Sivut

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Killer Joe @ Trafalgar Studios

Scroll down for English
photos / kuvat © Marc Brenner
Trafalgar Studios on selvästi muodostumassa kantapaikakseni Lontoossa, jo toista kertaa tänä vuonna löysin itseni sieltä teatteria katsomasta. Eikä siinä, siellä menee paljon hyviä esityksiä, kuten viimeksi näkemäni The Grinning Man ja tämä Killer Joe. Tosin suurin syy, miksi menin tätä katsomaan, oli pääroolissa nähtävä Orlando Bloom (joka ei toki huono syy ole). Pirates of the Caribbean-leffoista asti suuresti ihailemani mies livenä, teatterilavalla, Lontoossa. Totta kai se oli siis Killer Joe laitettava katsomislistalle, vaikka tämä ei missään nimessä olekaan minun tyyliseni näytelmä. Liikaa väkivaltaa ja ahdistavaa menoa, vaikkakin fiksusti kirjoitettuna ja tehtynä.

Tarina on siis se, että poika Chris (Adam Gillen) ehdottaa isälleen Anselille (Steffan Rhodri) äitinsä eli Anselin exän murhaamista perintörahojen toivossa. Chrisillä on hommaan sopiva mieskin jo katsottuna, nimittäin Killer Joe (Orlando Bloom). Hommaa vähän häiritsee pikkusisko Dottie (Sophie Cookson), jolle ei haluta äidin tapposuunnitelmasta mainita. Anselin nykyisellä vaimolla Sharlalla (Neve McIntosh) on omat salaisuutensa, jotka kietoutuvat mukaan tarinaan. Rahaa ei ole Chrisillä eikä Anselilla, joten Killer Joelle on hieman hankala maksaa. Onneksi heillä on tarjota jotain muuta - nimittäin Dottie.

Täytyy myöntää, että tätä oli kyllä ihan kiva katsoa, vaikka tunnelma menikin aika synkäksi välillä. Huumori on mustaa, mutta naurattaa silti, ja hahmojen kohtalot kiinnostavat. Hieno mutta ahdistavahko kohtaus on esimerkiksi se, kun Killer Joe painostaa Dottieta pukemaan mekon päälleen. Intensiivinen ote kohtaukseen välittyy koko katsomoon ja pienetkin ilmeet ja eleet on pakko nähdä ja katsoa, vaikkei ehkä mieli tekisikään. Jos katsoisi muualle, jäisi jostain paitsi. Tapahtumapaikkana tässä on traileriparkki ja nimenomaan Anselin ja kumppaneiden asunto. Hieman nuhjuinen ja hämyinen, parhaat päivänsä nähnyt paikka, joka ei kutsu luokseen mutta on silti koti. Lavastus on tosi hieno, yksityiskohdat ovat tarkasti mietittyjä ja näyttämökuva luo tarinaan sopivan ilmapiirin. Dialogi on mainiota kuunneltavaa, tarina etenee sujuvasti kun hahmot keskustelevat milloin mistäkin ja Simon Evansin tarkka ohjaus pitää jännitteen yllä suurimman osan ajasta. Muutama hitaampi suvantokohta tässä oli, jolloin esitys vähän junnasi paikoillaan tai lavan tapahtumat eivät vaikuttaneet niin tärkeiltä, mutta kokonaisuutena Killer Joe on ihan riittävän intensiivinen ja jännittävä trilleri-/murha-/jännitys-/rikosnäytelmä, eli ehkäpä nämä rauhallisemmat hetket ovat lopputuloksen kannalta tärkeitä.

Hieman yllättäen suosikikseni nousi loistava Adam Gillen Chrisinä. Hän tekee roolinsa hyvällä otteella, kaikki ilmeet, eleet, äänenpainot ja muu tekeminen tukee Chrisin tarinaa ja selventää hänen valintojaan. Chris on vähän sellainen nössö, hän haluaisi kyllä tehdä oikein tai ainakin toimia paremmin, mutta se on kuitenkin vähän liian hankalaa. Orlando Bloom on toki myös tosi hyvä, hänen Killer Joensa on kunnioitusta herättävä tyyppi, jota ei todellakaan haluaisi suututtaa. Bloom on roolissa rauhallisen ja rennon uhkaava, Killer Joe ei korota ääntään tai riehu, vaan saa tahtonsa läpi itsevarmalla painostamisella. Sophie Cookson on ihastuttava Dottie, hän vaikuttaa toisessa hetkessä sinisilmäiseltä ja hyväuskoiselta, mutta toisessa sitten tosi fiksulta ja terävältä. Dottie joutuu kärsimään perheen miesten suunnitelman takia, ja lopussa kaikki alkaa olla hänelle vähän liikaa. Steffan Rhodrin Ansel on aluksi vahvan ja lujan oloinen, mutta Killer Joen ilmestyttyä hänen varmuutensa alkaa ropista. Neve McIntosh on hurmaava Sharla, reipas nainen joka vaikuttaa olevan perheensä rikollisten juttujen ja ankean tunnelman yläpuolella.

Pidin tästä, vaikka suhtauduinkin tarinaan vähän skeptisesti. Minulla ei kyllä ollut ihan selvää kuvaa juonesta ennen teatteriin menemistä, mutta aika selkeästi tarina kulki ja pysyin hyvin mukana, vaikka menoa ja meininkiä oli välillä kovasti. Musta huumori toimi myös, vaikka olen luullut, etten ole sen ystävä. Taitavat näyttelijät, hyvä ohjaus ja hyvä teksti vievät aina pitkälle, oli esityksen aihe mikä tahansa. Vaikka tässä siis olikin teemoja, jotka eivät minu niin innost, riittivät onnistuneet näyttelijäsuoritukset, oikeisiin asioihin keskittyvä ohjaus ja Tracy Lettsin fiksu teksti pitämään minutkin tyytyväisenä. Ja olihan siinä se Orlando Bloom. Ja omalta mukavuusalueeltaan kannattaa muutenkin poistua, sitä saattaa vaikka yllättyä positiivisesti, kuten minä tällä kertaa. Ilmeisesti siis tällainen synkempää huumoria ja menoa sisältävä puhenäytelmä sopii minulle myös.


I saw Killer Joe at Trafalgar Studios on 15th of June.

Chris (Adam Gillen) has an idea. Let's kill mom and get her money. Chris gets his dad Ansel (Steffan Rhodri) on board and they decide that they need someone to do the job. Luckily Chris knows just the man - Killer Joe Cooper (Orlando Bloom). There is just one problem, there's no money. But there is something Chris and Ansel have to offer - Chris' little sister Dottie (Sophie Cookson). Ansels' wife Sharla (Neve McIntosh) has a secret that has big influence on the story.

To be honest, I booked tickets to this just because of Orlando Bloom (which is not a bad reason, I think). He's been one of my favourite actors since I saw him on Pirate's of the Caribbean so when tehre was a chance to see him, live, on stage, in London, I had to go. Killer Joe is not really that kind of play that I like, it's too violent and harsh for me and I never thought that this kind of black humor is for me. But it's good to step out of your comfort zone once in a while, you may be surprised in a positive way. Just like I was with Killer Joe.

Adam Gillen is absolutely brilliant as Chris, all of his gestures and face expressions, his tone and the way he moves on stage tell why Chris is who he is. I think Chris is trying to be a better person but it's just too hard for him, at least most of the time. Orlando Bloom's Killer Joe is a scary guy. He's not angry, he doesn't raise his voice or rage, he's just so self-confident that nobody wants to mess with him. Sophie Cookson's Dottie is a delightful young woman who seems a little naive but then she does something and seems like a really clever girl. She's the one to suffer from her dad and Chris' plans and it's all a little too much for her at the end. Steffan Rhodri is a great Ansel, at first he's a strong and tough man, but when Killer Joe arrives, all that toughness just melts away. Neve McIntosh's Sharla seems to be above all that crime stuff that her family is doing and she's the most joyful of the characters.

The stage looks really good, the story is set in a trailer park and the atmosphere really suits the story. Tracy Lett's writing is clever and funny, the dialog is great to listen and the story goes on without problems. There are a few slower parts in the play but they work well when you think about the whole play. Even though I was a little sceptical about Killer Joe, I went to the theater with a few expectations and they were fulfilled. The cast was amazing, the text was really good and Simon Evans' directing focused on the most important things in the story. I think I can like murder/thriller/crime play even if I don't usually go to see them, and Killer Joe has this unique, intense feeling that makes it so great to watch. The tension of the story lasts the whole time and to the very last minutes. I was surprised by the ending, which is a good thing. There are some unexpected turns in the story and they made me smile, the story is built in a clever way and it keeps the audience on the edge of their seat.

Killer Joe is a smartly written play with a great cast and director. It has good black humor, interesting plot twists, many intense scenes, nice characters and a really amazing feel trough the whole story.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti