyyttä. Heimo Heikkonen näyttelee Zobarin isää ja tekee onnistuneen, hienon roolin. Heikkonen tuo hahmoonsa paljon kivoja yksityiskohtia, hän tekee varmaa työtä esityksen läpi ja erityisesti se, miten Zobarin isä suhtautuu poikaansa ja millaisia tunteita isän ja pojan suhteeseen ja sen käänteisiin liittyy näkyy hyvin Heikkosen roolisuorituksessa. Tommy Haakana on Makar Tšudra, romaniheimon vanhin. Haakana tekee onnistunutta työtä, hän tuo jokaiseen kohtaukseen hyvää läsnäoloa ja näyttelee roolinsa luontevasti.

Esteri Seppälä on valovoimainen, loistava Rusalina. Seppälä tekee koskettavan ja vahvan roolin, Rusalina on täynnä elämäniloa ja riemua, mutta tapahtumien saadessa synkempiä käänteitä nuoren naisen valtava rohkeus ja lujatahtoisuus tulee esiin, ja Seppälä tuo todella hienosti lavalle kaiken sen, mitä Rusalina tuntee ja ajattelee. Myös tanssi ja laulu sujuu, varsinkin tansseissa huomio kiinnittyy usein sinne, missä Seppälä on, hän tuo myös liikkeisiin paljon Rusalinan luonnetta. Mikko Alm, Leo Lindén ja Kris Mäki Zobarin ystävinä Bubuljana, Talimonina ja Aralambina tekevät kaikki mainiot roolit, rosvojoukko on tiivis ja lojaali, ja se näkyy näyttelijöiden suorituksissa selkeästi. Erityisesti Mikko Alm tekee vakuuttavaa työtä ja pelaa hyvin yhteen Jerry Sarlinin kanssa, pidän siitä, millainen ystävyys näiden kahden välille on rakentunut. Zobarin kanssa hevoskauppaa tekevä Balintia näyttelee Jarmo Mäkinen, joka tekee onnistuneen roolin. Balint on epämiellyttävä tyyppi, vähän kiero ja äkeä mies, jota Mäkinen tulkitsee hyvällä otteella. Mainitaan vielä riemastuttavan hyvä Akusti Suominen Antal Siladin roolissa ja Petra Myllyperkiön hieno rooli Zobarin hevosena sekä Riku Ekman Butsana, hän tekee taitavaa työtä. Koko näyttelijäjoukko on hioutunut tiiviiksi, hahmojen keskinäiset suhteet, tapahtumien saamat käänteet ja eri tunteet näkyvät esiintyjien työssä erinomaisesti, jokainen rooli ensemblestä päärooleihin herää henkiin taidolla ja uskottavasti, ja yksi esityksen parhaita puolia onkin sen energinen, varmaotteinen ja herkkä esiintyjäjoukko. Plussaa, totta kai, esitys saa marssittamalla lavalle meikäläisen unelmahevosen. Rakastan mustia hevosia, ja kun tällä musikaaliesiintyjällä on vielä tähti otsassa, meinasi esitykseen keskittyminen ihan unohtua hevosta ihaillessa. Pieni miinus siitä kuitenkin, ettei kaverin nimeä mainita käsiohjelmassa.

1900-luvun alkuun sijoittuvan Mustalaisleirin tarinassa näkyy romanien kohtaama syrjintä ja epäileväisyys sekä se, miten valtakulttuuri ei hyväksy heidän elämäntapaansa. Tämä väheksyvä ja vihamielinen kohtelu on läsnä niin dialogissa, hahmojen eleissä kuin kohtausten muodossakin, ja kahden kulttuurin vastakkainasettelu on tuotu lavalle kaunistelematta. Moni kohtaus on julma ja raivokas, karut tapahtumat on tuotu lavalle voimakkaasti ja sillä tavalla hienosti, että ne herättävät vahvasti tunteita. Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen on traaginen tarina, vaikka juonessa on myös kevyempiä hetkiä ja huumoria löytyy yllättävistäkin paikoista, on yleinen fiilis hieman enemmän synkkä kuin riemukas, vaikka nämä kaksi tunnelmaa käsi kädessä kulkevatkin. Esityksen käsittelemät teemat ovat edelleenkin arkipäivää, ei vähemmistöjen huono kohtelu ole mihinkään kadonnut, ja siksi Mustalaisleirin tarina on edelleen ajankohtainen. Vieraus ja erilaisuus aiheuttavat nykyäänkin epävarmuutta, joka joskus purkautuu hämmentävällä, häijyllä tavalla. Sen joutuvat kokemaan musikaalin hahmot, ja sen joutuvat kokemaan monet ihmiset myös nykypäivänä. Kun yksi esityksen teemoista on vapaus, vapaus olla kuka on, vapaus elää omaa elämäänsä, vapaus rakastaa ketä haluaa, tulee mieleen toive ja tunne siitä, että kunpa tuollainen vapaus olisi jokaisen saavutettavissa ilman pelkoa tai vaikeuksia.

Salon Teatterin Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen on upea, voimakas ja koskettava kokemus, se jättää vahvan jäljen ja pitää otteessaan alusta saakka. Kokonaisuus on harkittu, taidolla toteutettu ja täynnä energiaa, riemua, vapautta, suruja ja synkkyyttä. Loppu on yllättävä, enpä olisi arvannut miten tarina päättyy, ja vieläkin mietiskelen varsinkin toisen puoliajan tapahtumia ja pohdin esityksen teemoja loppukohtausta analysoidessani. Mustalaisleiri on siitä(kin) hieno tarina, että siinä on siellä täällä ripaus taikaa ja mysteeriä, pieni yliluonnollinen vire, joka tuntuu kuitenkin ihan aidolta ja uskottavalta osalta hahmojen elämää ja tarinan maisemaa. Tämä mystisyys ympäröi juonen käännekohtia, myös loppua, ja varmasti joudun vielä muutaman kerran miettimään tarinan viimeisiä hetkiä. Sehän on vain hyvä, ihanaa kun esitys herätti tulkintapohdintaa ja pidän siitä, että tarinan käänteet onnistuvat yllättämään. Tätä esitystä on ilo katsoa, se on rohkea ja kaunis, erinomaisen hieno musikaali. Esityksiä on 15.8. asti, eli pian kannattaa katsomoon suunnata jos ei halua tätä teatteritapausta missata.