 |
| kuvat Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri |
Vihdoin ja viimein vei tie Tampereelle Billy Elliotin katsomoon, tämähän on ollut ensi-illassa jo syksyllä 2018 ja saanut sen jälkeen hurjasti kehuja, eli odotukset olivat korkealla ennen esitystä. Halusin ehdottomasti nähdä tämän toteutuksen, koska Tampereelle Billy Elliotin on ohjannut Samuel Harjanne. Olen nähnyt Billy Elliotin Helsingin kaupunginteatterissa 2015 ja vuotta myöhemmin musikaalin kotimaassa Iso-Britanniassa (ja itseasiassa kantaesitysteatterissa eli Victoria Palace Theatressa, Lontoossa), eli tämä oli jo kolmas versio, jonka näin tästä tarinasta. En tosin ihan muistanut, että pidinkö Billy Elliotista tosi paljon vai paljon vai millainen se nyt olikaan, olihan tämän ja Lontoon version näkemisen välillä jo kolme vuotta.
Billy (Simo Riihelä) asuu isänsä (Jyrki Mänttäri), isoveljensä Tonyn (Jussi-Pekka Parviainen) ja mumminsa (Kristiina Hakovirta) kanssa kaivoskaupungissa Britanniassa. Myös Billyn äiti (Eriikka Väliahde) on elämässä mukana, vaikka hän onkin kuollut. Kaivotyöläiset lakkoilevat, Billyn isä ja Tony heidän mukanaan, ja elämä kulkee raiteillaan. Billy käy kaverinsa Michaelin (Ilmari Kujansuu) ja muiden poikien kanssa nyrkkeilyssä, kunnes yhtenä päivänä hän päätyy balettitunnille. Tanssinopettaja rouva Wilkinson (Petra Karjalainen) saa houkuteltua Billyn mukaan tanssimaan, ja poika osoittaakin olevansa lahjakas. Niinpä hän päättää pyrkiä Kuninkaalliseen Balettikouluun, mutta kapuloita rattaisiin iskevät varsinkin isä ja Tony. Billy on kuitenkin päättäväinen, eikä annan kaivoslakon, yhteisön asenteiden, tanssivaikeuksien tai perheensä mielipiteiden estää unelmien tavoittelua.
Muistin heti esityksen alussa, miksi pidän tästä niin kovasti, ja mikä tässä ärsyttää kaikista eniten. Parasta Billy Elliotissa on tarina ja ärsyttävintä kiroilu. Minulla on aika kielteinen suhtautuminen kiroiluun, en nimittäin pidä siitä yhtään, mutta tähän se kuuluu, eli ruma sana sinne tänne on musikaalille ominaista. Tässä oli tosin aika paljon kiroamista, enemmän kuin muistelisin muissa versioissa olleen, toki Lontoossa en edes tajunnut kaikkia kirosanoja ja HKT:n versiosta en varmaan kauheasti muista. Se ei yhtään haittaa, että pikkulapset ja nuoret kiroilevat lavalla, sekin kuuluu tarinaan, eivätkä kirosanat yhtään haitanneet alkutotuttelun jälkeen, eli rumaa kieltä kuunteli mielellään (lause, jota en todellakaan uskonut kirjoittavani).
Ensimmäiseksi kehuja Samuel Harjanteen ohjaukselle. Rajua, kaunista ja vahvaa tarinankerrontaa, rohkea toteutus ja sujuva, yhtenäinen kokonaisuus. Näyttelijät onnistuvat hahmojen toteutuksessa poikkeuksetta, ja esitys toimii niin joukko- kuin yksilökohtauksissa, tässä on muuten tosi hienoja kohtauksia, joissa pelkästään Billy on lavalla. Jari Saarelaisen koreografia on pääsääntöisesti tyylikästä ja sopivan vauhdikasta sekä monipuolista, mutta muutaman kerran olisin kaivannut vielä vähän lisää jotain, vaikka en osaakaan sanoa mitä. Paljon on kyllä varsinkin nuorilla esiintyjillä tanssittavaa, ja he suoriutuvat koreografioista loistavasti. Jyrki Sepän lavastus sopii kaivoskaupungin maisemiin hienosti, ja myös balettikoulun salit ja käytävät muodostuvat lavalle onnistuneella tavalla. Erityisesti peili, josta yleisö heijastui lavalle, oli upea. Mainitaan vielä Juha Haapasalo, joka on tehnyt mainiota työtä valosuunnittelun kanssa.
Simo Riihelä on mahtava Billy, hän tekee roolin hyvällä otteella ja on lavalla uskottava ja luonteva. Kaikki roolin osa-alueet, näytteleminen, laulu ja tanssi, sujuvat ja Riihelä tuo yleisön eteen onnistuneen, koskettavan ja vaikuttavan roolityön. Ilmari Kujansuu on hurmaava Michael, häntä on ilo katsella lavalla, ja teatteriseurueeni piti Kujansuun esiintymisestä kovasti. Riihelä ja Kujansuu ovat loistavia varsinkin Itseilmaisua-biisissä, kylläpä oli energinen ja taitava tanssi- ja laulukohtaus tämä. Jyrki Mänttäri tekee hyvän roolin Billyn isänä, hän on sekä tiukka, päättäväinen ja vakava, että tunteellinen ja epävarma. Isä haluaa tietysti pojilleen parasta, mutta Billyn unelmat kuulostavat hänen korviinsa kovin lennokkailta, eikä isä oikein osaa suhtautua Billyn tanssijuttuihin. Eriikka Väliahteelle erityismaininta, hän on ihana Billyn äitinä.
Tony on suosikkini kaikista musikaalin hahmoista, ja Jussi-Pekka Parviainen onnistuu roolissaan ihan mahtavasti. Olipa vahvaa ja tarkkaa näyttelijäntyötä, hienoa katsottavaa ja minusta tuntuu, että tämä oli nyt ensimmäinen kerta, kun Tony hahmona avautui minulle kunnolla. En esimerkiksi ikinä ennen ollut ajatellut, että Tony on luultavasti ainakin vähän kateellinen Billylle, joka löytää tanssista tulevaisuuden unelmansa, Tonyllä kun on ajatuksissaan vain kaivoslakko, jonka kanssa riittääkin työtä, kun porukka alkaa pikku hiljaa palailla töihin. Varsinkin se, kun Tony näkee isänsä palaavan kaivokselle, aiheuttaa perheessä rajuja erimielisyyksiä, ja Parviainen näyttelee hahmonsa tunteet ja ajatukset, niin hyvät kuin pahat, selvinä ja uskottavina. Kun isän ja pojan yhteinen tavoite muuttuukin toisen pojan takia, Parviainen tuo Tonyn pettymyksen ja suuttumuksen esille upeasti.
Musikaalin musiikkihan on kovasti minun mieleeni, vaikka en oikein tykkääkkään kuunnella tätä pelkästään nauhalta, vaan paljon mieluummin lavalla esiintyjien kera. Nyt tätä kirjoittaessani tosin kuuntelen Lontoon alkuperäislevytystä, mutta viimeksi ennen Tampereen reissua olen Billy Elliotin biisit kuullut Lontoossa lavalla, eli kolme vuotta sitten. Solidaarisuus on suosikkini kaikista musikaalin kappaleista, sen lisäksi Vielä tähdet loistaa, Hyvät joulut Maggie Thatcher, Poika pääsis pois, Sähköä ja Entiset kuninkaat ovat hienoja kappaleita.
Käsiohjelmalle yksi pikku miinus, siinä kun sanotaan, että Margaret Thatcher on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa Iso-Britannian naispääministeri, onhan Theresa May sentään ollut asemassaan jo melkein kolme vuotta. Muuten oikein hyvä käsiohjelma, varsinkin Billyjen ja Michaelien haastattelut/infotekstit ovat kiva juttu, samoin se, että käsiohjelmasta löytyy paljon isoja ja hyvälaatuisia kuvia. Kaivostyöläisyydestä on myös hyvä teksti. Niin, ja laulujen perässä lukee, kuka ne laulaa, kiitos tästä.
Kokonaisuutena siis erittäin onnistunut ja hieno toteutus, tämä olisi hienoa nähdä uudelleen. Huhtikuun loppuun on esityksiä, eli katsomoon kannattaa kevään aikana suunnata. Hieno tarina ja vahva, koskettava, todentuntuinen toteutus. Näyttelijät ovat upeita, varsinkin nuoret tähdet, ja kaikkien teatterin osaamisalueiden panostus tuottaa upean lopputuloksen. Jäin tosin vähän kaipaamaan esitykseen sitä loppua, jossa Tony ja Billyn isä menevät katsomaan aikuisen Billyn esiintymistä, mutta aikamoisen loistelias lopetus nähtiin tässäkin versiossa.
Billy (Simo Riihelä) asuu isänsä (Jyrki Mänttäri), isoveljensä Tonyn (Jussi-Pekka Parviainen) ja mumminsa (Kristiina Hakovirta) kanssa kaivoskaupungissa Britanniassa. Myös Billyn äiti (Eriikka Väliahde) on elämässä mukana, vaikka hän onkin kuollut. Kaivotyöläiset lakkoilevat, Billyn isä ja Tony heidän mukanaan, ja elämä kulkee raiteillaan. Billy käy kaverinsa Michaelin (Ilmari Kujansuu) ja muiden poikien kanssa nyrkkeilyssä, kunnes yhtenä päivänä hän päätyy balettitunnille. Tanssinopettaja rouva Wilkinson (Petra Karjalainen) saa houkuteltua Billyn mukaan tanssimaan, ja poika osoittaakin olevansa lahjakas. Niinpä hän päättää pyrkiä Kuninkaalliseen Balettikouluun, mutta kapuloita rattaisiin iskevät varsinkin isä ja Tony. Billy on kuitenkin päättäväinen, eikä annan kaivoslakon, yhteisön asenteiden, tanssivaikeuksien tai perheensä mielipiteiden estää unelmien tavoittelua.
Muistin heti esityksen alussa, miksi pidän tästä niin kovasti, ja mikä tässä ärsyttää kaikista eniten. Parasta Billy Elliotissa on tarina ja ärsyttävintä kiroilu. Minulla on aika kielteinen suhtautuminen kiroiluun, en nimittäin pidä siitä yhtään, mutta tähän se kuuluu, eli ruma sana sinne tänne on musikaalille ominaista. Tässä oli tosin aika paljon kiroamista, enemmän kuin muistelisin muissa versioissa olleen, toki Lontoossa en edes tajunnut kaikkia kirosanoja ja HKT:n versiosta en varmaan kauheasti muista. Se ei yhtään haittaa, että pikkulapset ja nuoret kiroilevat lavalla, sekin kuuluu tarinaan, eivätkä kirosanat yhtään haitanneet alkutotuttelun jälkeen, eli rumaa kieltä kuunteli mielellään (lause, jota en todellakaan uskonut kirjoittavani).
Ensimmäiseksi kehuja Samuel Harjanteen ohjaukselle. Rajua, kaunista ja vahvaa tarinankerrontaa, rohkea toteutus ja sujuva, yhtenäinen kokonaisuus. Näyttelijät onnistuvat hahmojen toteutuksessa poikkeuksetta, ja esitys toimii niin joukko- kuin yksilökohtauksissa, tässä on muuten tosi hienoja kohtauksia, joissa pelkästään Billy on lavalla. Jari Saarelaisen koreografia on pääsääntöisesti tyylikästä ja sopivan vauhdikasta sekä monipuolista, mutta muutaman kerran olisin kaivannut vielä vähän lisää jotain, vaikka en osaakaan sanoa mitä. Paljon on kyllä varsinkin nuorilla esiintyjillä tanssittavaa, ja he suoriutuvat koreografioista loistavasti. Jyrki Sepän lavastus sopii kaivoskaupungin maisemiin hienosti, ja myös balettikoulun salit ja käytävät muodostuvat lavalle onnistuneella tavalla. Erityisesti peili, josta yleisö heijastui lavalle, oli upea. Mainitaan vielä Juha Haapasalo, joka on tehnyt mainiota työtä valosuunnittelun kanssa.
Simo Riihelä on mahtava Billy, hän tekee roolin hyvällä otteella ja on lavalla uskottava ja luonteva. Kaikki roolin osa-alueet, näytteleminen, laulu ja tanssi, sujuvat ja Riihelä tuo yleisön eteen onnistuneen, koskettavan ja vaikuttavan roolityön. Ilmari Kujansuu on hurmaava Michael, häntä on ilo katsella lavalla, ja teatteriseurueeni piti Kujansuun esiintymisestä kovasti. Riihelä ja Kujansuu ovat loistavia varsinkin Itseilmaisua-biisissä, kylläpä oli energinen ja taitava tanssi- ja laulukohtaus tämä. Jyrki Mänttäri tekee hyvän roolin Billyn isänä, hän on sekä tiukka, päättäväinen ja vakava, että tunteellinen ja epävarma. Isä haluaa tietysti pojilleen parasta, mutta Billyn unelmat kuulostavat hänen korviinsa kovin lennokkailta, eikä isä oikein osaa suhtautua Billyn tanssijuttuihin. Eriikka Väliahteelle erityismaininta, hän on ihana Billyn äitinä.
Tony on suosikkini kaikista musikaalin hahmoista, ja Jussi-Pekka Parviainen onnistuu roolissaan ihan mahtavasti. Olipa vahvaa ja tarkkaa näyttelijäntyötä, hienoa katsottavaa ja minusta tuntuu, että tämä oli nyt ensimmäinen kerta, kun Tony hahmona avautui minulle kunnolla. En esimerkiksi ikinä ennen ollut ajatellut, että Tony on luultavasti ainakin vähän kateellinen Billylle, joka löytää tanssista tulevaisuuden unelmansa, Tonyllä kun on ajatuksissaan vain kaivoslakko, jonka kanssa riittääkin työtä, kun porukka alkaa pikku hiljaa palailla töihin. Varsinkin se, kun Tony näkee isänsä palaavan kaivokselle, aiheuttaa perheessä rajuja erimielisyyksiä, ja Parviainen näyttelee hahmonsa tunteet ja ajatukset, niin hyvät kuin pahat, selvinä ja uskottavina. Kun isän ja pojan yhteinen tavoite muuttuukin toisen pojan takia, Parviainen tuo Tonyn pettymyksen ja suuttumuksen esille upeasti.
Musikaalin musiikkihan on kovasti minun mieleeni, vaikka en oikein tykkääkkään kuunnella tätä pelkästään nauhalta, vaan paljon mieluummin lavalla esiintyjien kera. Nyt tätä kirjoittaessani tosin kuuntelen Lontoon alkuperäislevytystä, mutta viimeksi ennen Tampereen reissua olen Billy Elliotin biisit kuullut Lontoossa lavalla, eli kolme vuotta sitten. Solidaarisuus on suosikkini kaikista musikaalin kappaleista, sen lisäksi Vielä tähdet loistaa, Hyvät joulut Maggie Thatcher, Poika pääsis pois, Sähköä ja Entiset kuninkaat ovat hienoja kappaleita.
Käsiohjelmalle yksi pikku miinus, siinä kun sanotaan, että Margaret Thatcher on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa Iso-Britannian naispääministeri, onhan Theresa May sentään ollut asemassaan jo melkein kolme vuotta. Muuten oikein hyvä käsiohjelma, varsinkin Billyjen ja Michaelien haastattelut/infotekstit ovat kiva juttu, samoin se, että käsiohjelmasta löytyy paljon isoja ja hyvälaatuisia kuvia. Kaivostyöläisyydestä on myös hyvä teksti. Niin, ja laulujen perässä lukee, kuka ne laulaa, kiitos tästä.
Kokonaisuutena siis erittäin onnistunut ja hieno toteutus, tämä olisi hienoa nähdä uudelleen. Huhtikuun loppuun on esityksiä, eli katsomoon kannattaa kevään aikana suunnata. Hieno tarina ja vahva, koskettava, todentuntuinen toteutus. Näyttelijät ovat upeita, varsinkin nuoret tähdet, ja kaikkien teatterin osaamisalueiden panostus tuottaa upean lopputuloksen. Jäin tosin vähän kaipaamaan esitykseen sitä loppua, jossa Tony ja Billyn isä menevät katsomaan aikuisen Billyn esiintymistä, mutta aikamoisen loistelias lopetus nähtiin tässäkin versiossa.
