Ei verta voisi saada kyllikseen

Helsingin kaupunginteatterin Vampyyrien tanssi-musikaalin viimeinen näytös tanssittiin 27.4, joka oli samalla seitsemäs kerta kun minä kyseisen teoksen näin. Sanomattakin siis selvää, että pidin siitä. (>tästä ensimmäiseen bloggaukseeni<) Bloggaajakollegat ovat kirjoitelleet vampyyreistä pitkin kevättä, jotkut useaan otteeseen. Minäkin molemmat miehitykset nähneenä inspiroiduin purkamaan tuntojani nyt, kun show on ohitse. Tässäpä siis!

Jonas Saari (kuvat © Johanna S)

Mikko  Vihma

Kreivinä Vampyyrien tanssissa nähtiin vuorotellen Mikko Vihma ja Jonas Saari. Saaren kreivi iski minuun voimakkaammin, pidin hänen tunteikkaasta ja herkästä otteestaan kreivin hahmoon, kyllä sai tämä vampyyriherra kylmät väreet kulkemaan ihan vain ilmeillään ja eleillään. Saari lauloi myös upeasti, monipuolista äänenkäyttöä ja Sammumaton polte sai niitä kylmiä väristyksiä kyllä aikaan useammin kuin kerran. Saaren kreivi suhtautui Sarahiin joka näytökseltä kylmemmin ja kylmemmin, mutta heillä säilyi pieni keskinäinen kipinä vielä pureman jälkeenkin. Mikko Vihma sai myös kyllä sellaiset värähtelyt lauluäänellään aikaan että huh huh! Hänen kreivinsä oli vähän turhan kolkko minun makuuni, vaikka varsin ylväs ilmestys olikin. Hienoja kohtia oli niin Saaren kuin Vihman kreivillä, toinen teki jotain paremmin kuin toinen, mutta mahtavaa oli molempia herroja seurata. Kreivi oli minulle musikaalin tärkein hahmo, tykästyin häneen kovasti ja sekä Saari että Vihma tekivät onnistuneet roolit.

Miiko Toiviainen

Petrus Kähkönen

Alfredin roolissa vuorottelivat Petrus Kähkönen ja Miiko Toiviainen. Tämä miehitys toimi, molemmat olivat varsin mahtavia nuoria herroja. Miiko Toiviainen veti kuitenkin vähän pidemmän korren, hänen Alfredinsa selvä viehtymys kreiviin kuten myös selkeä turhautumisensa proffaan olivat mainiota katsottavaa. Laulu kulki hienosti ja oli kivaa seurata tämän roolin kasvua kevään aikana. Varsin herkullisia hetkiä oli Toiviaisella lavalla, hymyilyttää nyt kun muistelen, varsinkin proffa + Alfred combo toimi mielettömän hyvin. Petrus Kähkösen Alfred oli myös hieno, oikein hauska ja oivallinen hahmo. Sarah’lle kappale sai kerta toisensa jälkeen sydämen jättämään lyöntejä välistä, huh mikä veto aina vaan uudelleen! Myös Kähkösen Alfred pelasi hyvin yhteen proffan kanssa, kyllä välillä oli sellaista menoa ettei voinut kuin hekotella niin että vedet tuli silmistä. Molemmat Alfredit olivat hyvin taitavia herroja, ilo oli heitä katsella ja kuunnella lavalla!

Tuukka Leppänen

Antti Timonen

Professori Abronsiusta näyttelivät vuorotellen Tuukka Leppänen ja Antti Timonen. Proffat olivat molemmat nappivalintoja, molemmat aivan loistavia! Leppäsen proffa oli vauhdikkaampi ja vähän häslä, Timosen Abronsius otti hieman rauhallisemmin. Molemmat keksivät sellaisia juttuja, että nauroin ääneen useammin kuin kerran. Molemmat proffat toimivat hyvin Alfredin kanssa, Leppäsen Abronsius tuntui oikein tahallaan (tai vahingossa, liekö proffa itse tajunnutkaan rasittavansa) ärsyttävän nuorta apulaistaan. Timosen proffa oli myös selvästi Alfredista ärsyttävä varsinkin vikoissa esityksissä, molemmilla proffa + Alfred- porukoilla näytti olevan lavallakin jo sairaan kivaa, kyllä naurettiin välillä niin katsomossa kuin esiintyjien joukossa. Näitä proffia tulee ikävä!

Raili Raitala

Anna Victoria Eriksson

Sarahina nähtiin Anna Victoria Eriksson ja Raili Raitala. Eriksson valloitti minut, hänen Sarahinsa oli niin hurmaava ja aavistuksen nenäkäs ja juuri sopivasti kaikkia niitä luonteenpiirteitä, mitä valkosipulien keskellä elävällä ja kreivistä haaveilevalla nuorella naisella nyt voisi luulla olevan. Erikssonilla on myös aivan upea lauluääni, kuuntelisin vaikka koko päivän! Kreivi + Sarah- pari toimi hyvin, heillä oli hienoja hetkiä lavalla, kuten myös Alfred + Sarah- parilla. Raili Raitala oli myös aivan mahtava, lauloi kauniisti ja oli oikein hyvä Sarah. Hänellä oli myös erinomaisia kohtauksia niin Alfredin kuin kreivin kanssa, vaikka ensimmäiseen Raitalan Sarah suhtautui välillä jo aika kylmästi, mutta löytyi sieltä sitten arvostusta Alfredin rohkeudelle pelastaa neito pulasta. Molemmat Sarahit siis todella hyviä!

Sanna Majuri

Magdana vuorottelivat Sanna Majuri ja Laura Alajääski, joista jälkimmäisen näin harmittavasti vain kaksi kertaa, ekalla ja viimeisellä vampyyrivierailullani. Molemmat tekivät loistavan roolin, lauloivat hienosti ja olivat varsin mainioita. Majurin Magda oli vähän kipakampi ja toi mielipiteensä Chagalista selvästi ilmi pitäen ukon tiukasti komennossaan. Alajääski oli Magdana vähän hillitympi, mutta selvästi oli Chagal myös tällä piialla hallinnassa. Onnistuneen roolisuorituksen tekivät molemmat, rakastuin Magda-hahmoon täysin.

Samuel Harjanne

Herbert von Krolockina nähtiin Samuel Harjanne (understudy Peter Pihlström). Harjanne oli aivan loistava, kaikki viitanheilautukset, ilmeet ja eleet ihan mahtavia! Herbert oli varsin kiinnostava ja hurmaava hahmo, sopii hyvin tuollaisena räväkkänä vampyyrinuorukaisena muiden tyyppien joukkoon. Harjanteen Herbert oli upeaa katsottavaa ja kuunneltavaa. Näin Peter Pihlströmin kerran Herbertinä, ihastuttavan roolin teki myös hän. Mahtavaa että sain tilaisuuden nähdä Pihlströminkin lavalla, minusta on kiva nähdä eri versioita samasta hahmosta. Tällä kertaa molemmat tulkinnat olivat upeita, molemmat näyttelijät tekivät omanlaisensa Herbertin ja molemmat Herbertit olivat vallan mainioita.

Kari Mattila ja Risto Kaskilahti vuorottelivat majatalonpitäjä Chagalin roolissa. Pidin heistä molemmista, mutta Chagalista en pitänyt. Hahmo ei jotenkin iskenyt, vähän turhan komediallinen minun makuuni. Mattila teki Chagalin vähän hillitymmin kuin Kaskilahti, mutta molemmat tulkinnat toimivat ja hahmo oli onnistunut, vaikkei minua sytyttänytkään. Chagalin rouvana Rebeccana nähtiin Leenamari Unho ja Emilia Nyman. He olivat molemmat ihastuttavia, vaikka Rebecca ei mikään suosikkihahmoni ollutkaan. Hyviä hetkiä oli molemmilla paljon, Rebecca oli kiva hahmo ja selvästi vähän kyllästynyt välillä Chagaliin, hyviä luonteenpiirteitä tuli hahmosta esiin.

Koukolia näytteli Juha Jokela, joka olikin ihanan kauhistuttava ja hurmaava kreivin palvelija/jokapaikanhöylä. Sellaisella antaumuksella soitettiin välillä alkusooloa että huh. Myös hyppely kryptassa ja kaikenlaiset eleet sopivat hahmolle ja olivat hauskaa katsottavaa. Koukol oli myös yksi suosikkihahmoistani! 

Hanna Mönkäre
Sarahin tanssisoolot tanssi lahjakas Hanna Mönkäre, joka oli aivan ihastuttavaa katsottavaa! Miten voikaan ihminen olla noin taitava ja liikkua noin valloittavasti! Tanssista ei saanut silmiään irti ja oli ilo katsoa Sarahin tanssia esitys toisensa jälkeen. Vampyyriensemble oli mieletön, jos jonkinlaista tyyppiä lavalla nähtiin. Kaikki vampyyrit olivat omia persooniaan ja heitä oli mahtavaa katsoa lavalla. Laulu ja tanssi kulkivat loistavasti ja lavalla oli vauhdikasta menoa showsta toiseen.

Yhteenvetona siis: Kaikki näyttelijät olivat upeita ja taitavia, tykkäsin jokaisesta tulkinnasta ja oli ihanaa katsoa tällaista lahjakkuuden määrää lavalla!

Tuukka Leppänen

Antti Timonen

Sami Paasila

Jonas Saari (kiitos kuvasta Katri!)

Vampyyrien tanssi ei sytyttänyt minua ensimmäisellä kerralla. Se oli hyvä, kyllä, esiintyjät taitavia ja katselukokemus mainio, mutta ei mikään erityinen. Seuraavassa esityksessä tapahtui jotain, mikä sai minut ihastumaan ja rakastumaan musikaaliin ja lähtemään katsomoon kerta toisensa jälkeen (vaikka seitsemän katselukertaa kalpeneekin muiden vampyyrifanien rinnalla). Hahmojen keskinäiset suhteet, teoksen mahtipontinen musiikki, upeat ryhmäkohtaukset ja lahjakkaat näyttelijät ihastuttivat. En tiedä, miksi yö ei saanut minua valtaansa ensimmäisellä kerralla, mutta onneksi menin uudelleen, sillä nyt Vampyyrien tanssilla on ihan erityinen paikka sisälläni.

HKT järjesti myös kaksi Vampyyrien Iltaa, joissa vampyyrikatsojat pääsivät esiintyjien kanssa lavalle jammailemaan ja sen jälkeen juttelemaan näyttelijöiden kanssa. Nämä olivat tosi onnistuneita iltoja ja jotain tämäntyyppisiä olisi kiva kokea myös tulevaisuudessa. Vampyyrien Illassa ei joutunut kauaa odottelemaan, että pääsi moikkaamaan niitä näyttelijöitä, ketä halusikin. Kaikki käyttäytyivät ystävällisesti, kanssafanit eivät etuilleet ja kaikilla tuntui olevan tosi kivaa. Hyvin järjestetty molemmat illat, oli mahtavaa vierailla lavan puolellakin välillä!

Vampyyrien tanssi herätti uinuneen vampyyrifaniuteni, Twilight-leffat aikoinaan vähän sammuttivat sitä. Nyt kulmahampaat ja yön polte pyörii unissani ja haikea fiilis vallitsee aina välillä Vampyyrien tanssin loputtua. Onneksi tulee uusia musikaaleja ja uusia juttuja, jotka saavat seuraavaksi vallata kalenterini tyhjät paikat, mutta Vampyyrien tanssia ja etenkin tätä versiota jään kaipaamaan.

Kiitos Helsingin kaupunginteatteri ja vampyyriporukka ihastuttavasta keväästä, oli tämä mahtavaa aikaa!

Sylvia @ Helsingin kaupunginteatteri

Näin esityksen medialipulla, kiitos HKT!

kuvat Tapio Vanhatalo

New Yorkissa asuva pariskunta Greg (Jari Pehkonen) ja Kate (Heidi Herala) elelevät työntäyteistä elämää lasten lennettyä pesästä, mutta pian kaikki muuttuu. Greg tuo kotiin Sylvian (Elina Aalto), varsin rämäpäisen ja eloisan koiran. Siinä jää vaimo vähemmälle huomiolle, kun Gregin päivät täyttävät koirapuistoissa kävely ja Sylvian hemmottelu, varsinkaan kun Kate ei moiseen kirppukasaan ihastu.

Studio Pasila on yksi lempinäyttömöitäni, sopivan kokoinen ja katsomosta näkee hyvin lavalle, istui sitten missä vaan. Sylvia sopi hyvin tälle lavalle, pienillä siirroilla ja valaistuksella saatiin tehtyä niin lentokenttä, koirapuisto, terapeutin vastaanotto kuin sitten se Katen ja Gregin kotikin, jossa kaikki suurimmaksi osaksi tapahtuu.

Juoneltaan näytelmä on hauska ja viihdyttävä seurattava, koiranomistajille ja muille koiraihmisille varmasti tuttuja tilanteita paljon. Meillä ainakin hypitään sohvilla ja sängyillä, vaikka se niin pitikin tiukasti kieltää... Tarinaan pystyy siis samaistumaan jo juonen osalta, mutta myös henkilöistä tunnistaa tuttuja piirteitä, joita kanssaihmisistäkin välillä huomaa. Pitkään naimisissa olleet ihmiset löytävät tästä varmaan vielä enemmän tarttumapintaa kuin minä, mutta monia tuttuja elämäntilanteita näkyi näyttämöllä.

Elina Aalto on hurmaava Sylvia, hauska ja valloittava karvakuono. Hyvin on myös koiran elekieli hallussa, luontevasti tulkittu Sylvian mielenmaisemaa. Varsinkin kohtaus, jossa kissa saa kuulla kunniansa, on oikein hykerryttävä, siinä varmaan paatuneemmallakin maukujalla alkaisi puntit tutisemaan kun tuollainen koira tulisi vastaan! Heidi Heralan Kate on todella hyvä, kyllä huomaa että ärsyttää kun koira ottaa hänen paikkansa. Muutenkin hyvin näytelty tunteet, aloin tykkäämään tästä hahmosta tarinan edetessä paljonkin. Jari Pehkonen oli minulle uusi tuttavuus, mukava sellainen. Greg on valloittava heppu, pystyn samaistumaan tähän koirainnostukseen täysin. Välillä lemmikit menevät vähän yli, mutta kyllä sitä sitten lopulta aina ihmisiäkin huomioi. Tosi kiva rooli! Sivurooleissa Aino Seppo kahdessa roolissa ja Pertti Koivula koirapuiston Tomina tekevät varmaa ja hauskaa työtä, varsin hyviä hahmoja nämä myös. Koko porukka tekee hyvää yksilö- ja ryhmätyötä, onnistunut roolitus kaiken kaikkiaan.

Vauhdikkaita liikekohtauksia nähdään myös, Sylvian ja Katen raivokas taistelu on hauska ja nauratti ensi-iltayleisöä oikein urakalla. Muutenkin koko katsomo repeili nauramaan ja taputuksia sateli pitkin esitystä ja ihan syystäkin, todella kiva teatterikokemus oli.

Sylvia on onnistunut komedia, joka naurattaa ja hauskuuttaa oikein olan takaa. Sopii niin koiraihmisille kuin kaikille muillekin, lämpimät suositukset saa Sylvia minulta!