Sivut

maanantai 10. elokuuta 2015

Helsingin kaupunginteatterin näytäntökauden avajaiset 10.8.2015

Tänään 10.8. suunnattiin siskoni Johanna kanssa kohti Helsinkiä ja Helsingin kaupunginteatterin näytäntökauden avajaisia! Tapahtuma oli nyt ensimmäistä kertaa yleisölle avoin, joten olihan sinne päästävä. Tiivistettynä siis HKT esitteli tulevia ensi-iltoja ja niistä nähtiin pätkiä ja kuultiin tekijöiden kertomana millaisia teoksia syksyllä on luvassa.









Ensimmäisenä nähtiin pätkä Billy Elliot musikaalista, jonka ensi-ilta on 27.8. Ensi-iltaan minäkin pääsen katsomaan, sillä ehdimme hankkia sinne liput, nyt ensi-ilta on loppuunmyyty. Näkemämme pätkä josta ylläolevat kuvatkin ovat, on musikaalin alkukohtaus. Vaikutti oikein hyvältä ja odotan innolla ensi-iltaa.







Teatterinjohtaja Asko Sarkola toivotti yleisön tervetulleeksi, ja päästi sitten tilaisuuden juontajan, näyttelijä Antti Timosen, lavalle. Ministeriä Viedään- näytelmän porukka esitteli teostaan ohjaaja Neil Hardwickin johdolla ja Mikko Kivinen kertoi Kivinen Tie  esityksestään. Nämä molemmat vaikuttavat tosi hyviltä ja varsinkin hauskoilta, jos saan aikaiseksi niin ilman muuta lähden katsomaan. Kivistä tietä esitetään neljän näytöksen verran alkaen 22.11. ja Ministeriä viedään saa ensi-iltansa 19.8.










Kimalluksen Kaupunki on koko perheen seikkaulu, joka kertoo mm. ystävyydestä. Avajaisissa nähdyssä kohtauksessa oli vauhtia ja jännitystä eivätkä mielenkiintoiset roolihahmotkaan jäänyt huomaamatta. Erityisesti nuo koiran päät näyttivät hienoilta! Myös roolivaatteissa näkyi kivoja yksityiskohtia. Ensi-iltaan tämä teos tulee 22.8. Kimalluksen kaupungin jälkeen siirryttiin Kummitusjuna- musikaalin pariin. Tähän minulla on lippu 22.10 enkä voisi enempää odottaa! Vaikuttaa mahtavalta! Kummitusjunan perustana on metromatka Helsinkiä pitkin, ja matkan varrella paljastuu toinen toistaan erilaisempia juttuja. Ensi-ilta 14.10. Billy Elliotista nähtiin toinen pätkä, laulu nimeltä Kirje.





Onnellinen veli kertoo veljeksistä, jotka lähtevät matkalle halki Suomen etsimään isäänsä. Matkan varrella vastaan tulee monenlaisia henkilöitä ja tilanteita. Ensi-iltansa 26.8. saava teos kiinnosti minua jo ennen tätä päivää ja ainakin yhtä paljon ja vähän enemmänkin nyt, tämä siis katsomislistalla jossain vaiheessa. Lilla Teaternin ohjelmistoon kuuluva Revy á la Ahlfors on ensi-illassa 2.9. ja vaikuttaa myös hyvältä, sen verran mitä heikoilla ruotsintaidoillani nyt ymmärsin.  









Helsinki Dance Companyn Jyrki Karttunen esitteli heidän ohjelmistoaan, jossa jatkaa vanhoja teoksia sekä uutena mukaan tulee Kaikelle Katoavalla, jonka haluaisin ehdottomasti käydä katsomassa! Ensi-iltaan tämä tanssiteos tulee 23.10. ja sitä nähdään seitsemän esityksen verran. Tilaisuus alkoi HDC:n esittelyjen jälkeen olla salin puolella ohitse, enää viimeinen pätkä Billy Elliotista oli nähtävänä. Laulun nimi oli jotakin siihen suuntaan kuin Itseilmaisua tai jotain, en millään muista sitä nyt. Omasta mielestäni paras pätkä näistä esitellyistä, en voi kuin ihailla näitä lahjakkaita pääosan esittäjiä! Myös Billy Elliotin puvustus ja lavastus näyttää niin hienolta, että en malta odottaa sen näkemistä! Billy Elliot- pätkän jälkeen suunnattii lämpiöön, jossa oli monenlaista tekemistä, juttelua, lippuarvontaa, julisteita, pikkupurtavaa ja haastatteluja.

Antti Timonen
Antti Lang
Asko Sarkola
Billyt poistuvat juuri kohti rappusia
Esko Roine


Tuukka Leppänen ja minä poppareiden kimpussa

Tarjoiluissa oli tikkareita, pirtelöä ja popcorneja, pirtelö oli oikein hyvää mutta myös hyvin makeaa. Napattiin Johannan kanssa popparit matkaevääksi kun käveltiin kohti rautatieasemaa ja jätettiin avajaisjuhlinta taaksemme.

Kiitos HKT mahdollisuudesta tutustua syksyn ensi-iltoihin, oli hauskaa! Mielestäni hienoa, että yleisökin päästetään tutustumaan uusiin esityksiin, varmasti monen korvan taakse pistettiin vinkkejä syysiltojen lippuhankinnoille. Minäkin kiinnostuin monesta esityksestä, katsotaan monessako päädyn käymään. Suosittelen näitä kaikkia joita nyt esiteltiin, monipuolinen ja kiinnostava ohjelmisto luvassa loppuvuodelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti