Teatteritärppejä keväälle 2018

Teatterivuosi 2018 on lähtenyt minun kohdallani hitaasti käyntiin, sillä tammikuussa näin vain kaksi esitystä, mutta tästä eteenpäin kalenterissa on taas tasaisin väliajoin merkintöjä. Tässäpä kiinnostavimmat teatterijutut keväälle 2018!

Helsingin kaupunginteatterissa tulee ensi-iltaan monta kiinnostavaa juttua, niistä ensimmäisenä Rakastunut Shakespeare. Elokuvaversiosta pidän tosi paljon, varsin hurmaava ja ihana. Heikki Ranta pääroolissa lisää myös odotuksia, hän on ollut tosi hyvä edellisissä jutuissa, joissa olen hänet nähnyt. Anna-Leena Härkösen kirjaan perustuva Ei kiitos on myös ehdottomasti katsomislistalla, kirja on luettu ja elokuva katsottu, joten teatteriversio on nähtävä myös. Älä pukeudu päivälliselle- komedia vaikuttaa myös hyvältä ja kaavailenkin sitä synttäripäiväni teatterihetkeksi, kun monta vuotta olen jo syntymäpäiväni teatterissa viettänyt niin tänä vuonna totta kai myös.

Rakastunut Shakespeare/Helsingin kaupunginteatteri, kuva Tapio Vanhatalo

Tampereen Teatterissa nähdään 1918 Teatteri taistelussa joka on ehdottomasti yksi kiinnostavimmista esityksistä ainakin tänä keväänä jos ei koko vuonna. Odotan kovasti että pääsen tämän näkemään, hurjan hienolta ja hyvältä vaikuttaa! Tampereen Työväen Teatterissa nähdään Tytöt 1918-musikaali, tämäkin kiinnostaa oikein paljon, odotan innolla siis. Sisällissodan muistelua on luvassa monessa teatterissa, KOM-teatterissa saa ensi-iltansa Veriruusut-niminen näytelmä, jossa seurataan sisällissotaa nuorten naisten näkökulmasta, joka onkin itseäni eniten koskettava näkökulma.

Kansallisteatterin esityksistä eniten kiinnostaa Lemminkäinen, joka vaikuttaa oikein kiehtovalta ja mielenkiintoiselta esitykseltä. Riihimäen teatterissa taas tutkitaan poliisin työtä ja sitä, millainen poliisilaitos ehkä saattaisi olla vuonna 2028. Virkavalta on esityksen nimi ja siinä poliisiksi pääsee pikakoulutuksella ja tv-sarjojen katselulla. Keski-Uudenmaan Teatterissa tarkastellaan uusioperhe-elämää, exiä ja nykyisiä ja ihmissuhteita noin muutenkin Exän uus ja vanha-komediassa.

Lemminkäinen/Kansallisteatteri, kuva Tommi Mattila

Turun kaupunginteatterissa jatkavat Kybersielut ja Seitsemän veljestä, joita en ole vielä ehtinyt katsomaan, mutta jotka molemmat ovat tosi kiinnostavia. Suurin tapaus on kuitenkin ensi-iltaan tuleva Taru sormusten herrasta, jonka valmistumista olen Instagramista jo mielenkiinnolla seurannut. En ole nähnyt Taru sormusten herrasta-leffoja, mutta esitystä odotan innolla. Uuden Iloisen Teatterin musiikki-ilottelussa on taas kerran hienon kuuloinen näyttelijä/laulaja/tanssijakattaus ja Tuhansien ämpärien maa esityksen nimenä lupailee myös hyvää.

Kevään ylioppilaskirjoitusten jälkeen tarkoituksena olisi suunnata jälleen Englanninmaalle, joten sielläkin on luvassa toki teatteria. The Grinning Man-musikaali kiinnostaisi oikein paljon, se vaikuttaa hienolta! Myös Aladdin olisi kiva nähdä näyttämöllä, leffasta pidän kovasti ja musikaali on varmasti myös hyvä. Wicked totta kai on vaihtoehto  jälleen, se on aina ollut Lontoossa hieno.

The Grinning Man/Trafalgar Studios, photo Helen Maybanks

Kultakausi @ Keski-Uudenmaan Teatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos KUT!

kuva © Kapina Productions

Keski-Uudenmaan teatterissa juhlittiin Kultakausi-pienoisnäytelmän uusintaensi-iltaa 24.1.

1900-luvun alussa kolme taiteilijaa, Jean Sibelius (Kalle Tahkolahti), Helene Schjerfbeck (Elina Varjomäki) ja Akseli Gallen-Kallela (Jari Hämäläinen) kohtaavat toisensa muistellessaan edesmennyttä Eino Leinoa. Kahta kuvataiteilijaa painavat erimielisyydet, Sibelius taas tuskailee musiikkinsa merkityksen kanssa. Halosenniemen historiallisessa ympäristössä katsojien silmien eteen tuodaan kolmen suuren taiteilijan keskustelu taiteesta ja sen olemuksesta.

Jos nämä taiteilijat eivät ole etukäteen kovin tuttuja, käsiohjelmasta löytyy Sibeliuksesta, Schjerfbeckistä, Gallen-Kallelasta ja Eino Leinosta napakat tietopaketit, joista heidän elämästään saa lisäinfoa. Vaikka olen toki kaikista kuullut, on Leino minulle ehkä tutuin ja tämä näytelmän kolmikko vieraampi. Senkin takia Kultakautta oli mielenkiintoista mennä katsomaan, ja väitän oppineeni tästä ainakin jotain Suomen ja suomalaisen taiteen historiasta. Halosenniemi paikkana herätti myös kiinnostuksen, en ole ennen siellä käynyt, mutta olihan se nyt tosi hieno paikka! Täytyy joskus valoisan aikaan käydä uudelleen katsomassa.

Näyttelijäkolmikko tavoittaa esikuviensa mielenmaiseman ja olemuksen oikein hyvin, tai ainakin kuvittelen niin, mistäpä sitä tietää kun ei taiteilijoita ole itse tavannut. Lavalla kulkevat henkilöt tuntuvat kuitenkin sadan vuoden takaisilta taiteilijoilta, jotka ovat vajaaksi tunniksi palanneet kansansa pariin taiteesta keskustelemaan. Elina Varjomäen Helene Schjerfbeck nousee suosikikseni, hänen ja Jari Hämäläisen näyttelemän Akseli Gallen-Kallelan välinen jännite tulee lavalle uskottavasti ja kantaa tarinaa hyvin. Kalle Tahkolahden Sibelius yrittää hillitä kaksikon yhteenottoa ja pohtia siinä samalla sinfonioitaan. Kolmikon keskustelua taiteesta on kiehtovaa kuunnella, ja se kuulostaa siltä, kuin tulisi hahmojen esikuvien suusta.

Tämä on oikein onnistunut kurkistus kultakauden taiteilijoiden elämään, pieni pala historiaa nykypäivän ihmisille. Hienot näyttelijäsuoritukset, upea esityspaikka, hyvä teksti ja kaunista pianonsoittoa, kiitos siitä Anu Silvasti! Varsinkin Finlandia soi upeasti. Mielenkiintoinen, varsinkin jos suomalainen taidehistoria yhtään kiinnostaa, mutta vaikkei kiinnostaisikaan, saa tästä paljon irti 1900-luvun alkupuolesta ja ajan tyylistä. Hieno!

Rakastunut Shakespeare @ Helsingin kaupunginteatteri

Näin esityksen medialipulla, kiitos HKT!

kuvat © Tapio Vanhatalo

Helsingin kaupunginteatterissa sai eilen 25.1. ensi-iltansa Rakastunut Shakespeare.

Seitsemän Oscar-palkintoa saaneeseen samannimiseen elokuvaan perustuva näytelmä kertoo näytelmäkirjailija William Shakespearesta (Heikki Ranta), jonka kirjoittaminen takkuilee. Sattumalta Will kohtaa tanssiaisissa Viola de Lessepsin (Miila Virtanen), joka hurmaa runoilijan ja saa hänen mielikuvituksensa taas laukkaamaan. Shakespearen Romeo ja Julia alkaa muotoutua Rose-teatterin lavalle ja Romeoksi valikoituu huomattavan lahjakas Thomas Kent (Miila Virtanen), joka ei olekaan ihan sitä miltä näyttää. Kuningatar Elisabeth I (Helena Haaranen) intoutuu valvomaan vetoa siitä, voiko teatteri esittää rakkauden todellisen luonteen, jolloin Rose-teatterilaisilla onkin jo vähän paineita esityksensä tekemisessä. Violaa taas naitetaan lordi Wessexille (Mikko Vihma) ja tämähän ei Williä saati sitten Violaa miellytä, mutta minkäs teet kun toinen on pahainen runoilija ja toinen ylhäinen aatelisneito.

Rakastunut Shakespeare on ehdottomasti yksi ihanimmista elokuvista, joita olen nähnyt, joten odotin tätä näyttämöversiota innolla. Ja kannatti kyllä odottaa, tässä on vaikka kuinka paljon hienoja juttuja! Vaikkei näyttämösovitus seuraakaan elokuvan juonta ihan samalla tahdilla, tarina on kuitenkin sama ja se kulkee teatterin lavalla yhtä hienosti kuin valkokankaalla. Lavastus (Katariina Kirjavainen) on valtavan hieno, varsinkin Rose-teatterin lava on upea ja kapakka näyttää sopivan hämyiseltä ja kiehtovalta. Puvustus (Elina Kolehmainen) tuo Shakespearen ajan elävästi lavalle ja varsinkin naisväen hameet saavat meikäläisen huokailemaan ihastuksesta, samoin kyllä näyttelijäherrojen vaatetus. Komealta ja kauniilta näyttää porukka lavalla.

Heikki Rannan näkemistä Willinä odotin, sillä hän on ollut edellisissä rooleissaan tosi hyvä ja tässä Ranta jatkaa samalla linjalla. Will on riehakas, fiksu, taiteellinen, kärsimätön ja rakastunut nuori mies, joka lupailee näytelmiään monelle tyypille ja pukeutuu vaikka mekkoon vahtiakseen Violan vierailua hovissa. Ranta tuo rooliin sopivasti nuoren runoilijan itsevarmuutta ja umpirakastuneen miehen epävarmuutta ja onnellisuutta, ja onnistuu Shakespearena oikein hyvin. Miila Virtasen Viola on teatteriin rakastunut nuori nainen, jolle aatelisten säännöt ja tavat aiheuttavat halun kapinoida ja jota lavalla esiintyminen vetää vahvasti puoleensa. Virtanen tekee roolinsa vakuuttavasti ja on sekä hurmaava Viola että uskottava Thomas Kent. Violan ja Willin ihastuminen ja heidän välillään räiskyvät kipinät erottuvat selvästi, lavalla näytellyt tunteet vakuuttavat myös katsomossa.

Tuukka Leppänen näyttelee Willin ystävää Kit Marlowea, jonka teksti on suosittua luettavaa Romeon ja Julian pääsykokeissa ja joka auttaa Williä hurmaamaan Violan. Leppäsen Kit on miellyttävä ja hurmaava herrasmies, vauhdikkaan Willin rinnalla Kit on hieman ystäväänsä rauhallisempi. Tunnettu näyttelijätähti Ned Alleyn (Kari Mattila) on varsin kiva hahmo, ja miehen olemus lavalla ja muiden näyttelijöiden porukassa kyllä kielii siitä, että tähden viitta leijuu Nedin harteilla koko ajan. Kaduilta kotoisin oleva nuorimies John (Luca Elshout, roolissa vuorottelee Eetu Alppi) on ehdottomasti yksi suosikkihahmoistani tässä, tarkkanäköinen poika huomaa pienetkin yksityiskohdat ja osaa käyttää niitä hyväkseen. Elshout tekee roolin taitavasti ja tuo Johnin hahmon lavalle viekkaana ja hurmaavana tyyppinä, josta on vaikea olla pitämättä. Mainitaan vielä Curtain-teatterin omistaja Burbage (Petrus Kähkönen), naisrooleistaan tunnettu, äkillisen äänenmurroksen kokeva Sam (Jyrki Kasper) sekä Heidi Heralan ihastuttava Imettäjä, joka venyy aikamoisiin suorituksiin Violan ja Willin rakkaustarinaa piilotellessaan. Ja tietenkin Heppu-koira, jonka on helppo kuvitella hurmaavan itsensä kuningatar Elisabeth ensimmäisen. Koiran roolissa vuorottelee Kida, joka on varmasti yhtä ihastuttava!

Varsin hurmaava ja ihastuttava esitys, jossa riittää huumoria ja romantiikkaa, hienoja henkilöhahmoja ja paljon kauniita yksityiskohtia. Näyttelijät tekevät varsin varmaa työtä ja toteuttavat hahmonsa hyvällä otteella, katsomossa on helppo nauttia kun lavalla tehdään esitystä lumoavissa lavasteissa ja viihdyttävää juonta seuraten. Oscar-menestystä saaneen esikuvansa rinnalla ei tarvitse tämän esityksen kalveta, sillä minä ainakin nautin teatterin maailmaan tuodusta, rakkauden lumoissa olevasta William Shakespearesta jopa enemmän kuin elokuvassa seikkailevasta Willistä. Hyviä ovat silti molemmat. Joka tapauksessa tämä rakastunut Willy sai minut ainakin ihastumaan, jos ei pikkuisen rakastumaankin tähän esitykseen, kiitoksia hurmaavasta showsta HKT ja tekijäporukka!

5 leffavinkkiä

Nämä kaikki löytyvät Netflixin valikoimasta.

Maria Lang: Crimes of Passion-elokuvat (2013)

Maria Langin salapoliisiromaaneihin perustuvassa ruotsalaisessa elokuvasarjassa kirjallisuudenopiskelija Puck (Tuva Novotvy), etsivä Christer Wijk (Ola Rapace) ja Christerin paras ystävä Eje (Linus Wahlgren) tutkivat rikoksia 1950-luvun Ruotsissa. Murhamysteerit, ihmissuhdekuviot, alibit ja motiivit kietoutuvat tiukasti toisiinsa tässä kuuden elokuvan sarjassa. Minusta parasta näissä elokuvissa ovat juurikin kiinnostavat ihmissuhdekuviot, taitavat näyttelijät ja kaunis 50-luvun miljöö.

Ego (2013)

Ruotsalaiselokuva kertoo 25-vuotiaasta Sebastianista (Martin Wallström), joka menettää näkökykynsä onnettomuudessa. Itserakas Sebastian saa avustajakseen Mian (Mylaine Hedreul) ja kaksikko oppii tuntemaan toisensa. Myöhemmin Sebastian saa näkönsä takaisin ja vanhat tavat uhkaavat palata. Minä pidin tässä eniten Mian ja Sebastianin välisistä kohtauksista, Sebastianista hahmona ja sujuvasta juonesta.

Valkoinen kuin maito, punainen kuin veri (2013)

Italialaiselokuva kertoo Leosta (Filippo Scicchitano), joka on rakastunut Beatriceen (Gaia Weiss), joka ei tosin tiedä tätä. Juuri kun Leo saa avattua suunsa ja puhuttua Bealle, tyttö sairastuu vakavasti ja Leon maailma järkkyy. Tästä tuli heti yksi suosikkileffoistani! Vallan ihastuttava, raastava ja hieno, juuri sopiva minun leffamakuuni. Eniten pidin Leon ja hänen opettajansa (Luca Argentero) välisistä kohtauksista sekä Bean ja Leon välisistä kohtauksista, elokuvan juonesta ja aika lailla kaikesta, mitä tässä tapahtui. Ihan minulle sopiva!

Healing (2014)

Australialainen Healing kertoo Viktorista (Don Hany), joka määrätään vankilafarmille. Tilalla Viktor alkaa hoitamaan loukkaantuneita petolintuja kahden muun vangin, Paulin (Xavier Samuel) ja Shanen (Mark Leonard Winter), kanssa. Majesteettinen kiilapyrstökotka Yasmine lumoaa Viktorin, ja hän hoitaa tunnollisesti vastuunsa lintujen hoidossa. Kaikenlaista ongelmaa ja tapahtumaa aiheutuu, kun muut vangit ja ihmiset rikollisen elämän ulkopuolelta haluavat mielipiteensä ja toiveensa kuuluviin. Minusta tämä on hieno ja vaikuttava elokuva, linnut ovat valtavan kauniita ja vahvan näköisiä. Eniten pidin Paulista, hieno ja kiinnostava hahmo. Juoni pitää hyvin otteessaan ja ohjaus on oikein hyvä.

Elämäni seinäruusuna (2012)

Amerikkalaiselokuva kertoo Charliesta (Logan Lerman), joka yrittää käsitellä parhaan ystävänsä itsemurhaa ja selvitä elämästä muutenkin. Charlie tutustuu Patrickiin (Ezra Miller) ja Samiin (Emma Watson), johon hän myös ihastuu. Tästäkin pidän paljon, täynnä kaikenlaista nuorta elämää ja kiinnostavia tapahtumia, hyvää näyttelijäntyötä ja toimivia juonenkäänteitä. Lempparihahmoni on Ezra Millerin Patrick ja eniten pidän siitä, miten juoni etenee ja miten aidoilta hahmot vaikuttavat.