Sivut

maanantai 8. lokakuuta 2018

Sydänhengitystä (Anu Holopainen)


Ostin Anu Holopaisen Sydänhengitystä-romaanin Hel-YA!-tapahtumasta lähinnä sen kansikuvan perusteella, vaikka minulla olikin pieni aavistus siitä, mistä se kertoo.

Tiira on nuori, juuri lopettelemassa lukiota, ja haaveilee meribiologin urasta. Edessä siintää vapaaehtoisreissu merensuojeluprojektin parissa, mutta sitten jotaintapahtuu. Raskaustestiin ilmestyy väärä tulos. Pulla on uunissa, toukka kasvaa vatsassa, Tiira on raskaana. Niin sen ei missään nimessä pitänyt mennä, ei todellakaan, ei missään kuvitelmissa. Tiira ei halua lasta, eikä myöskään aio sitä saada. Mutta mitä sitten, kun tuntuu, että koko maailma on aborttia vastaan?

Sydänhengitystä on loistava! Se on realistinen, todentuntuinen, kivasti kirjoitettu ja sujuvasti etenevä kuvaus nuoren kamppailusta suuren asian äärellä. Kaikki kirjan aiheet käsitellään niin luontevasti, että lukiessa ei tule hetkeksikään sellainen olo, että eihän tämä näin voi mennä. Tekstiä on mukava lukea, se on eläväistä ja elämänmakuista, sopii nuoren ihmisen tarinaan ja on raikasta. Joka luvun lopussa oleva ajatuskohta tai mikälie, se lihavoitu tekstipätkä, vähän ärsyttää aluksi, läfinnä fonttivalinnan takia, mutta kun silmä tottuu, nämä ovat mainio osa jokaista lukua. Holopaisen kirjoitustyyli houkuttelee lukemaan koko ajan vähän lisää, ja kirja hujahtaa hetkessä läpi ristiriitaisesta aiheestaan huolimatta.

Abortti. Minun mielestäni se on ehdottomasti jokaisen oma asia ja raskauden keskeytyksen tulisi olla kaikille mahdollinen, jos lasta ei jostain syystä halua tai lapsen saaminen ei vain tietyssä tilanteessa ole hyvä vaihtoehto. Huomasin silti, että mielipiteeni vähän järkkyivät, kun luin kirjaa. Sydänhengitystä esittää hahmojensa mielipiteet abortin puolesta ja vastaan niin uskottavasti, että en tiedä, olinko sitä mieltä, että nyt Tiira pidät sen lapsen vai että ei Tiira, älä pidä sitä. Tärkeä ja kiinnostava aihe (nuorten)kirjallisuudessa, ja Holopainen käsittelee sitä taitavasti.

Hahmoista pidin kaikista, ja Tiiraan samastun varsinkin siinä, että en ole ikinä halunnut lapsia. Tiedä sitten, jos joskus vaikka haluaisinkin, mutta nyt en ainakaan haaveile vauvoista yhtään. Holopaisen kirjoittama hahmogalleria on monipuolinen, ja hän tuo hahmojen ajatukset ja tunteet selvästi esille ihan muutamalla lauseella. Tiiran poikaystävää Henriä kävi vähän sääliksi, kun Tiira niin tylysti häntä kohteli, mutta kyllä Henrilläkin oli oma osansa tähän. Tiiran ystävä Olivia on Tiiran vastakohta, Olivia haaveilee lapsista ja hänen on vaikea ymmärtää Tiiran halua päästä kohdussa kasvavasta vauvasta eroon. Samoilla linjoilla on Tiiran äiti, ja Tiiran ja äidin keskustelut ovat romaanin parasta antia, ne ovat hyvin kirjoitettuja ja täynnä sujuvaa dialogia. Tiiran sisko Lili on ehkä suosikkihahmoni, hän on ihanan rauhallisen ja ystävällisen ja ymmärtäväisen oloinen.

Pidin tästä kovasti, ja luen kirjan joskus varmasti uudelleen, varmaan muutamaankin kertaan. Raikasta, luontevaa ja todentuntuista kerrontaa, hyvä hahmogalleria, aika vähän käsitelty aihe, jota tarkastellaan taitavasti, sujuva teksti ja hieno kirjoitustyyli. Mitäpä muuta enää kaipaisi? Ja se lopun aikahyppy oli hyvä myös, aina tarinan loppuessa jää miettimään, mitä hahmoille sitten tapahtuu, ja tätä Holopainen vähän valottaa kirjan lopussa. En oikeastaan odottanut tykkääväni tästä näin paljon, mutta Sydänhengitystä yllätti oikein positiivisesti. Suosittelen tätä lämpimästi kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti