Sivut

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Big Game

Big Game- facebooksivut

Perjantaina suunnattiin jälleen elokuviin, tällä kertaa vuorossa oli Jalmari Helanderin (mm. Rare Exports) ohjaama Big Game. 

Elokuvassa Air Force One on kuljettamassa Amerikan presidenttiä (Samuel L. Jackson) Helsinkiin valtiovierailulle, mutta se ammutaan alas terroristien hyökkäyksessä. Presidentin ainoa toivo on hänet pelastava suomalaispoika Oskari (Onni Tommila). Alkaa vauhdikas seikkailu terroristien ja luonnon armoilla Pohjois-Suomen karuissa maisemissa.

En tiennyt paljoa, mitä odottaa Big Gamelta koska olin nähnyt vain trailerin enkä tiennyt juonesta paljoa mitään. Ehkä siksi, tai sitten muutenkin, elokuva yllätti positiivisesti. Juoni ja kohtaukset olivat sopivan tiiviitä eikä katsomiseen kyllästynyt. Maisemat olivat hienoja vaikka ne eivät tietenkään olleet Suomessa vaan Saksassa ja Norjassa kuvattuja. Toimintakohtaukset olivat hienoja, ja myös Air Force One:in putoaminen oli upeasti toteutettu. 

Onni Tommila on todella lahjakas, ja näytteli uskottavasti. Yllätti kyllä, trailerin perusteella en näin hyvää roolisuoritusta osannut odottaa. Samuel L. Jackson oli mahtava, kuten yleensä aina. Oskarin ja presidentin välillä oli paljon hauskoja kohtauksia. Mahtavaa myös kuulla suomenkieltä leffassa jossa on paljon ulkomaalaisia, kuuluisia ja taitavia näyttelijöitä. Tietysti se että elokuva on suomalainen vaikuttaa siihen, mutta tuntuu se silti aina ylpeydenaiheelta. Enemmänkin suomea olisi tietysti voinut iskeä johonkin väliin, mutta hyvä näin.


Big Game on hauska, koskettava, yllättävä, jännittävä ja vauhdikas elokuva, joka pitää otteessaan loppuun asti. Ihmettelen kyllä, että missä niin kestäviä pakastimia kuin leffassa nähty oikein tehdään. Hyviä roolisuorituksia elokuva täynnä, kukaan ei mitenkään yllättänyt paitsi Onni Tommila joka yllätti oikein iloisesti, vanhemmat näyttelijät olivat tasaisen varmoja ja hyviä niin.

Kannattaa käydä tämä katsomassa ja nauttimassa suomalaiseta elokuvasta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti