Sivut

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Across the Universe: Matka alkaa (Beth Revis)


Luin Beth Revisin Across the Universe: Matka alkaa- esikoisteoksen kannen perusteella, minusta se on todella kaunis ja houkuttelee lukemaan. Matka alkaa aloittaa Across the Universe- kirjasarjan.

Matka alkaa kertoo Varjelus- nimisen avaruusaluksen matkasta kohti Kentaurin tähdistöä asukkainaan muutaman tuhannen hengen ihmisryhmä, sekä jäädytettyjä ihmisiä, joista ei moni tiedäkään. Kun vanhempiensa kanssa jäädytetty 17-vuotias Amy herää väärään aikaan, hän joutuu keskelle porukkaa, joka ei hyväksy erilaisuutta tai kaipaa hänen läsnäoloaan. Maassa kasvanut Amy tuntee itsensä syystäkin niin yksinäiseksi kuin vähän ahtaanpaikankammoiseksi. 16-vuotias Seuraaja on aluksen tuleva johtaja, joka on hämmästynyt Amyn punaisista hiuksista ja erilaisuudesta. Seuraajan kouluttaja, aluksen johtaja Vanhin ei halua Amya riesakseen, mutta Seuraaja puolustaa tyttöä viimeiseen asti. Miten kaksi maailmaa yhdistyvät? Voiko Maassa kasvanut oppia elämään avaruudessa, entä voivatko avaruudessa asuneet hyväksyä Maan kasvatin joukkoonsa?

Aluksi odotin Seuraajan olevan takakansitekstin perusteella avaruusolento, mutta ei poika ollutkaan mikään kummajainen vaan ihminen. Kun tästä harhaluulosta pääsin, kirjaa oli silti mielenkiintoista lukea,vaikkei avaruusolentoja (ainakaan vielä) näkynyt. En tiedä, johtuiko se suomennoksesta, alkuperäisestä tekstistä vai mistä, mutta kirjan alku oli jotenkin kangertelevaa ja hidasta luettavaa. Muutaman kymmenen sivun jälkeen pääsin tarinasta jyvälle ja ahmin kirjan sitten parissa päivässä kokonaan.

Kirjassa on kiinnostava juoni, en lue paljon scifiä, mutta tätä sarjaa alan kyllä seuraamaan. Varjeluksen salatut ongelmat ja järjestyneisyys, tiukat säännöt, lääkkeet, "aivopesu", Kausi, Vanhin- systeemi ja murhamysteeri on kivaa luettavaa ja koukuttaa lukijan, itse en ainakaan olisi malttanut laskea kirjaa käsistäni ennen loppua. Pidin myös siitä, että kirjassa on kaksi kertojaa, Amy ja Seuraaja, ja siitä, että se on kirjoitettu minäkertojana.

Hahmot ovat onnistuneita, Amy ei onnistu olemaan ärsyttävä, kehitän aina jonkinlaisen vihasuhteen naispäähenkilöihin, mutta nyt en. Amyssä on tiettyä särmää, hän ei alistu kohtaloonsa uudessa maailmassaan vaan vaatii selitystä asioille, jotka eivät ole oikein. Amyssa on myös toinen puoli, herkkä ja haavoittuvainen, joka kaipaa takaisin Maahan ja vanhempiensa luo.

Seuraaja on myös kiva hahmo, vähän reppana kirjan alussa, mutta äkkiä hänestäkin löytyy uusia, vahvempia ja itsenäisempiä puolia. Vanhimman ja Seuraajan keskustelut ovat hyvää luettavaa ja niitä onkin kirjassa useaan otteeseen. Seuraajasta kehkeytyy varmasti hieno hahmo kirjasarjan edetessä, niin paljon hän ehti kasvaa jo ensimmäisen kirjan aikana.

Seuraajan paras kaveri Harley on minun suosikkihahmoni, riemukas taiteilijasielu, joka ei kohtele Amya kaltoin ja haluaa nähdä tähdet. Harley on piristävä lisä kirjaan ja vaikuttaa oikein kunnon nuorukaiselta.

Vanhin on rasittava hahmo, vaikka onkin hyvin kirjoitettu ja esitelty. Häntä painaa Vanhimman vastuu ja salaisuudet, joiden avulla Varjelus pidetään toiminnassa. Lääkäri, joka on myös yksi tärkeimmistä hahmoista, vaikuttaa ihan kivalta, mutta jää vähän etäiseksi. Sen sijaan Orion on ihana hahmo, hyvin mielenkiintoinen ja salaperäinen.

Kirjaa on mukava lukea alkukangerteluiden jälkeen, se on kirjoitettu nerokkaasti ja pitää lukijan otteessaan loppuun saakka. Tarina on kiehtova ja monitasoinen, kahden maailman kohtaaminen ja kahden ihmisen kohtaaminen on kerrottu elämänmakuisesti.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka pitävät scifistä, rakkaustarinoista tai nuorista päähenkilöistä. Kyllä varmaan avaruudesta tai seikkailutarinoista pitävät tykkäävät tästä myös. Kannattaa lukea!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti