Kun minä katselen taivasta (Tiina Lehtineva)

Tiina Lehtinevan Hero on ollut pitkään yksi suosikkikirjoistani, joten tätä uutta romaania on odotettu innolla ja hartaasti. Ja nyt Kun minä katselen taivasta sitten ilmestyi ja sain sen käsiini. Tietenkään en osannut säästellä tätä, vaan ahmin eilen illalla sataviisikymmentä sivua tekstiä ja tänään sitten loput laskematta kirjaa käsistäni. Nyt kun olen yliopistoa varten urakalla lueskellut 1800-luvun kirjallisuutta, oli ihanaa välillä palata nykyaikaan ja pitää taukoa parinsadan vuoden takaisista teksteistä.

Kun minä katselen taivasta kertoo Danielista, ratamoottoripyöräilytähdestä, joka on matkalla takaisin kilparadoille vakavan onnettomuuden jälkeen. Daniel kantaa mukanaan taakkaa, Henkkaa, ja haluaa kadota. Kirja kertoo myös Helinästä, joka astuu laivaan tietämättä ihan tarkkaan, mihin on menossa. Daniel ja Helinä kohtaavat toisensa ja jatkavat matkaa yhdessä, ilman sen suurempia suunnitelmia. Romaani kertoo myös katoamisen vaikeudesta, kuolemasta, elämästä, surusta, syyllisyydestä, ihmisistä ja monesta muustakin jutusta.

Tämähän oli sitten aika lailla täydellinen. Minä rakastan sitä, kun kirjaa lukiessa sydän tuntuu kiristyvän ja särkyvän, ja kaikki on surullista ja synkeää ja tekisi vain mieli lohduttaa sivuilla kärsiviä henkilöitä. Ja tätä ihanan kamalaa tunnetta saa nyt nauttia oikein urakalla, ai että kuinka upeaa tunnekirjoa ja aidon tuntuisia fiiliksiä, niin iloisia kuin surullisiakin. Lehtineva on taitava kirjoittaja ja taitaa tämän lukijan itkettämisen ja naurattamisen oikein hyvin, ja osaa myös koukuttaa tarinaan, eihän lukemista malta ollenkaan lopettaa. Ja sitten päästäänkin siihen ongelmaan, joka hyvien kirjojen kanssa aina tulee, ne kun loppuvat niin nopeasti. Tässä tosin on melkoisen erinomainen loppu, eli tällä kertaa ei ihan niin paljon harmittanut kun viimeinen sivu kääntyi näkyvistä ja tarina loppui. Kokonaisuutena tämä onkin hienon ehjä ja onnistuneesti rakennettu, ja näin ollen lukukokemuskin on aikamoinen ilo. Romaani koostuu nykyhetkestä ja muistoista sekä väliotsikoista, ja näin on hyvä. Luin tämän vielä "uudelleen" niin, että luin vain muistokohtaukset, ja aika hyvin ne toimivat yksinäänkin, toki paremmin muun tekstin mukana. Ja sitten luin myös viimeisen luvun uudelleen, vaikka se olikin aika riipaisevaa. Uskomattoman vahva tunnelataus ja todentuntuisuus, hienosti kirjoitettua tekstiä.

Henkilöt ovat uskottavia ja tuntuvat oikeilta, aidoilta ihmisiltä aitoine suruineen, iloineen ja ajatuksineen. Daniel on niin ihana, olisin vain halunnut rutistaa häntä ja jotenkin auttaa. Huolella kirjoitettu, koskettava ja riipaiseva hahmo, jonka tarinaa seuraa herpaantumatta ja jännityksellä, huolestuneena ja ilahtuneena. Danielin tunteet ja ajatukset ovat taidolla kirjoitettuja, ja niiden lukeminen on samaan aikaan ihan mahtavaa ja ihan kauheaa. Ja miten kauniisti ja rennosti, vaivattomasti Danielin ja Henkan ystävyys piirtyy sivuille! Juuri sellaista vilpitöntä ja luontevaa, veljeksellistä ystävyyttä, joka lämmittää sydäntä. Ja Henkka on iiihana! Helinä on miellyttävä hahmo, ja myös hänen ajatuksensa ja tunteensa näyttäytyvät selkeinä. Järkevän ja lämpimän, ystävällisen oloinen nuori nainen, joka tuntuu samalla tietävän tasan tarkkaan, mitä pitää tehdä, ja on toisaalta ihan hukassa. Aika hienosti Helinä toimii moneen otteeseen, hänen tarinaansa on ihana lukea. Nämä kaksi hahmoa sopivat tähän tarinaan, toistensa tarinoihin ja omiin tarinoihinsa luontevasti, koko romaani on viimeistä yksityiskohtaansa myöten uskottava eikä mikään tunnu siltä, että se ei voisi olla totta. Myös sivuhenkilöt ovat monikerroksisia, he eivät jää etäisiksi vaan tulevat vahvasti mukaan tarinaan. Mainitaan heistä nyt ainakin Jukka, Mia, Riina, Josh ja Carlos. Yksi romaanin suurimpia ansioita on tämä ihmisten, ihmissuhteiden ja ihmisyyden kuvaus, se on kaunista ja kaunistelematonta, juuri niin rankkaa, hauskaa tai hölmöä kuin elämä on.

Taustatyö ratamoottoripyöräilyn maailmaan on oikein hyvin tehty, kaikki varikkoalueen ja kypärien kuvailusta lähtöviivalla kaasuttamiseen ja mutkissa pyörän liikkeiden myötäilemiseen tuntuu uskottavalta. Kun Daniel istuu pyöränsä selässä ja ajaa, hänet on helppo nähdä sielunsa silmin radalla tekemässä sitä, minkä hän osaa. Muutenkin Lehtinevan kirjoitustyyli loihtii sujuvasti esiin kuvia maisemista, hotellihuoneista, moottoripyöräradalta, synkimmistä ja iloisimmista hetkistä ja siitä, kuinka tunteet vaihtelevat ja saavat aikaan erilaisia tilanteita. Tällaista tekstiä on tosi kiva lukea ja se soljuu mukavasti, saa keskittyä täysillä tarinaan ja nauttia siitä sekä lukukokemuksesta. Tätä lukiessa saa elää tiukasti fiiliksissä mukana, välillä on ihanaa ja iloista ja välillä ei todellakaan ole. Ja mikäs sen parempaa! Mitä laajempi tunnekirjo, sitä samaistuttavampaa, ja nyt ei mennä liian synkäksi tai mitenkään älyttömän riemukkaisiin tunnelmiin, vaan tasapainoinen annos synkistelyä ja iloa mahtuu näille sivuille. Ja annetaan vielä hienolle kannelle maininta, tosin se on aika surullinen kun tietää mihin kuva liittyy. Mutta samalla kai aika toiveikas myös.

Upea, kaunis romaani. Juuri sopivan synkkä ja surullinen ja täynnä toivoa minun makuuni, ihanat hahmot, herkällä ja rohkealla tavalla käsiteltyjä teemoja, inhimillisyyttä ja aitoutta täynnä koko tarina, ja vaikuttava kokemus päästä tutustumaan Danieliin, Helinään, Henkkaan ja heidän tarinoihinsa.