Viimeinen laiva @ Turun kaupunginteatteri

Näin esityksen bloggaajalipulla, kiitos Turun kaupunginteatteri!

kuvat © Otto-Ville Väätäinen

Turun kaupunginteatterissa nähtävä Viimeinen laiva sai ensi-iltansa 15.9., minä seilasin laivan kyydissä 23.9.

Gideon Fletcher (Olli Rahkonen) palaa takaisin Wallsendiin oltuaan poissa 14 vuotta. Lapsuuden kotikaupungissa telakka on kuolemaisillaan eikä mikään ole muutenkaan samoin kuin ennen. Nuoruuden rakastettu Meg (Anna Victoria Eriksson) on mennyt kihloihin Arthurin (Jussu Pöyhönen) kanssa eikä otakaan meriltä palaavaa entistä rakkauttaan vastaan kovin innokkaasti. Ilman telakkaa työttöminä olevat pettyneet ja kiukkuiset telakkakaupunkilaiset taas päättävät rakentaa vielä viimeisen laivan.

Musiikki on Stingin käsialaa ja se soikin hienosti peruskorjatun talon päänäyttämöllä. Erityisesti Telakka, Isän saappaat, Ei muuta oo, Kunnioittakaa vainajaa ja Kummitusjuttu olivat minusta oikein hyviä. Näyttämöllä oleva porukka laulaa hienosti ja kaikkia kuuntelee mielellään, mutta erityisesti Olli Rahkosen, Anna Victoria Erikssonin ja Jonas Saaren äänet jäivät soimaan päähän. Jouni Prittisen koreografiat ovat onnistuneita ja varsinkin joukkokohtauksissa näyttelijät pääsevät loistamaan.

Hahmoista pidin etenkin Olli Rahkosen Gideonista, joka on kokonaisuutena tosi hyvin onnistunut hahmo. Anna Victoria Eriksson välittää hyvin Megin ajatukset, kun tämä pohtii tunteitaan kahden miehen välillä. Kalle Kurikkala näyttelee Megin poikaa Tomia ja tekee hyvän roolin. Nuori Tom tapaa isänsä ensimmäistä kertaa ja opettelee tuntemaan miehen, josta on kuullut mutta jota ei ole tavannut. Mainitaan vielä Jonas Saari, joka laulaa komeasti ja on myös uskottava ja vakuuttava Jackie White. Suosikkihahmoa minulla ei kovin selkeästi ollut, mutta Taneli Mäkelän isä James O'Brien oli kyllä hurmaava ja mukava hahmo, josta pidin paljon.

Kokonaisuutena tätä oli kiva katsoa, tarina piti otteessaan, lava näytti hyvältä, näyttelijät olivat loistavia, joukkokohtaukset onnistuneita ja esimerkiksi kipinäsuihkut, joita nähtiin muutamaan otteeseen hitsauskohtauksissa olivat hienoja. Telakkatunnelma välittyy katsomoon selkeästi, samoin pubi-/baaritunnelma. Ja baari/pubi näyttää tosi hyvältä myös, kiitos lavastaja Jani Uljas tyylikkäästä ja mainiosta näyttämäkuvasta. Ohjaaja Mikko Kouki on saanut tarinasta esille ne tärkeimmät asiat ja onnistuneita yksityiskohtia jokaiseen hahmoon. Katsomossa viihtyy, musiikki kuulostaa hyvältä ja hahmojen tarinat koskettavat, ei kai enempää voi pyytääkään. Hyvää työtä!

Mechelin @ Keski-Uudenmaan Teatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos KUT!

kuvat © Sebastian Rosenberg

Näin Mechelinin ensimmäistä kertaa harjoituksissa 16.3. ja nyt uudestaan kantaesityksessä 8.9.

Heikki Lundin käsikirjoittaman esityksen rooleissa nähdään Seppo Halttunen, Anna-Leena Sipilä ja Jari Hämäläinen. Esitys kertoo Leo Mechelinistä, unohdetusta suomalaisesta valtiomiehestä. Erään lehden urheilutoimittaja (Seppo Halttunen) saa päätoimittajalta (Jari Hämäläinen) tehtäväkseen kirjoittaa laajan artikkelin Leo Mechelinistä itsenäisyyden juhlavuoden suurnumeroon. Toimittajasta tehtävä tuntuu ylivoimaiselta, koska hän ei tiedä koko Mechelinistä mitään. Apua tulee kuitenkin yllättävältä taholta, kun Mechelinin läheinen työtoveri Tekla Hultin (Anna-Leena Sipilä) tulee valaisemaan toimittajaa siitä, kuka oikein oli Leo Mechelin. Oman mielipiteensä hänestä esittävät myös esimerkiksi Lenin ja Paasikivi (Jari Hämäläinen).

Osasinpas muuten kertoa, että Suomessa on ollut sellainen merkittävä mies kuin Leo Mechelin, kun historiantunnilla näitä tärkeimpiä suomalaisia mietimme. Sivistävää selvästi tämä teatterissa käynti. Tämä siis keväällä harjoitusten katselun jälkeen, enpä silloin muistanut, että ai niin, Mechelin osallistui Nokian perustamiseen. Nyt muistan senkin. Tarina vaatii siis ainakin kaksi katselukertaa, varsinkin jos ei tiedä Leo Mecheliniä ennalta, kuten moni ei varmasti tiedä. Ensimmäisellä kerralla minulle jäi kyllä kaikenlaista mieleen, mutta tällä toisella kerralla oli paljon helpompi seurata mitä lavalla tapahtui ja ehti keskittymään esityksen huumoriin ja hahmoihin tarkemmin kuin ensimmäisellä katsomiskerralla.

Hahmot on hyvin rakennettu ja näyttelijät ovat löytäneet rooleihinsa lisää syvyyttä. Erityisesti Anna-Leena Sipilän Tekla Hultin nousee esiin. Sipilä tekee varman roolin, kaikki hahmon ilmeet ja eleet sekä puhetyyli sopivat Hultinin aikaan. Vuorosanoista ja hyvin kirjoitetuista hahmoista kiitos kuuluu toki esityksen käsikirjoittaja-ohjaaja Heikki Lundille, joka on löytänyt hyviä piirteitä niin nykyajan kuin historiankin hahmoille. Seppo Halttunen on luonteva ja uskottava urheilutoimittaja ja tekee hyvän roolin. Jari Hämäläinen on tuonut historiallisiin hahmoihinsa lisää huumoria ja yksityiskohtia ja onnistuukin jokaisessa hahmossaan hyvin.

Esitys on tiivistynyt ja kulkee nyt oikein jouhevasti eteenpäin. Se muistuttaa historian luentoa tai oppituntia, mutta opettaa katsojan tuntemaan Leo Mechelinin sujuvalla ja toimivalla otteella olematta puuduttava tai liian tuhti tietopaketti. Onnistunut kokonaisuus, jota katsoo mielellään ja joka kertoo mielenkiintoisen, todellisen tarinan unohdetusta suurmiehestä. Esityksessä tulee ilmi niin paljon historiallisia yksityiskohtia, että siinä riittäisi uusia oivalluksia vaikka kuinka monelle katselulle. Tärkein tulee kuitenkin selväksi heti ensimmäisellä kerralla - Leo Mecheliniä ei olisi kuulunut unohtaa.