Maaninkavaara @ Järvenpään teatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Järvenpään teatteri!

kuvat © Sebastian Rosenberg / Kapina Oy

Järvenpään teatterin tämän vuoden kesäteatteriesitys on Maaninkavaara.

Martin (Jyri Pekonen) lahjakas juoksijapoika Jarkko (Markus Peltola) katoaa kilpailumatkalla eikä poikaansa kiihkeästi valmentanut isä meinaa selvitä tragediasta. Apuun ryntää tytär Heidi (Janina Jääskeläinen), joka päättää ryhtyä juoksijaksi. Isä saa valmentaa, Heidi juoksee, ja yhdessä selvitään Jarkon katoamisesta. Äiti Sirkka (Tiina Hentunen) katselee huolissaan yläastetta lopettelevan tyttärensä treenaamista ja varoittelee, että Heidin ei pidä isänsä takia venyä äärimmäisyyksiin. Heidillä on muitakin murheita kuin pelkkä juoksu-ura, kuvataidelukio kiinnostaisi ja sitten tulee vielä ihastuminen Sakkeen (Tito Martinez), johon myös Heidin ystävä Jenna (Vesa Saralehto) on silmänsä iskenyt. Mitäs sitten, jos juokseminen ei ehkä olekaan Heidin unelma? Miten sen voi kertoa isälle?

Janina Jääskeläinen oli loistava viime kesänä Niskavuoren nuoren emännän Kustaavana, joten odotin näkeväni hänet uudelleen lavalla. Oikein mainio rooli on tämäkin, Heidi vaikuttaa aluksi ikäistään vanhemmalta, hän on niin järjestelmällisen ja päättäväisen oloinen yrittäessään saada isänsä piristymään Jarkon kadottua. Pikku hiljaa Heidi alkaa kuitenkin turhautumaan, kun treenejä on koko ajan ja vaikka minkälaisia, vieraaseen metsään vaan ilman karttaa ja menoksi, paljain jaloin pakkasella ja niin edelleen. Koulun pääsykokeisiinkin pitäisi ehtiä valmistautua, ja sitten isä menee vielä nolaamaan ihastuksen edessä. Jääskeläinen tavoittaa hienosti Heidin tunteet, tyttö haluaisi vain olla isälleen mieliksi ja pitää tämän iloisena, mutta millä hinnalla sen voi tehdä? Pidin erityisesti Heidin tunteenpurkauksista, kirosanat vaan lentelevät ja ärsyyntymisen näkee. Jyri Pekosen olen muutamassa kesäteatteriesityksessä ainakin nähnyt, mutta tässä hän tekee parhaimman roolinsa näistä minun näkemistäni. Pekonen on loistava innostuneena valmentajana, joka ei tunnu huomaavan sitä, että nyt saatettiin mennä ihan vähän liian pitkälle eikä treenaaminen enää ole Heidistä hauskaa. Mietin välillä, että olisipas ollut kiva nähdä isän ja pojan välinen treenihetki. Kuinkahan Jarkon ja Heidin suhtautuminen eri treenimuotoihin ja isän ohjeistukseen eroavat toisistaan? Pekonen ja Jääskeläinen tekevät hyvää työtä varsinkin kohtauksissa, joissa Heidi ja Martti ovat kahdestaan.

Tiina Hentusen Sirkka on onnistunut hahmo Heidin ja Martin välille, hän ei oikein pidä Martin kiivaasta treenitahdista ja suurista odotuksista, mutta uskoo, kun Heidi sanoo, että ei tässä mitään, tämä on kivaa. Mahtavaa, että myös Jarkko oli esityksessä mukana, hän tarkkaili perheensä elämää etäältä ja välillä Jarkko on läsnä, vaikkei hänen pitäisi kai olla. Niin vain tuntuu, että Heidi ja Martti näkevät molemmat Jarkon, vaikka ehkä he vain muistelevat. Markus Peltola on roolissaan varsin hyvä, Jarkko jää kiinnostavaksi hahmoksi, sillä hänen tarinaansa ei niin lavalla nähdä, vaan juoksijapojasta jää päälimmäisenä mieleen hänen katoamisensa. Tito Martinezin Sakke on hyvä tyyppi, pidin erityisesti siitä, että hän ei ollut yksi niistä, jotka Heidiä koulussa kiusasivat. Saken ja Heidin ensimmäinen kohtaaminen Saken kotona oli myös juuri sopivan nolostuttava ja huvittava. Mainitaan vielä Terhi Paloheimon rehtori, joka kovin vaivautuneena puhuu Martille kiusaamisesta, mutta karjaisee sitten kapinallisille oppilailleen, että nyt pois ne tupakat. Tunnistin kyllä piirteitä opettajista, joita minulla on ollut vuosien varrella.

Lava on saanut sinisen pinnan, se pistää aluksi silmään, mutta nopeasti väriin tottuu ja minulle ainakin tulee mieleen urheilukenttä tai juoksurata, liekö sitten tarkoituskin. Ehkäpä. Se lavan sivussa oleva lato/talo/rakennus toimii esityksissä hyvin, ja tänäkin kesänä sitä hyödynnettään onnistuneesti. Jarkko istuskelee katonharjalla, näyttelijät pääsevät sisään soittelemaan kitaraa ja muita soittimia ja punainen puupinta näyttää hienolta ja sopii esityksen tunnelmaan. Puvustuksesta huokuu urheiluhenkisyys ja etenkin maajoukkueen yhtenäinen vaatetus oli hieno. Paljon hyviä yksityiskohtia, esimerkiksi Martin mainitsemat tunnetut juoksijat, joista löytyy vähän infoa käsiohjelmastakin. Teksti on sujuvaa ja hyvin kirjoitettua, ja Samuli Reunasen ohjaus pitää juonen hyvin kasassa. Hieman tunnelma välillä hidastuu, tai pääidea tuntuu häviävän, mutta sitten palataan taas asian äärelle ja tarina on taas tarkasti kudottu kokonaisuudeksi. Nyt kun suurin vesisade sattui juuri sille hetkelle, kun Heidi seikkaili metsässä, eivät vuorosanat kuuluneet kovin hyvin. Lavalta kyllä, mutta katsomon takaviistossa puhutut jutut eivät. Onneksi mitään tärkeää ei mennyt ohi. Lauluhetkistä plussaa, samoin hauskasta painonostokohtauksesta ja koulukiusauskohtauksesta.

Kokonaisuutena tämä oli oikein hyvä! Näyttelijät tekevät vahvat roolit, tarina on mielenkiintoinen ja etenee ilman suurempia karikoita ja katsomossa viihtyy mainiosti. Hyvin toteutettu esitys, jossa on tosi hyvät hahmot ja onnistunut roolitus. Hahmojen väliset suhteet ja tekemiset tuntuvat uskottavilta, varsinkin siinä sekä ohjaus että näyttelijät ovat vahvimmillaan, ihmisten välisten asioiden esittämisessä siis. Luontevia keskusteluita, iloa, surua ja kiukkua, jotka välittyvät katsojille aidon oloisina. Maaninkavaara saa minulta lämpimän suosituksen.