lauantai 8. marraskuuta 2014

Chigago.

vas. Maiju Saarinen oik. Hanna Vahtikari
kuvat: Sami Heiskanen
Eilen, perjantaina 7.11 suunnattiin Lahteen jossa odotti kaupunginteatteri ja Chigago. Itse en tiennyt Chigagosta paljoa mitään etukäteen, juonen pääpiirteitä ja pari laulua mutta en oikeasti melkein yhtään mitään. Astuin siis katsomoon avoimin ja odottavin mielin. Odotukset palkittiin kyllä totaalisesti, musikaali oli mahtava!

Chigagossa pääosassa ovat kaksi naista, Velma Kelly (Elsa Saisio/ Maiju Saarinen) sekä Roxie Hart (Laura Huhtamaa/ Hanna Vahtikari). He molemmat ovat murhaajia, mutta sitäkin tärkeämpää on se että molemmat haluavat päästä esille. Lehdet, radio, televisio, mikä tahansa käy kunhan on itse otsikoissa. Mukana häärää asianajaja Billy Flynn, (Mikko Pörhölä) joka hoitaa jutun kuin jutun hinnasta sovittaessa. Kilpailu naisten välillä on kovaa eikä vankilamaailmassa eläminenkään ruusuista ole. Toivo tähteydestä ajaa eteenpäin ja lehdistön huomiosta tapellaan. Mutta tuleeko kenestäkään tähteä, avaako vankila ovensa ja päästää ulos?

vas. Elsa Saisio oik. Laura Huhtamaa
Varsinkin puvustus (Jaana Kurttila) oli upea ja miellytti silmää. Samoin orkesterin sijoittaminen näkyville oli hyvä ratkaisu. Laulut olivat mahtavia ja vauhdikkaita, suosikkejani olivat Vankilatango ja Lasipää, mutta myös Kumpikin tavoitteli asetta oli hieno ja hauska. Elsa Saisio oli mahtava, Velma Kelly kiva hahmo ja vau miten hienosti näytelty! Hanna Vahtikarin Roxie Hart oli hurmaava, ihastuin heti ensi minuuteilla. Ihan mahtava, en keksi muuta sanottavaa. Oli myös kiva nähdä Tohtori Zivagossa näytellyt Markus Saari tanssimassa ja laulamassa mukana. Bongasin suosikikseni Panu Kankaan, joka näytteli Fred Caselyä, sekä tanssi ja hoiti reportterin hommia musikaalissa. Huikea nuori näyttelijä, tanssi upeasti myös. Muutkin roolit tehtiin hienosti, ammattitaitoista ja upeaa tanssia.  Seremoniamestarina nähty Tapani Kalliomäki oli ihana. Sopivan hauska ja tilanteessa mukana. Mikko Pörhölä oli huikean hyvä Billy Flynnin roolissa. Lahden kaupunginteatteri tarjoili mahtavan illan!

Hetken kyllä mietitytti esityksen aikana, että Mama palkitsee ja Vankilatango ovat käsiohjelmassa laitettu väärinpäin.  Ainakin jos nyt oikein huomioin. No, se ei vaikuttanut mitenkään mihinkään. 

Lavastus oli myös kiva, mutta ei nyt erityisesti herättänyt mitään vau-efektiä. Vankilan kalterit tosin olivat hienoja ja lavan nousevat ja laskevat osat myös. Valoja käytettiin myös taidokkaasti. Myös yleisön joukkoon tuleva "silta" oli kiva ja sitä hyödynnettiin koko esityksen ajan. Myös yleisön joukossa tai reunoilla näytteleminen toimi hyvin. Muutenkin lavalla ja katsomossa oltiin vuorovaikutuksessa ja aplodeja sateli tasaisin väliajoin, Niin minultakin.

Kiitos Lahden kaupunginteatteri, oli hieno ilta!


2 kommenttia:

  1. Oi, oli varmaan hienoa mennä katsomaan ilman kummempia ennakko-odotuksia, kiva että musikaali osui ja upposi! Meillä taisi olla Saisio+Huhtamaa kun olimme katsomassa, mainio parivaljakko sekin kombo. Panu Kangas on myös mielestäni todella taitava, itse muistan hänet parhaiten Mestaritontun seikkailut musiikkinäytelmästä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä, varsinkin kun esitys sitten oli oikein mainio :)

      Poista