Kaasua, komisario Palmu! @ Helsingin kaupunginteatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos HKT!

kuvat © Harri Hinkka

Kaasua, komisario Palmu! pyörii Helsingin kaupunginteatterissa Suurella näyttämöllä.

Komisario Palmu (Kari Väänänen) kutsutaan tutkimaan rouva Skrofin (Kirsi Karlenius) kuolemaa, joka ainakin vaikuttaa pelkältä onnettomuudelta. Nopeastihan Palmu sitten toteaa, että tämä on kuulkaas murha, ja sittenhän tapahtumia aletaan selvittelemään. Palmua avustavat etsivät Virta (Heikki Ranta) ja Kokki (Petrus Kähkönen), joista varsinkin Virralla on tasaisin väliajoin tarjolla kaikenlaista teoriaa siitä, mitä on tapahtunut, kuka on murhaaja ja mikä on motiivi. Harmittavan usein hän kyllä on ihan hakoteillä, ja siinä sitten Kokki ja Palmu naureskelevat nuoren etsivän innokkuudelle. Epäiltynä murhaan on montakin tyyppiä, esimerkiksi nuoriherra Kaarle Lankela (Tuukka Leppänen) sekä kaverinsa Kurt Kuurna (Miiko Toiviainen), neiti Kirsti Skrof (Sara Paasikoski), saarnaaja Mustapää (Jouko Klemettilä) ja muutakin porukkaa. Pidätyksiä ehditään tehdä ja montaa ihmistä syyttää, kunnes murhaaja sitten lopulta paljastuu. Pari vuotta sitten kaupunginteatterissa muuten esitettiin Komisario Palmun erehdys-näytelmää, jossa arvasin murhaajan melkein heti (tosin en enää muista kuka se oli), mutta nyt minulla ei ollut kyllä hajuakaan, kuka rouva Skrofin kaasumyrkytti. Tosin ehdin arvata sen ennen kuin Palmu sai murhaajan nalkkiin, mutta eipä siinä enää ollut montaa vaihtoehtoa jäljellä.

Varsin mukava rikostenselvittelyhetki tämä! Lava näyttää hienolta, puvustus hivelee silmiä ja näyttelijäntyö on varmaa ja sujuvaa. Erityiskiitos foley-äänistä (joista vastaa Joakim Berghäll), en ole ennen teatterissa nähnytkään ja nämä toivat kokonaisuuteen ihan uudenlaista tunnelmaa. Ulkonäöltään esitys on oikein onnistunut, erityisesti Lankelan ja Kuurnan asunto ihastutti, samoin rouva Skrofin rappukäytävä ja koko porukan puvustus. Kaikenlaisia pieniä yksityiskohtia mahtuu lavalle, tosin yhdeksänneltä riviltä ei silmä ihan tavoittanut kaikkia hienoja ja tyylikkäitä juttuja. Taustalle heijastettavat video- ja filmipätkät sopivat poikkeuksetta kaikkiin kohtauksiin, jossa niitä on, ja niistä tulee ihanaa vanhanajan tunnelmaa. Muutenkin tämä on sellainen historian havinaa huokuva esitys, vaikka en olekaan esityksen taustalla olevaa Palmu-elokuvaa nähnyt, luulen, että sen tunnelma on tässä hyvin tavoitettu.

Näyttelijöistä sanon ensimmäisenä sen, että shown varasti ihan täysin Miiko Toiviainen Kurt Kuurnan roolissa. Ai että millainen tyyppi, ja miten hyvin Toiviainen on roolinsa omaksunut! Herra Kuurna olisi kyllä mielenkiintoinen tuttavuus varmastikin, tosin aika kova bilettäjä Kurt vaikuttaa olevan, ja varsin itsevarma ja sanavalmis ja hauska myös. Ehdottomasti suosikkihahmoni kaikista näytelmän tyypeistä, tosi onnistunut rooli. Niin, ja se Kuurnan morfiinilaulu soi vieläkin päässä. Kari Väänäsen komisario Palmu on itsevarma myös, Palmulla on koko ajan ajatus siitä, kuka murhaaja voisi olla, ja vaikka hän onkin muutamaan otteeseen väärässä, sujuvalla poliisintyöllä murhaaja kyllä selviää. Palmu jäi jotenkin ärsyttämään minua, vaikka Väänäsen roolisuoritus onkin hyvä ja hän toteuttaa kokeneen poliisimiehen roolin onnistuneella otteella. Tiedä sitten, miksi en niin tykännyt Palmusta, ehkäpä hän oli vähän liiankin hyvä tässä poliisihommassa, kaikki tuntui selviävän Palmulle helposti, eikä katsomossa oikein pysynyt mukana siinä, miten komisario hyppäsi johtopäätöksestä toiseen.

Heikki Ranta ja Petrus Kähkönen ovat hyvä parivaljakko Virtana ja Kokkina, esityksessä kulkee hyvänä sivujuonena se, kuinka nämä kaksi vinoilevat toisilleen melkein koko ajan, hyväntahtoisesti kuitenkin. Kähkösen Kokki on vakavemman ja keskittyneemmän oloinen, hän kuuntelee tarkasti, mitä Palmu sanoo ja käy aina soittelemassa todistajille, hakemassa todisteita ja tekemässä kaikkia pikkujuttuja, ennen kuin Palmu ehtii edes pyytää. Rannan Virta taas on kova keksimään omia teorioitaan tapahtumista, ja siinä hänellä jääkin sitten yksityiskohdat vähälle huomiolle, ja kyllä ärsyttää, kun hän tajuaa, ettei ole niitä huomannut. Siinä on sitten Kokin hyvä hymähdellä.

Mainitaan vielä Sara Paasikosken vahva rooli Kirsi Skrofina, tosi hyvää läsnäoloa lavalla ja ilo katsella hyvin tehtyä roolia. Tuukka Leppäsen Kaarle Lankela pelaa hyvin yhteen Toiviaisen Kurtin kanssa, ja Leppäsellä ja Toiviaisella on mahtavia kohtauksia lavalla. Tämä parivaljakko on kyllä esityksen parasta antia. Jouko Klementtilän saarnaaja Mustapää on varsin herkullinen hahmo, ja Vuokko Hovatta on ihastuttava Iiri Salmia. Koko näyttelijäporukalta hyvää työtä, samoin orkesterilta (Jusu Berghäll, Mikko Karjalainen, Panu Savolainen, Jori Huhtala ja Tuomas Timonen).

Kiinnostavsti toteutettu esitys ja otteessaan pitävä tarina, ei kai muuta tarvita. Muutama juonikuvio meni vähän ohi, johtuen ehkä siitä, että tässä varmaan yritettiin johtaa katsojaa harhaan, ettei murhaajaa heti arvaisi (ja se toimi myös), mutta hieman hämmensi muutaman sivuhenkilön tekemiset. Eipä tämä sen enempää haitannut, eikä toki kaikkea tarvitsekaan tajuta. Ehkäpä nämäkin jutut sitten avautuvat, kun (toivottavasti) menen tämän uudellaan katsomaan. Mutta yleistunnelmaltaan ja -ilmeeltään oikein mainio näytelmä, tästä tuli hyvälle mielelle ja se jo mainittu vanhan ajan tunnelma ihastutti ja ihastuttaa edelleen. Pidin monesta lavastusratkaisusta, foley-äänistä, näyttelijäntyöstä, projisoinneista, yksityiskohdista, juonen kuljetuksesta ja lauleluista, joita esitykseen mahtui ilahduttavan monta. Niin, ja se poliisin tunnistusrivi-kohtaus oli tosi kiva! Ja Iiri Salmian laulukohtaukset erityisesti. Ja samoin Salmian kuulustelukohtaus. Ja Kuurnan ja Lankelan kuulusteluhetket. Ja moni muu juttu oli myös tosi kiva.

Oikein hyvää työtä koko porukalta, mukava ja onnistunut esitys oli tämä.