Näin esityksen Bloggarilubin kautta, kiitos Kansallisteatteri!
 |
| kuvat © Cvijeta Miljak |
Julia (Anna Ackerman) ja Kent (Tomi Alatalo) ovat menossa naimisiin. Julian väistellessä häiden vieraslistan laatimista Kentille selviää, että hänen tulevan vaimonsa isä on Pelle (Olli Ikonen). Eikä se ole yhtään hauskaa.
Pelle on hurmaava, koskettava ja kaunis esitys, jota on ilo katsoa, esityksessä ei ole mitään turhaa ja se, mitä lavalla nähdään, tehdään hyvällä otteella ja taitavasti. Tämä on hauska, traaginen, mielenkiintoinen, riemukas ja surumielinen näytelmä. Melli Maikkulan käsikirjoitus on uskottava ja sujuva, teksti on oikein hyvä ja ohjaaja Kaisa-Liisa Logrén on työryhmineen tuonut tarinan lavalle varsin mainiolla tavalla. Ainoa miinus tulee siitä, että esitys loppuu kesken. Tai siis miten tämä kaikki nyt jatkui tästä? Olisin halunnut katsoa näitä hahmoja ja tarinaa pidempään!
Willensauna tarjoaa hyvän ja tunnelmallisen tilan Pellen tarinalle. Veera-Maija Murtolan ihastuttava lavastus sopii kohtauksiin hyvin ja jättää tarinalle riittävästi tilaa, näyttelijäntyö pääsee oikeuksiinsa ja kohtaukset seuraavat toisiaan sujuvasti. Tarina etenee takaumien ja nykyajan risteillessä, naurattavien ja koskettavien hetkien piirtäessä Julian, Kentin, Julian isän ja Julian terapiapotilaan Karin (Jukka-Pekka Palo) tarinaa lavalle. Visuaalisesti esityksessä riittää upeita yksityiskohtia, esimerkiksi taustaseinällä esiin kääntyvät pelletaulut (vain hieman karmivia), Pellen upea ovi, kattoa koristavat viirit, Auli Turtiaisen hieno pukusuunnittelu ja Julian ihana kukkaseppele hääpäivänään.
Anna Ackerman tekee erinomaista työtä Juliana, hän tuo lavalle hienosti monenlaisia tunteita ja on lavalla upeasti läsnä. Todella hieno rooli! Tomi Alatalo on mainio Kent, ihan liittymämyyjän ilmentymä ja paljon muuta myös. Hienoa liikekielellistä ilmaisua ja näyttelijäntyötä, oikein onnistunut rooli. Olli Ikosen Pelle on ystävällisen ja mukavan oloinen hahmo, jolle on tapahtunut jotain ja sitten hänen elämänsä on muuttanut suuntaansa ja suhde tyttäreen katkennut. Kiinnostaa muuten aika lailla, että mitä kaikkea Julian ja hänen isänsä välillä on tapahtunut ja miksi asiat ovat niinkuin ne ovat. Lapsuusmuistokohtauksissa tunnelma on niin lämmin ja ihana, ainakin aluksi. Ikonen vakuuttaa myös Kallena, Julian setänä. Jukka-Pekka Palo on loistava varsinkin Julian potilaana Karina, ai että kuinka hienoja kohtauksia ja läsnäoloa. Myös muut roolinsa Palo toteuttaa kunnialla.
Ihana pieni näytelmä siis. Tykkäsin tästä kovasti, jotenkin tosi sujuva ja kaunis esitys, jossa riittää sekä huumoria että traagisuutta. Tarina pitää otteessaan eikä siinä ole turhia kikkailuja, tämän kertomiseen riittää taitava näyttelijäntyö, pienimuotoinen ja kaunis lavastus sekä Maikkulan hieno teksti ja Logrénin fiksulla ja herkällä otteella toteuttama ohjaus. Vahva suositus, ehdottomasti kannattaa suunnata katsomaan! Pelle on hauska ja iloinen, mutta myös täynnä kipeitä hetkiä, syvällisyyttä ja yksityiskohtia, jotka koskettavat. Tosi hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti