Kaksi puuta @ Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos HUK!

kuvat © Hanna Kanerva

Hämeenlinnan uusi Kesäteatteri toi 30.6. ensi-iltaan Juha Tapion hiteillä kuorrutetun musiikkikomedian Kaksi puuta.

Harri Hemminki (Otto Kanerva) asustelee Hämeessä, pienellä paikkakunnalla, ja tekee työkseen nuohoojan hommia. Harrin pihalle ilmestyy Mira (Hanna Vahtikari), joka ilmoittaa, että naapurin tädin taloon muuttaa taiteilija Marianne Luoto-Karakowski (Ria Kataja). Tämä ärsyttää Harria naputellessaan patsaita pitkin iltaa ja muutenkin, naista kun ei niin häiritse sääntöjen tai lakien muuttuminen. Harri taas on hermostunut, kun piirinuohoussopimus tai mikä olikaan on muuttumassa ja kohta jokainen saa valita, kuka nuohoaa ja missä. Hirveää! Mukana pyörii kaikenlaista vempelettä ja ideaa keksivä Ossi (Mikko Töyssy) ja Mariannen ystävä, loistelias ilmestys Desmond (Miikka J. Anttila), sekä tietenkin Amor (Veera Tapanainen), joka yrittää pitää porukan järjestyksessä.

Käsiohjelmassa mainitaan, että tämä on "häpeämättömän romanttinen " ja "hersyvän hauska", molemmat pitävät kyllä paikkansa. Monta tosi hyvää huumorin kukkasta on tekstiin kirjoitettu ja lempikin leiskuaa monella suunnalla. Miehet kovasti sanovat, että meitähän eivät naiset hurmaa, ja naiset, varsinkin Marianne, kieltävät kaikenlaiset ihastumisen tunteet. Amorin vakuutellessa ja patistaessa alkavat Harri ja Marianne kuitenkin antaa periksi ja tunnustaa, että ehkäpä tässä jotain kipinöitä lentää puolin ja toisin. Ossi ja Mira taas kurvailevat skootterilla ja pian jo pidetään käsistä kiinni ja hymyillään lempeästi toiselle. Lavastus toimii hienosti, Harrin ja Mariannen asunnot ovat näyttämön molemmilla laidoilla ja niiden välillä ja ympärillä nämä rakastavaiset seikkailevat milloin missäkin, nähdäänpä Harri tositoimissakin nuohoomassa Mariannen katolla. Vauhtia riittää, ja juonenkäänteitä, vaikka tämä aika perinteistä kesäteatteri-rakkauskomedia-meininkiä olikin. Yllätyksiä silti riitti, sekä tietenkin Juha Tapion kappaleita. Osa biiseistä sopi tarinaan paremmin, osa ei ehkä niin hyvin, mutta oikein hyvältä ne kuulostivat ja tunnelma pysyi mainiona, varsinkin toisella puoliskolla yleisökin innostui taputtamaan ja tunnelmoimaan mukana.

Otto Kanervan Harri on mahtava, juuri sopivan jäyhä ja hiljainen jurottaja, joka pitää siitä, miten asiat ovat aina olleet, ei niinkään siitä, miten ne nyt ovat. Harri kuitenkin välillä antaa karumman ulkokuorensa rakoilla ja ajautuu varsin hyviin sananvaihtoihin Mariannen, Desmondin ja Amorin kanssa. Ja Ossin ja Harrin väliset kohtaukset ovat tosi kivoja, näiden kahden ystävyys näkyy tarinassa selvästi. Ria Katajan Marianne sopii loistavasti varsinkin Harrin vastapariksi. Räiskyvä taiteilija on kaikkea sitä, mistä Harri ei niin välitä, mutta kuitenkin juuri sitä, mitä hän haluaa. Kataja tekee hahmostaan kiinnostavan tyypin, Marianne vaikuttaa tosi mukavalta ja hauskalta, ja sellaiselta tietyllä tavalla elämästä kaikenlaista oppineelta. Hanna Vahtikarin Mira on yksi suosikeistani, hahmo on hauska ja Vahtikari tekee roolin hyvällä otteella. Miran ja Ossin väliset kohtaukset ovat ihania, niissä on huumoria ja rento tunnelma. Samoin Miran ja Harrin ensimmäinen kohtaus on esityksen hauskimpia.

Mikko Töyssyn Ossi on myös yksi suosikkihahmojani, ai että mikä tyyppi! Ja se jääkiekkolippis (en muista enään, minkä joukkueen se oli) on ihan mahtava! Hienosti Töyssy kurvailee niin skootterilla kuin autollakin, ja Ossin koko olemus tekee tästä tyypin, josta on tosi vaikea olla pitämättä. Veera Tapanaisen Amor on luultavasti suurin suosikkini, onpa siinä rempseä rakkauden henki ja varsin hyvä hahmo rakennettu! Taskumatti ja tupakka-aski ainakin löytyvät tämän cupidon varusteista... Sekä tietenkin jousipyssy ja sydämellä varustettu nuoli. Ilmeisti Amor on kuitenkin hyvä työssään, ainakin kun lopussa rakkaus tuntuu kukoistavan ja onnellisuus olevan vallalla. Miikka J. Anttila on ihastuttava Desmond, josta on pakko pitää, ja myös kilpailevana nuohoojana Rami Kärkkäisenä Anttila on tosi hyvä. Pelotti melkein, että hän vielä putoaa katolta, kun Harri yrittää häätää tunkeilijan heittelemällä tätä ties millä kivillä ja muilla.

Tarina kulkee sujuvasti ja viihdyttää, porukka laulaa ja näyttelee hienosti ja musiikki pitää tunnelman korkealla. Hyväntuulinen ote säilyy esityksen läpi ja katsomossa saa nauraa ja nauttia vailla turhia huolia. Tosi kiva oli käydä, tästä tuli iloiselle mielelle ja hahmojen kommelluksia seurasi mielellään. Huumoria on paljon, ja se toimii. Kaikki on aika lailla kohdillaan, kyllä kelpaa uudella kesäteatteriareenalla tätä esittää. Ehdottomasti siis mahtava uusi tuttavuus tämä Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri! Ensi kesänä toivottavasti taas nähdään.