Juoruja @ Lahden kaupunginteatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Lahden kaupunginteatteri! 

kuvat © Tarmo Valmela

Näin Juoruja-esityksen ensi-illassa 22.1.

On Charleyn ja Myran kymmenes hääpäivä, ja porukkaa saapuu paikalle tätä juhlistamaan. Ensimmäisenä paikalla ovat Chris (Liisa Vuori) ja Ken (Tapani Kalliomäki), joille selviää koko biletilanteen kaottisuus. Juhlaisäntä makaa yläkerrassa korva veressä, ilmeisesti itse siihen ammuttuaan, eikä juhlien emäntää näy missään. Koska skandaalia on vältettävä ja Charleyn oletettua itsemurhayritystä peiteltävä, on Kenin ja Chrisin keksittävä äkkiä jotain, varsinkin, kun vieraita alkaa pian ilmaantua. Mukaan juhliin saapuvat illan edetessä Claire (Laura Huhtamaa) ja Lenny (Teemu Palosaari), Cookie (Raisa Vattulainen) ja Ernie (Jori Halttunen) sekä Glenn (Mikko Jurkka) ja Cassie (Saana Hyvärinen). Lopulta paikalle astelee myös poliisikaksikko Welch (Aki Raiskio) ja Pudney (Marko Nurmi). Kuten arvata saattaa, on luvassa vaikka minkälaista menoa ja meininkiä, väärinkäsityksiä, skandaaleja ja, aivan oikein, monenlaisia juoruja.

Esiripun noustessa katseen kiinnitää ensimmäisenä Pekka Korpiniityn komea lavastus, onpahan ylellistä ja yläluokkaista, hyvin sopii New York Cityn varapormestari Charley Brockin kodiksi tämä miljöö. Lavastuksessa riittää yksityiskohtia, sekä suuria ja huomattavia, että pienempiä detaljeja. Huonekasvit ovat kivoja, samoin portaikko yläkertaan ja keittiö ovat hienoja. Kaikki tapetit, seinäpinnat, huonekalut ja muut tavarat luovat vaivattomasti sopivaa tunnelmaa, lavastus on selvästi loppuun asti mietitty, se palvelee farssin juonta sujuvasti. Vaikka esityksen puitteet ovat hurmaavat ja hulppeat, eivät ne kuitenkaan vie huomiota itse tapahtumilta. Tiina Hauta-ahon puvustus jatkaa samaa tyyliä, porukalla on toinen toistaan tyylikkäämpää pukua ja loistokkaampaa mekkoa, juuri kuten kaupungin kerman juhliessa saattaisi odottaakin. Näyttämökuva on hienosti kiinni sekä vaaditussa tunnelmassa että siinä, miten farssi toimii ja millaisia ratkaisuja se visuaalisuuden puolesta tarvitsee. Nyt kaikki toimii erinomaisesti, visuaalisesti koko homma on nappisuoritus. Kari Laukkasen valosuunnittelusta erityismaininta autojen valoille, ne on toteutettu oikein näppärästi.

Jos on visuaalisuus nappisuoritus, ei kaikki muukaan sille kalpene. Tommi Kainulaisen ohjaus pysyy alusta loppuun hyvässä rytmissä, joka on farssissa melkolailla elintärkeää. Neil Simonin käsikirjoittama, Kainulaisen onnistuneesti suomentama Juoruja on tekstiltään sen verran nokkela ja näppärä, että se piti myös minut otteessaan ensi hetkistä viimeiseen vuorosanaan. Olen viime aikoina tosin myös lämmennyt farsseille, joka on kyllä kiva juttu. Ilmeisesti se, että tasapainottelee synkän ja syvällisen draaman ja sitten näiden komediaa ja huumoria henkivien esitysten välillä, pitää mielen virkeänä ja teatteri-innon huipussaan. Tai sitten nämä viimeisen noin vuoden sisällä näkemäni muutamat farssit vain ovat niin hyviä, että en edes kaipaa niihin henkistä kasvua ja jotain suurta opetusta. No, oli miten oli, takaisin asiaan! Kainulaisen ohjauksessa pysyy tosi hyvin vauhti kurissa, tämä ei mene hätäiseksi sähläykseksi vaikka meno nopeaa onkin, iskut ovat kohdillaan ja tärkeimmät hetket saavat suurimman tehon. Ja kun teksti pyörii mutkattomasti, on tätä voitu hienosäätää ja virittää niin, että huumori iskee ja kohtaukset seuraavat toisiaan sulavasti, jolloin katsomossa on helppo viihtyä ja nauttia. Jos kaipaa piristystä tai naurua, on tämä kyllä takuuvarma keino siihen, väkisinkin hymyilyttää kun tapahtumat lähtevät vyörymään eteenpäin. Kaikki huumori ei minuun sentään iskenyt (en ihan niin komedia/farssifani vielä ole) eikä sen tarvitsekaan tai tarvinnutkaan, viihdyin mainiosti ja minulla oli melkoisen hauskaa.

Näyttelijät tuovat lavalle vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ja suoriutuvat niistä näppärästi. Koko porukka on sisäistänyt huumorin, väärinkäsitykset ja sekalaisen menon, joka esityksessä vallitsee, ja he tarjoilevat katsojille herkullisia hahmoja ja mainioita tilanteita. Ensi-iltajännitystä ei ainakaan katsomoon näkynyt, paketti pysyy kasassa ja näyttelijöiden käsissä tämä tarina kulkee sujuvasti kaikkien skandaalinpoikasten ja sekaisten selittelyjen läpi kohti maalia. Liisa Vuori tekee onnistuneen roolin Chrisinä, hän eläytyy hahmoonsa oikein hyvin ja pidin kovasti sekä Vuoren roolisuorituksesta että Chrisistä hahmona, hänellä riittää lavalla mainioita hetkiä ja Vuori kuljettaa hahmonsa niiden läpi hyvällä otteella. Tapani Kalliomäki Keninä loistaa varsinkin siinä vaiheessa, kun Ken menettää hetkellisesti kuulonsa eikä tietenkään sitten saa selvää siitä, mitä tapahtuu ja mistä muut puhuvat. Vaikka tämä tilapäinen kuurous kestääkin aika pitkään, se ei menetä tehokkuuttaan vaan jaksaa naurattaa, ja tästä on kiittäminen Kalliomäen oivallista näyttelijäntyötä. Myös tämän kuulo-ongelman ulkopuoliset kohtaukset sujuvat Kalliomäeltä vakuuttavasti. Laura Huhtamaan Claire vaikuttaa - ainakin joissain hetkissä - porukan järkevimmältä, vaikka hänelläkään ei meinaa pysyä langat käsissä ja ajatus selkeänä siitä, mitä täällä nyt tapahtuu, kuka tietää mitä ja mitenkäs tämä juttu nyt selitettiinkään. Huhtamaa tekee varmaa työtä, komedian nyanssit tavoitetaan tarkasti ja hahmo on hyvin rakennettu.

Teemu Palosaari on vuosien saatossa noussut yhdeksi suosikkinäyttelijöistäni ja olen ehtinyt hänet monessa jutussa näkemään, mutta tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun näen hänet puhtaassa komediaroolissa. Hyvin on Palosaari sisäistänyt hahmonsa Lennyn, joka hermostuneen oloisena yrittää pitää asiat jotenkin järjestyksessä ja selvitä kummallisten juhlien loppuun asti kunnialla. Monia huvittavia hetkiä tulee Lennylläkin näissä bileissä vastaan, ja erityisesti lopun vauhdikas ja mielikuvituksellinen selitys siitä, mitä on tapahtunut, on hengästyttävää ja hauskaa katsottavaa. Aikamoinen sepustus siitä sitten syntyykin, kun Charl- siis Lenny pääsee vauhtiin. Palosaari tekee taidokkaan roolisuorituksen ja tarjoaa yleisölle monta hilpeää kohtausta. Raisa Vattulaisen Cookie on valloittava hahmo, ja Vattulainen tekee erinomaista työtä esityksen läpi. Vattulaisella on onnistunut ote rooliinsa, hän tavoittaa Cookien olemuksen hienosti ja rakentaa hahmonsa tosi sujuvasti. Jori Halttusen Ernie on mainion koheltava heppu, jolla kyllä tuntuu myös olevan jonkinlainen käsitys siitä, mitä pitäisi tehdä, ettei kaikki menisi ihan sekaisin. Halttunen tekee sujuvaa työtä ja pitää langat käsissään niin, että voi roolissaan heilua roolissaan pitkin lavaa täysi vauhti päällä. Mikko Jurkan Glenn on tosi hyvä hahmo, juuri sellainen kuin pitääkin, ja Jurkalla on lavalla loistava kohtaus toisensa perään. Saana Hyvärisen Cassie on mainio hahmo, vaikka kaikki tyypit ovat toki omalaatuisia, on Cassie siltikin piristävän erilainen ja Hyvärinen ottaa roolistaan kaiken irti. Hyvää työtä! Marko Nurmi ja Aki Raiskio konstaapeleina Pudney ja Welch tekevät onnistuneet roolit, molemmilla poliiseilla tuntuu olevan epäilyksensä bilevieraita kohtaan, ja näyttelijät tuovat hyvin ilmi sen, mitä konstaapelit tästä kaikesta ajattelevat.

Kokonaisuudessaan Juoruja on erinomainen farssi, se etenee hyvässä rytmissä ja tempo kiihtyy onnistuneesti loppua kohti, eikä tahti katkea hetkeksikään. Juoni on nokkela ja kekseliäs, Tommi Kainulaisen ohjaus on hienossa vireessä ja näyttelijäporukka tekee varmaa työtä tarjoten yleisölle monet naurut. Visuaalisesti komea ja sisällöllisesti oikeinkin huvittava ja fiksu esitys, jossa nousevat pintaan kaikki hyvän farssin ominaisuudet, ja vielä jokin salainen ainesosa, joka tekee siitä vielä vähän hauskemman, viihdyttävämmän ja huvittavamman kuin osasin odottaa.

Kiitokset koko jengille, tämä nosti hymyn huulille!