Sivut

tiistai 24. toukokuuta 2022

Legally Blonde @ Musiikkiteatteri Juvenalia

 Näin esityksen kutsuvieraslipulla, kiitos Musiikkiteatteri Juvenalia!

kuvat © Nina Sivén

Näin Juvenalian Legally Blonde-musikaalin 21.5.

Elle Woods (Mikaela Akkanen) odottaa poikaystävänsä Warnerin (Markus Misukka) kosivan, kun he menevät illalliselle. Harvardiin lakia lukemaan suuntaava Warner kuitenkin ilmoittaa, että Elle ei ole tarpeeksi vakavasti otettava, ja pistää suhteen poikki. Alkujärkytyksestä toivuttuaan Elle saa idean – hänpä lähtee myös Harvardiin ja näyttää Warnerille, että blondit kiharat eivät ole ainoa, mitä päästä löytyy. Ehkä miekkonen silloin tajuaa, että Elle on juuri se mitä hän haluaa.

Olen kuunnellut Legally Blonden biisejä vaikka kuinka paljon, ja odottanut kärsimättömästi, että joskus pääsen musikaalin näkemään. Nyt vihdoin koitti tuo hetki, ja innolla suuntasin Sellosaliin katsomaan, millainen show on luvassa. Musikaali starttaa suosikkibiisilläni siitä, joten ekojen Omigod You Guys-sävelten soidessa hymyilytti jo valmiiksi ennen kuin esirippu ehti edes väistyä, ja hyvä fiilis vain kohosi esityksen edetessä. Elina Aallon ohjauksessa on pirteää energiaa ja vauhtia, tekemisen riemua joka tuo esitykseen lämpöä ja iloa. Koko ensemble on terävässä iskussa ja lahjakas esiintyjäkaarti tuo tarinan ja hahmot lavalle tyylillä ja taidolla. Ohjaus tavoittaa tarinan tunnelman onnistuneesti, ja kokonaisuus viihdyttää ja ihastuttaa vaivattomasti. Sonja Sorvolan koreografiassa riittää vauhtia ja näyttävyyttä, erityisesti Whipped into Shape-biisin vaikuttava hyppynarunumero ja Delta Nu-tyttöjen koreografiat sekä joukkokohtaukset tekivät vaikutuksen. Sirkku Angerian pukusuunnittelu on loistava, jokaiselle hahmolle on löytynyt varsin mainioita, heidän persoonallisuuttaan henkiviä vaatekappaleita, ja puvustus sopii tarinaan myös kokonaisuutena. Koska lavastus on varsin minimaalista, muu visuaalisuus on tärkeää, ja siinä on onnistuttu. Paitsi mainio pukusuunnittelu, myös Roosa Leinon ja Siri-Sofia Merikiven maskeeraussuunnittelu ja Jaakko Siraisen visuaalinen suunnittelu ja valot osuvat nappiin ja luovat hienoa näyttämökuvaa. Koirista plussaa, onnistuneesti toteutettu sekä Bruiser että Rufus.

Mikaela Akkanen tekee onnistuneen ja vivahteikkaan roolin Ellenä, ja tykkäsin Ellestä hahmona tosi paljon. Ellessä parasta on se, miten hyväsydäminen ja ystävällinen hän on, sekä se, miten terävä ja tarkkaavainen hän on. Elle ei käytä fiksuuttaan ilkeilläkseen tai keksiäkseen pisteliäitä kommentteja, vaan valjastaa aivonsa hyviin pyrkimyksiin, joka on hienoa. Aika moni näkemieni musikaalien naispäärooli on joko kärsimystä ja kurjuutta tai romantiikkaa ja rakkautta (näin kärjistetysti), mutta Elle Woods on ihanan erilainen hahmo. Vaikka Elle meneekin Harvardiin rakkauden perässä ja suree eroaan, ei hänen tarinansa pyöri näiden asioiden ympärillä vaan käsittelee myös muita teemoja ja tekee sen kiinnostavasti. Akkanen tavoittaa roolinsa eri piirteet tosi hyvin, ja hänen käsissään Ellen kasvutarina nousee lavalle vakuuttavasti, hauskasti ja monitasoisesti. Joonatan Huang näyttelee Emmettiä, joka on Ellelle hyvä ystävä Harvardissa ja lopussa enemmän kuin kaveri. Huang tekee roolinsa varmasti ja vakuuttavasti, ja hänen roolityötään on ilo seurata. Markus Misukka Warnerina on erinomainen, paitsi sopivan ylpeä ja ajattelematon, myös enemmän kuin vain Ellen tökerösti jättävä heppu. Misukka tekee hyvän roolin ja tuo hahmonsa lavalle sujuvasti. Jutta Elomaan Paulette oli yksi suosikkihahmoistani, ja Elomaalla on rooliinsa tosi hyvä ote. Ireland-biisi on myös yksi suosikkibiiseistäni, ja Elomaa esittää sen juuri sopivalla kaiholla ja kaipuulla. Elomaalla on mahtava komediantaju ja monta tosi hyvää hetkeä lavalla, mainio rooli. Professori Callahania esittää Antti Untamala, joka on juuri oikealla tavalla armoton ja pelottava opettaja. Sofia Tuovilan Viviennestä pidin paljon, jotenkin odotin että Vivienne on vain tyypillinen "ilkeä tyttö", mutta hahmo olikin kiinnostava ja monipuolinen, ja Tuovila tekee vakuuttavan roolin. Johanna Ojanen näyttelee murhasta syytettyä jumppakuningatar Brookea, ja tuo rooliinsa onnistuneesti monia puolia.

Legally Blonde tarjoaa paitsi kiinnostavia isompia rooleja, myös tosi kivoja sivurooleja. Serena, Margot & Pilar-kolmikkoa, Ellen Delta Nu-sisaria ja tsemppaavaa kreikkalaiskuoroa, näyttelevät Ella Ingraeus, Iiris Sydänmäki ja Ella Baijars. He tekevät hyvää työtä ja tykkäsin kovasti siitä, miten musikaalin sisarkunta todellakin vaikutti siltä, että Delta Nut tukevat toisiaan ja ovat ystäviä keskenään. Arttu Lavi on loistava Kyle ja todella jäi tästä roolista mieleen, samoin Vilhelmiina Rytivaaran taitavasti tulkitsema Enid jäi mieleen. Vili Vainionpää tekee monta hyvää roolia, niin myös Vivi Varjokallio, ja muu näyttelijäjoukko ovat hekin mainiossa vireessä. Koko ensemble pelaa erinomaisesti yhteen ja tuo Legally Blonden lavalle paitsi viihdyttävänä musikaalina, myös esityksenä, jossa näkyy työryhmän yhteistyö ja yhteen hiileen puhaltaminen. Esitystä olikin valtava ilo katsoa, koska tunnelma tuntui olevan katossa niin lavalla kuin katsomossakin.

Musikaalin suomennoksesta vastaa Heidi Simelius, joka on tehnyt onnistunutta työtä. Tekstin komiikka, nokkeluudet, rytmi ja kokonaisuus on kääntynyt suomeksi sujuvasti. Erityisesti biisien sanat olivat minulle etukäteen englanniksi hyvinkin tuttuja, joten niiden suomennosta kuuntelin tarkalla korvalla. Ilokseni suomennos soljuu, naurattaa, koskettaa, kertoo tarinaa ja ihastuttaa alusta loppuun, eikä töksähdä missään kohtaa. Orkesteri kapellimestarinaan Maritta Manner soittaa biisit sujuvasti, olipa kiva että soittajat olivat lavalla, jolloin heidän taitojaan pääsi paitsi kuulemaan, myös näkemään. Musikaalissa on monta hyvää kappaletta, joista erityisesti jäivät mieleen jo etukäteen suosikikseni valikoituneet Omigod You Guys (soi muuten päässä edelleen), Ireland ja Chip on My Shoulder sekä niiden lisäksi Serious, The Harvard Variations ja Bend and Snap. Näyttelijät laulavat samalla varmuudella kuin näyttelevät, ja sekä sooloja että useamman ihmisen laulamia kappaleita kuuntelee oikein mielellään.

Olipa siis mahtavaa päästä katsomaan Legally Blonde viimein livenä, varsinkin kun esitys oli näin onnistunut! Parasta Juvenalian esityksessä on ehdottomasti lavalta katsomoon asti tuntuva tekemisen ilo ja taito, sekä se, miten hyvin kokonaisuus on kasassa. Tämä oli täydellisen energinen ja värikäs aloitus kesään, ja viihdyin katsomossa loistavasti. Kotiinpäin lähdettäessä myös seuralaiseni totesi, että "olipas se hyvä!"