Hyvät siskot! @ Lahden Uusi Kesäteatteri

kuvat © Juha Tanhua

Laukesin viimevuotinen Mökkinaapurit vakuutti minut siitä, että näiden juttuja kannattaa käydä katsomassa useamminkin. Tämän vuoden esitys, Hyvät siskot, kertoo naisten äänioikeustaistelusta. Siskokset Ulrika (Anni Kajos) ja Helga (Annamaria Karhulahti) liittyvät Ellenin (Linda Hämäläinen) johtamaan naisasialiikkeeseen, joka ajaa Suomen naisille yhtäläisiä oikeuksia riippumatta siitä, keitä he ovat, ovatko he naimisissa, köyhiä tai varakkaita. Siskosten miehet Väinö (Panu Kangas) ja Anselmi (Osku Ärilä) joutuvat toteamaan, että viaton "harrastus" onkin isompi juttu.

Suomalaisten naisartistien musiikki soi ja lavalla naiset puolustavat oikeuksiaan ja muuttavat maailmaa. Mahtavaa! Naisenergia vyöryy katsomoon välillä sellaisella voimalla, että kylmät väreet kulkevat iholla. Heti alussa Kaija Koon Supernaiset kajahtaa vahvana lavalla ja periksiantamaton, voimakas meininki jatkuu alusta loppuun asti. Musiikki sopii tarinaan loistavasti, ja tykkäsin etenkin Siskoni, Rakasta, kärsi ja unhoita, Naiset ensin, Venäläinen ruletti ja Illanpilaaja-biiseistä.

Näyttelijät tekevät kaikki vahvaa työtä, lempihahmoa en pysty valitsemaan kun kaikissa tyypeissä oli jotain hyvää ja hienoa ja kivaa mistä tykkäsin. Hyvin yhteenpelaava ja toimiva, taitava porukka lavalla, heitä oli ilo katsoa. Katu-klubi esityspaikkana oli myös kiinnostava ja toimikin oikein hyvin, hyvä tunnelma ja kiva paikka.

Kiinnostavaa ja ajatuksia herättävää teatteria. Suomen (ja maailman) historian tärkeitä tapahtumia, joista kuitenkin on jo niin kauan, että esimerkiksi äänioikeutta ja naisministerejä ja vaaleissa ehdolla olevia naisia pitää itsestäänselvyytenä, vaikka niin ei ole aina ollutkaan. Minä sain äänestää tänä vuonna ensimmäistä kertaa, ja se oli jännittävää. Aion tästä eteenpäinkin varmasti käyttää äänioikeutta, jonka eteen on tehty töitä.

Akseli ja Elina @ Joka-teatteri

Näin esityksen medialipulla, kiitos Joka-teatteri!

kuvat Joka-teatterin facebook-sivuilta

Täällä Pohjantähden alla-romaanista sovitettu Akseli ja Elina sai ensi-iltansa Jokelan kesäteatterissa 16.7.

Tämä alkaa tunnetuilla sanoilla, nimittäin "alussa olivat suo, kuokka ja Jussi", jotka nähdään myös lavalla. Jussi Koskela (Veikko Martiskainen) rakentaa torppaansa ja elelee Pentinkulmalla vaimonsa Alman (Riitta-Liisa Martiskainen) ja lastensa kanssa. Lapsista vanhin, Akseli (Sami Karppanen) ihastuu tarinan edetessä Kivivuoren perheen tyttäreen Elinaan (Pihla Valjakka). Elämä etenee Pentinkulmalla, koulu ja työväentalo rakennetaan ja ihmiset alkavat pikkuhiljaa ajatella niitä ajatuksia, jotka määrittävät heidän puolensa tulevassa sisällissodassa.

En ole lukenut Täällä Pohjantähden alla-trilogiaa, mutta tämän esityksen perusteella voisin hyvinkin avata kirjan joku päivä. Erityisesti monipuolinen hahmogalleria ihastutti ja juoni oli mielenkiintoinen ja tapahtumarikas. Lempparihahmoni oli Akseli Koskela, hän on kiinnostava hahmo ja punapäällikkötulevaisuus kiinnostaa minua, ehkäpä on siis oikeasti alettava lukemaan tätä tarinaa. Muistakin tyypeistä tykkäsin, näyttelijät ovat toteuttaneet omat hahmonsa oikein toimivasti ja luontevasti.

Akselin ja Elinan ihastuminen ja rakastuminen käy selväksi heti ensimmäisistä yhteisistä kohtauksista. Kaikki pitkät katseet ja leikkimielinen kiusaaminen on luonnollisen ja uskottavan oloista eikä jää epäselväksi, mitä kumpikin ajattelee. Muutenkin hahmojen väliset jännitteet ja vuorovaikutus on näytelty selkeästi ja luonteenpiirteet toimivat kaikilla hyvin. Teatterin ympäristön puut ja maalaismaisema sopivat hyvin esitykseen ja loivat omalta osaltaan tunnelmaa, onneksi sääkin suosi ensi-iltayleisöä ja aurinko porotti koko esityksen ajan.

Varsinkin koko porukan yhteiskohtaukset olivat hienoa katsottavaa, ja lopussa kaikui komeasti Täällä Pohjantähden alla. Laurilan perheen häätökohtauksesta tykkäsin erityisesti, kuten myös hääkohtauksesta ja jokaisesta laulusta, joka esityksessä oli mukana. Tietty jännittyneisyys ja ihmisten erimielisyydet olivat aistittavissa koko ajan, ne tulivat ilmi hahmojen liikkeistä ja katseista, ja muutenkin näyttelijäporukka sai luotua erilaisia tunnelmia lavalle aina pieniä juttuja muuttamalla. Pidin tästä ja varsinkin näin Suomi 100-juhlavuoteen tämä sopi erinomaisesti!

Seitsemän veljestä @ Ryhmäteatteri

Näin esityksen medialipulla, kiitos Ryhmäteatteri!

kuvat © Tanja Ahola

Suomenlinnassa nähdään tänä kesänä Seitsemän veljestä, jonka ensi-iltaa juhlittiin 15.6. Minä ehdin paikalle eilen 4.7.

Seitsemän veljestä elikkä Juhani (Santtu Karvonen), Tuomas (Tommi Rantamäki), Aapo (Eino Heiskanen), Simeoni (Eero Ojala), Timo (Mikko Virtanen), Lauri (Miro Lopperi) ja Eero (Elias Keränen) ovat vauhdikas, kovakalloinen, toraisa ja monipuolinen porukka, joka haaveilee Männistön Venlasta (Pihla Pohjolainen), tappelee Toukolan poikien (Alvari Stenbäck, Julius Martikainen, Peter Nyberg, Arto Muukka ja Lasse Viitamäki) kanssa, vastustaa lukemaan oppimista, rakentaa talon, polttaa saunan, ampuu härkiä, oppii kuin oppiikin lukemaan ja lopulta paljastuu ihan kunnon ihmisiksi.

Tämä oli minulle tämän kesän toinen Seitsemän veljestä (ja muutenkin toinen versio, jonka olen ikinä nähnyt), joten en voinut olla vertaamatta näitä kahta tulkintaa keskenään. Molemmista tykkäsin ja molemmissa oli paljon hyvää, joten Seitsemän veljestä joko toimii minulle hyvin tai sitten olen valinnut katsottavaksi sellaiset versiot, jotka on toteutettu taidolla ja innolla.

Suomenlinnassa nähdään vauhtia ja vaarallisia tilanteita, varsin vaikeahkon oloinen ja viihdyttävästi toteutettu kosintaretki, hauska ja vakuuttava veljesseitsikko ja vahvoja roolisuorituksia sekä nokkelaa ja kiehtovaa kesäteatteria. Katsomossa oli hyvä tunnelma koko esityksen läpi ja lavalla oli koko ajan kiinnostavaa katsottavaa, joten tylsää ei tullut hetkeksikään. Aleksis Kiven kieltä kuullaan lavalla ja sen joukkoon on ripoteltu moderniakin kieltä, tämä yhdistelmä toimii.

Suosikkiveljekseni tässä versiossa on Elias Keräsen vekkuli, nokkela, hauska ja veikeä Eero. Mahtavia ilmeitä ja eleitä, Eero on ihan loistava tyyppi ja Keränen tavoittaa hahmon tärkeimmät puolet hienosti. Myös Santtu Karvosen Juhani on mainiosti rakennettu rooli, tosi monta hyvää kohtausta ja toimivia juttuja. Eino Heiskanen tekee hyvän roolin Aapona, hän pitää vauhdikkaammat sisaruksensa kurissa ja suhtautuu asioihin järjellä. Muutkin veljekset ovat kaikki hyviä persoonia ja näyttelijät ovat kaivaneet hahmoistaan esiin hyviä puolia, jotka toimivat lavalla.

Onnistunut kokonaisuus, tykkään tästä näin esitystä seuraavana päivänä vielä enemmän kuin eilen, kun olen saanut mietiskellä ja ajatella näkemääni. Paljon toimivia hetkiä, hyvin toteutettuja kohtauksia ja hienosti yhteen pelaava näyttelijäporukka sekä tietenkin mahtavat veljekset. Hyvä, hyvä, näin se pitääkin tehdä!

Bonnie & Clyde

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos tekijäporukalle!

kuvat © Lauri Laukkanen & Heidi Bergström

Ohjaaja Pauli Patisen koollekutsuma, helsinkiläisistä ylioppilasteatterilaisista ja Teatterikorkeakoulun opiskelijoista koostuva porukka on tehnyt Bonnie & Clyde-nimisen esityksen, jonka ensi-iltaa vietettiin Tervasaaren amfiteatterissa 1.7.

Lavalla nähdään Lumi Aunio, Eeva Kaihola ja Elias Salonen. He kaikki ovat Bonnie ja Clyde sekä omia itsejään ja erilaisia versioita erilaisista ihmisistä. Täytyy nyt heti alkuun todeta, että onpas näyttämöllä paljon nuorta energiaa, taitoa, lahjakkuutta ja hurmaavaa läsnäoloa. Kolmikko tekee vakuuttavaa työtä ja heitä on ilo seurata lavalla. Toimiva ja onnistunut roolitus siis!

Bonnie & Clyde puhuttelee ja saa miettimään. Kuka minä olen, mitä haluan ja millaisena minut muistetaan? Miten maailmaan voi vaikuttaa? Esityksessä on paljon pieniä yksityiskohtia, jotka jäävät mieleen ja niitä mietii ihan huomaamattaankin vielä muutaman päivän päästä. Jokin vuorosana, musiikin pätkä, ilme tai ele, joka herätti miettimään jo katsomossa istuessa, palaa esitystä muistellessa heti takaisin ajatuksiin. Kiinnostava esitys, josta jäi paljon ajatuksia ja mietiskeltävää.

Esityksen musiikki on Henna Helasvuon säveltämää ja sitä kuuntelee oikein mielellään. Lauluista varsinkin Point of no return ja Kato mua miellyttivät korvaani ja toimivat hienosti myös kokonaisuudessa, kuten kaikki muukin musiikki. Puvustuksesta pisteitä saavat Vita Edvards ja Stella Kylä-Liuhala, hienoja asuja lavalla olevalla kolmikolla päällään.

Tykkäsin tästä tosi paljon, minusta oli ihan mahtavaa istua katsomossa ja seurata sujuvaa, mielenkiintoista tarinaa, jota taitavat tyypit toivat katsojien eteen. Edes vesisade ja viileä ilma eivät haitanneet, ei katsomossa eikä lavalla, vaan energia ja varma ote esitykseen säilyivät. Onnistunut, toimiva ja mukaansatempaava esitys, joka ei päästä liian helpolla, mutta saa nauramaan ja nauttimaan sekä ajattelemaan. Hieno juttu!

Kuuluisa Kiljusen herrasväki @ Ohkolan kesäteatteri

Näin esityksen bloggaajalipulla, kiitos Ohkolan teatteri!

kuvat © Susanna Salmi

Öljymäellä sai 30.6. ensi-iltansa Kuuluisa Kiljusen herrasväki.

Kiljusen perhe on käynyt Helsingissä, ja kotiin palattuaan he saavat reissustaan laskun. Siinä onkin sitten paljon nollia, ja isä (Esa Paukku) ja äiti (Anna Tapper) ovat huolissaan siitä, että milläs tämä kaikki maksetaan. Lapset Luru (Felix Tapper), Mökö (Pihla Rantanen) ja Plättä (Antti Johansson) miettivät tapoja kerätä rahaa, kunnes keksivät, että aletaan kaivamaan öljyä, onhan paikkakin nimeltään Öljymäki joten ihme jos mustaa kultaa ei löydy. Väärinkäsitysten seurauksena Kiljusen perhe on kohta lehtien etusivulla ja heistä ollaan jo elokuvaakin tekemässä. Saadaanpa tarinaan mukaan niin kaivinkone kuin puhuva koirakin.

Kiljusten perhe ja heitä näyttelevät tyypit tekevät hyvää työtä, jokainen perheenjäsen on oma persoonansa ja näyttelijät tuovat hyvin esille oman hahmonsa luonteenpiirteitä. Kiljusille sattuu ja tapahtuu, mutta perhe pitää yhtä ja heillä on hauskaa, tämä välittyi hyvin katsomoon. Muista hahmoista mainittakoon Hanna (Sara Vainikka), elokuvaohjaaja Jone K. Kurakuskin (Ari Lehto) assistentti. Hanna on hieno hahmo, ystävällinen ja kiltti nuori nainen, joka ei halua Kiljusille mitään pahaa tai vaikeuksia. Myös elokuvaohjaaja itse on hyvä hahmo, vähän itsekäs ja kunnianhimoinen tyyppi, joka haluaa onnistua elokuvanteossa. Mieleen jäivät myös toimittajat (Emma Lehto ja Suvi-Tuuli Ihatsu) sekä kaivurin kanssa paikalle saapuneet kyläläiset (Aatu Johansson ja Sara Vainikka).

Oikein vauhdikas ja hyväntuulinen esitys oli tämä, viihdyin katsomossa ja seurasin tarinaa mielelläni. Vähän oli vielä ensi-iltajännitystä ilmassa, mutta sehän kuuluu asiaan. Puvustus, lavastus ja muut rekvisiitat sopivat juoneen hyvin, ja tarinassa oli paljon hyviä käänteitä, jotka oli toteutettu fiksusti. Vuorosanat hukkuivat välillä, kun tuuli niin paljon, mutta kesäteatterissa yleensä ollaankin aina sään armoilla. Mainio kokonaisuus, hymyilyttää ja tarina vie mukanaan. Kaikki toimii ja esitys viihdyttää, mikäs sen parempaa!